Porin seutu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jutajammu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Jutajammu

New member
Olisi aikomus lähteä Yyteri-meetingiin jo perjantaina ja elellä ilta sen verran siististi, että voisi lähteä tutkimaan Porin seutua lauantaina n. 150 km:n säteellä. Kohteita, reittejä, tapahtumia?
Meitä on 8 äijän customiporukka.
Illaksi Yyteriin ja saunaan ja sunnutaina mutkapolkuja pitkin takaisin Vaasaan, joten sinne suuntaan vinkkejä ei tarvita.
 
Kannattaa paikan päällä kysäistä, Porilaiset kenties osaavat neuvoa (tai ainakin näyttää kartasta).

1.
Etelään Pyhämaalle (Rauman tuolla puolen):
Preiviiki-Viasvesi-Niemenkylä-Luvia-Luodonkylä-Kuivalahti-Irjanne-Eurajoki-Linnamaa-MeriRauma-Rauma-Unaja-Reila-Santtio-Pyhäranta-Pyhämaa ja takaisin (en oo tänä kesänä ajannu, mutta pitäis olla päällystetty).

2.
Kiukaisten kierros:
Sama alku k. edellä, aina Irjanteelle asti, josta Kirkon oikeasta kupeesta (viitta Sydänmaa) ajellaan kiharaista päällystetietä tielle 2174, jota pitkin T-risteykseen Eura-Harjavalta-tielle (219). Siellä joutuu ajamaan parisataa metriä pohjoiseen, josta oikealle Kiukaisten keskustaan päin. Sieltä tietä 2194 pitkin ohi Harolan kylän ja Piikajärven lentokeskuksen (ikivanhaa Litorina-meren rantavallia myötäillen) yli 2-tien aina t-risteykseen, josta vasemmalle kohti Harjavaltaa tietä 2463. Harjavallan keskustan jälkeen himmataan Torttilassa sen verran että käännytään voimalaitoksentielle ja ylitetään Suomen toiseksi korkein putous kapeata patosiltaa pitkin (juoksutusta on sattumoisin, on komia!). Patosillan jälkeen tulee T-risteys, josta käännytään vasemmalle tielle 244 kohti Nakkilaa ja huristellaan samaa tietä Ulvilan läpi ja Harjunpäähän asti, jossa taas T-risteys, josta vasemmalle Ruosniemeen, jossa T-risteys, josta oikealle (tielle 2555) Noormarkkuun. Siellä halki keskustan (Ahlströmin suvun pääpaikan jäädessä oikealle) ja yli Kankaanpäähän johtavan tien, tietä 2701 Poikeljärvelle, jossa ylitetään Vaasantie ja ajetaan tietä 272 Lampaluotoon. Lampaluodosta pääseekin Yyteriin, tai jos huvittaa, voi kiepauttaa Reposaaren kautta ja palata sitten Yyteriin.
 
Hellou. Niin sitten vielä yksi kiva pikkupätkä. Keskustasta Ruosniemee(toispualjokee) ja siitä kohti Noormarkkua (2555 tie sama pätkä kun edellisessä viestissä) Noormarkun (ainoasta) liikenneympyrästä kohti Kullaata ja Palusta noin 20km. Saavutaan Tampesteri-Pori haiveille. Valtatietä noin 500m Kohti Poria josta kurva vasemmalle kohti Leineperin ruukia. Alkupätkä Leineperiin on vähän kehnoa paikattua tietä.

Sitten voi pysähtyä ihailemaan ruukin kyläyhteisöä ja käydä uimassa. Saunankin voi varata ryhmälle, mutta näillä keleillä ei taida olla tarvetta(nyt keskiviikkona lentoaseman virallinen läpömittari näyttää +23.1 astetta ja kello on 11:50)

Seuraavaksi matka jatkuu kohti Kaasmarkkua ja Ulvilaa. Tiellä on HYVÄ pällystys. Alkupätkä virhetöntä asfalttia ja sitten lopussa uutta pintaa. Ulvilasta voikin sitten ajaa suoraan Poriin tai kohti Harjunpäätä(Ulvila) Tre tien yli ja sieltä Ruosniemeen ja takas keskustaan ja sitten........
 
Back
Ylös