• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Saaristotiet tehovalvonnassa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jajuntun
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
...eli ensi viikolla on siis hyvä sauma kalibroida mittari tutkaa vastaan, tai vaikka päästä uutisiin.

---cut---

Kemiönsaaren saaristoteitä valvotaan

Liikkuvan poliisin Turun yksikkö valvoo Varsinais-Suomen saaristoteitä seuraavan viikon ajan. Partiot liikkuvat maanantaista sunnuntaihin 4.–10.7. Kemiönsaaren, Länsi-Turunmaan ja Naantalin alueella sekä Kustavintiellä.
Valvonnassa puututaan ylinopeuksiin, rattijuopumukseen ja turvalaitteiden käytön laiminlyöntiin. Lisäksi tarkkaillaan risteysajoa ja ohituksia.
Kesälomien alkaminen on lisännyt saaristoteiden ja -kuntien liikennettä selvästi. Poliisista muistutetaan, että tärkein ominaisuus liikenteessä on joustavuus. Se tarkoittaa omista oikeuksista luopumista silloin, kun tilanne johtaisi muuten onnettomuuteen tai sen vaaraan.

---cut---

Näin kertoopi : SalonSeudunSanomat
 
Jaahas. Täytynee ajella tuolloin muualla. Tosin olivat tuossa alkuviikostakin aika aktiivisesti liikkeellä, kun muutaman tunnin aikana tuli kolme poliisia vastaan paraisten ja nauvon välillä ja tuolla päin niitä normaalisti niin paljoa edes ole. Eivät kyllä silloin ylinopeuksiin puuttuneet  
062802moto_prv.gif
 
Back
Ylös