Saarisen elokuva

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mtv3
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

mtv3

MotOrg ry
Onko täällä väki lainaillut elokuvaa varten tavaroita? Onko kukaan saanut tavaroitaan poispäin?
 
"Ylen suurtuotanto, kuusiosainen draamasarja Jarno ja minä"

Maksan ilolla YLE-veroa.
Ennen tätä ja tämän jälkeen.
 
Onko täällä väki lainaillut elokuvaa varten tavaroita? Onko kukaan saanut tavaroitaan poispäin?

En ole lainannut mutta kai sulla joku yhteyshenkilö sinne suuntaan on jolle ne tavarat lainasit? Soittelisin perään, koska kyllähän se sarja purkissa jo on.
 
Käsittääkseni tuotantoyhtiö vaihtui välillä. Yhteyshenkilön puhelin ei ole käytösssä. Kehenkään ei saa yhteyttä
 
Jännät loppusanat sarjassa: Jarno Saarinen on toistaiseksi ainoa Suomen moottoripyöräilyn maailmanmestari.

Mikähän keinoäly tuon on sanellut. Tulee heti mieleen muutamia suomalaisia lajiensa mestareita ja Googlaamalla todellinen maailmanmestareiden määrä lienee liki kymmenkertainen.
 
Katsoin eilen kolme ekaa jaksoa sarjasta. Ihan viihdyttävä on ja ajankuva aika lailla erilainen mitä tänä päivänä. Huvitti se Barry Sheenin tavaramerkki joka näkyi useamman kerran.
 
Katsonut nyt kaksi osaa. Melkein alkaa palautua jo usko suomalaiseen TV tuotantoon. Eipä sitä ole juuri suomalaista TV laatua nähnytkään sitten Tankki Täyteen sarjan...

Kaikki kun on nykyään jotain hemmetin tosi teevetä tai muuta voimaannuttavaa.:sad3:
 
Täysin samaa mieltä.

Eilen katsoin sarjan läpi, niin ihan hyvä tunnelma oli saatu luotua. :peukutpystyyn:
 
Komppaan kahta edellistä ja oli pakko katsoa osa kaksi tänään varsinkin kun oli taas vuosipäivä Monzan tapahtumasta.
 
Katson parhaillaan jaksoa (vissiin) kolme jossa ovat Nurburgringillä. On muuten noi mutkakisat kuvattu ihan salettiin Ahvenistolla kun tunnistan melkein kaikki mutkat kerran paikalla käyneenä :grin:
 
Kylläpä on yllättänyt positiivisesti sarja. Kannattaa ehdottomasti katsoa.

Samaa mieltä. Menee kyllä ihon alle kun on elänyt tuon ajan ja oli Jarnon muistolakana seinällä. Taisi olla Suosikki-lehden juliste. Ja Soilin näyttelijä on todella onnistunut.
 
Katson parhaillaan jaksoa (vissiin) kolme jossa ovat Nurburgringillä. On muuten noi mutkakisat kuvattu ihan salettiin Ahvenistolla kun tunnistan melkein kaikki mutkat kerran paikalla käyneenä :grin:

Kumpikin rata jättää niukasti hidastustilaa jos poistuu assulta. Muistuttavat siinä mielessä toisiaan, mutta toki Nyrrellä on monta paikkaa jossa vedetään torvi auki vitosella ja kutosella (pitäis vaan muistaa rata, muuten ei uskalla vetää).
 
Katson parhaillaan jaksoa (vissiin) kolme jossa ovat Nurburgringillä. On muuten noi mutkakisat kuvattu ihan salettiin Ahvenistolla kun tunnistan melkein kaikki mutkat kerran paikalla käyneenä :grin:

"Jarno ja minä -tv-sarjaa kuvattiin vuosina 2022 ja 2023 muuan muassa Imatran katuradalla, Hämeenlinnan Ahvenistolla, Kroatiassa ja Pohjois-Italiassa."
 
Back
Ylös