Santandering laskutus solmuilla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kyytsis
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Kyytsis

New member
Hieno firma.

Meillä oli auto Santanderin kautta rahoituksessa joskus 2008 loppupuolella n. 4kk. Velka maksettiin pois ja auto meni myyntiin. Heti 2010 Santander ilmoitti että olivat jättäneet laskuttamatta vakuutusmaksuja ja että lähiaikoina olisi odotettavissa tilanteeseen korjausta. Koska aikaa oli kulunut jo pitkäti toista vuotta niin en asiaa ihan suoraan niellyt, vaan pyysin heitä perustelemaan mistä on kyse. Ei tietenkään ollut vanhaa sopimusta tallessa ja olin maksanut mitä oli laskutettu.

Tästä seurasi sitten hiljaisuutta viime viikkoon asti jolloin postiluukusta tupsahti kirje joka oli Postin toimesta käännetty meidän vanhasta osoitteesta. Santander karhusi laskujaan. No, eipä se saatava ole siitä tällä aikaa kirkastunut. Kysymys ei ole isosta rahasta, mutta asia ärsyttää koska ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa mitä asiasta on alunperin sovittu.

Jos on kerran laskutettu väärin, niin meneekö sitten takuulla 2. kerralla oikein. Kolmessa vuodessahan tuokin olisi vanhentunut.
 
Opimmeko tästä sen, että kannattaa säilyttää kaikki sopimus -ja kauppakirjapaperit?

nimim. on noita santanderin avustuksella hankittuja vehkeitä itelläkin
 
Pakko todeta mutenkin että kys. Firman asiakaspalvelun taso on mallia rectum...
 
Pyydä käyttämästäsi pankista tiliotteet tuolta ajalta. Jos ei muuta apua siintä niin ainakin voit näytää mitä olet maksanut. Voit myös pyytää sen sopparin tulostettavaski ja kotiin lähetettäväksi.
 
Varmaan sentään heillä on allekirjoittamasi soppari tallessa. Pyydä kopio ja selvitys mistä on kyse.
 
Anteeksi maalaisuuteni, mutta vakuutusmaksuja? Santanderhan on rahoitusyhtiö?!? Eikös rahoitettavan kapineen vakuuttamisesta huolehdi asiakas? Mm. tämä herra järjesteli uudelleen vakuutuksiaan viime kesänä, ja sitten kun joulun tienoolla auto pomppasi omiin nimiin, niin polleena pudottamaan rahoitusvakuutusta vekka. No arvaa vaan oliko sitä ollut heinäkuun jälkeen? Juu ei... :bye:
 
Tuota, tuntematta tapausta tulee mieleen, että 2008 Santander ei tainnut olla vielä puikoissa vaan GE Money, joka muistaakseni kauppasi halpoja vakuutuksia rahoituksen kyytipoikana. Tästä Santander on luopunut eli nykyisin todellakin jokainen huolehtii itse.

Enpä ole edes huomannut tarkistaa, onko mulla vielä vakuutuksessa rahoitusvakuutus, vaikka mopo maksettu pois? Toisaalta, nyt ei ole enää tuota mopoakaan eli taidan tarkastaa kun ostan uuden mopedin.
 
Opimmeko tästä sen, että kannattaa säilyttää kaikki sopimus -ja kauppakirjapaperit?

nimim. on noita santanderin avustuksella hankittuja vehkeitä itelläkin

Kyllähän niitä on jonkun aikaa säilytetty, mutta vuosia...

Sain sähköpostilla sopimuspaperit ja asia on sitä myöten selvä; olisihan se ollut helpompaa jos olisivat heti vaivautuneet perustelemaan ihan sopimuksen kanssa mistä on kysymys. Jotenkin luottamus ko. yhtiön laskutukseen ei ole ihan huipussaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pakko kysyä kun ymmärrän ehkä väärin. Santander oli alunalkujaan oikeassa, mutta menetit luottamuksen kun he eivät heti allekirjoittamaasi sopimusta esittäneet vaateidensa tueksi, vaan toimivat kuten sopimuksessa oli yhteisesti sovittu?
 
Back
Ylös