DOHC
New member
" Matka Latvian pääkaupunkiin Riikaan voi tulla ennakoitua huomattavasti kalliimmaksi. Ylilaskuttamisen vaara on nimittäin melkoinen, jos käyttää maksuvälineenä luottokorttia. Sadat suomalaisturistit ovat menettäneet matkakassansa viimeisen kolmen vuoden aikana, kertoo Savon Sanomat.
Keskusrikospoliisilla on tiedossaan lista noin kymmenestä Riian keskustan ravintolasta, joissa turistit joutuvat jatkuvasti ylilaskutusten ja ryöstöjen uhreiksi.
- Tämä on hyvin rajattua toimintaa Riian keskustassa, jonka katsomme alkaneen vuonna 2006. Nämä kymmenkunta ravintolaa, ja niissä tapahtuvat rikokset, ovat tämän hetken vakavin suomalaisturisteihin kohdistuva rikosilmiö Euroopassa, Lars Henriksson Keskusrikospoliisista sanoo.
Tuomioita rikoksista ei ole tullut, koska Latvian poliisi ei ole tutkinut juttuja. KRP on tehnyt suomalaisiin kohdistuneista rikoksista oikeusapupyynnön Latvian valtakunnan syyttäjänvirastoon.
- Paikallisten viranomaisten asenne on se, että turistit ovat olleet humalassa eivätkä ole osanneet varoa. Tämä ei kuitenkaan pidä läheskään aina paikkaansa, Henriksson sanoo.
Lista Riian vaarallisista ravintoloista löytyy Yhdysvaltojen ulkoasiainministeriön sivulta "
Ravintolalista
Olkeehan varovaisia siellä, jos meette.