Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Kaupunki tuntui olevan melkoinen musiikin ja hyvän ruuan yhdistelmä. Käytiin pyörimässä aika paljon French Quarterissa, missä Bourbon Street ja muut sijaitsevat. Jazzia kuunneltiin klubilla ja Bruce Dickinson soitti House of Bluesissa todella pienessä rock-klubissa hienon konsertin. Alle 1000 ihmistä paikalla ja kaikki tosi lähellä lavaa.
. Ei käyny onneksi kuinkaan naiselle eikä pyörälle, kun olin laitattanut siihen kaatumaraudan etukäteen, koska tästä oli vähän etiäinen. Lämmintä ajokeliä piisasi alkuun pari päivää 30 - 34 astetta. Matkan varrella käytiin ajamassa Tail of the Dragon, jonka vaarallisuus oli kyllä yliampuvaa, mitä jotain youtube videoita katseltiin ennen sinne menoa. Seudulla oli paljon muitakin hienoja teitä ja about viiden jälkeen liikennettäkään ei ollut nimeksikään ja auringon laskiessa oli kyllä kolmena ekana ajopäivänä melko maaginen tunnelma. Kaksi päivää ajettiin Blue Ridge Parkawaytä läpi vuoristossa. Noin kolmasosa tiestä oli suljettu viime vuonna hurrikaani Helenan jäljiltä. Visitor Centerissä näytettiin kuvia tuhoista niin oli kyllä aivan paskana osa paikoista ja kuulemma korjaustyöt maksavat noin miljardin. Mutta se mitä ajettiin, oli kyllä aivan täydellistä pätkää. Kokonaisuus on muistaakseni 500 mailia (vai oliko kilsoissa sen verran…?) ja noin 2000 metriä ilmeisesti korkein kohta.
Aivan parasta palvelua tuolla. Sanoivat, että aina autetaan road trippiläisiä ja sen pitäisi olla periaatteena kaikilla HD-diilereillä.
Mainessa oli luonto jo vaihtamassa väritystään syksyn ruskaan ja vähän liikennettä kivoilla teillä niin kyllä kelpasi ajella.
) mutta eipä juuri muuta. Sekin varmaan saadaan tänään hoidettua kuntoon. Vähän alkanut tulla siihen tulokseen, että Road Glide taitaa jäädä myymättä. Pienillä modauksilla (sarvet, peilit, kaatumarauta, satula, koneeseen nokka, ilmansuodatin, imusarja, pakosarja, öljypumppu ja säätö) tästähän saa tosi hyvän reissupyörän. Vaimon pyörä myydään tai laitetaan vuokrauskäyttöön. Sitäkin on tullut takavuosina harrastettua ja kaikki asiakkaat olivat poikkeuksellisen kivoja ja reiluja.
Pikakommenttina, että Iron Maiden on viime päivinä julkaissut ensi vuoden keikkoja ripotellen ja rutkasti lisää on vielä tulossa. Ostin äsken tiketit Sofian, Bukarestin ja Bratislavan keikoille. Ennen noita on varmasti tulossa vielä mahdollisesti keikat Sloveniassa ja Kroatiassa, jotka on helppo yhdistää reissuun. Tuolta Sweden Rockin kautta kotiin, jossa todennäköisesti yhtye vetää samana päivänä, kun meikämandoliinille tulee 50 mittariin. Jos toteutuu, niin aika hauska yhteensattuma, kun bändi on. 50-vuotisjuhlakiertueella! Elikkäst suuri vaara on, että tämä prätkällä Maidenin perässä jatkuu vielä ensi vuonnakin 
Sadeasuja on vedelty poikkeuksellisesti oikeaan aikaan niskaan eli etukäteen eikä niin kuin yleensä ylioptimistinen HD-mies yksin pyöriessä aina liian myöhään.
Luontoon ja puistoihin liittyen vinkiksi, jos joku suunnittelee USA:n road trippiä: melkein jokaiseen maksaa 20 - 35 taalaa per mopedi. Ilmeisesti niillä on käytössä myös annual pass, joka maksaa 80 taalaa ja sillä pääsee kaikkiin sisälle eli sellainen kannattaa hommata. Meille tämä selvisi vasta tässä loppuvaiheessa ja on jäänyt ostamatta. Toisaalta maksuporttien aukioloajoissa ei ole mitään logiikkaa. Iltapäivisin ne ovat jo kiinni eli saa ajella ilmaiseksi. Death Valleyssä maksu tehdään automaatissa eikä sitä kukaan kysele jälkeen päin eli on ihan oman tunnon asia. Kaikki siihen pysähtyy kylttien vuoksi, mutta taidettiin olla ainoat, jotka automaattiin sen maksun teki. Eilen USA:ssa alkoi joku liittovaltion hallinnon sulku ja se vaikuttaa myös ilmeisesti luonnon puistojen porteilla olevien ihmisten töissä olemiseen ja saattaa johtaa jopa puistojen sulkeutumiseen siksi aikaa, että saavat asiansa sovittua. Saas nähdä, miten tämä näkyy lentokentillä.US of A on kyllä yksi reissaajan unelmista pelkän luontonsa puolesta.... ehkä joskus.