Kyllä tuota Eestiä useamman kerran kiertäessä olen pyrkinyt saamaan mopon yöksi vähintäänkin näkösuojaan. Ja jos ei näkösuojaan, niin sitte näkyville, ikkunan alle. Kerran mopo oli Jänedan hostellin kellarikäytävällä ja parissa paikassa tallia on tarjottu kysymättäkin.
Useimmiten turvallinen paikka löytyy, kunhan vaan kysäisee..
Kroatiassa (Zadarissa) oltiin 2007 kesällä privaattimajoituksessa ja siellä ensi alkuun epäilyttti jättää pyörää avoimelle pihalle. Vaan eipä siellä pelättävää ollut ilmeisesti sen enempää kuin kotimaassakaan, sillä isäntäväellä oli ulko-ovetkin auki ympäri vuorokauden. Kroatia on muutenkin asiallisen ja turvallisen oloinen maa - aivan toista kuin entisen itäblokin maat, kuten Baltia, Bulgaria, Puola jne.. Kukaan ei tyrkytä mitään, eikä yritä kusettaa, taskuvarkaistakaan ei ole vaivaa.
Eniten hirvitti jättää mopoa Prahassa erään hostellin oven eteen, sillä siellä ei ollut yöpäivystystä. Respan henkilöltä kysyttiin, mitä mieltä hän on pyörän jättämisestä kadulle ja mahtaako pyörä säilyä siinä yön yli. Vastaus oli jotenkin sillain, että kukapa tietää.. Ymmärsin niin, ettei ainakaan itse olisi jättänyt..
Hälytin on ja myös kunnollinen VAT-lisälukko aina mukana. Jo (ainakin Turvan) vakuutusehdot sitä edellyttää.. Leirintäalueet unohtaisin ja teltan jättäisin kotiin, mutta majoitusmuotohan on jokaisen oma valinta.
Mikäs siinä teltassa mukavalla kelillä, mutta entäs jos vettä tulee taivaan täydeltä ja heti monta päivää..? Keski-Euroopassa osaa olla keskikesälläkin helvatin kylmä. Päivälämpötila pyöri 10 asteen paikkeilla, kun Kroatasta palattiin.