Jassu
Kunnia pj
MOOTTORIPYÖRÄONNETTOMUUDET HALLINTAAN KOKEMUKSELLA
Suomessa moottoripyöräkerhot ovat tehneet järjestelmällistä motoristien jatkokoulutusta jo 70-luvun loppupuolelta asti. Tässä työssä pioneereina ovat olleet aktiiviset moottoripyöräkerhot, joiden työn jälki näkyy muun muassa pohjoismaiden alhaisimpina motoristien onnettomuuslukuina.
Moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden kehitystä on seurannut ja siihen perehtynyt myös Suomen Motoristit ry SMOTO, maamme 20 000 järjestäytyneen moottoripyöräharrastajan kattojärjestö. SMOTO näkee ja tuntee turvallisuusongelmat omakohtaisesti.
SMOTO käynnisti 2000-luvun alussa yhteistyön Liikenneturvan kanssa motoristien jatkokoulutusohjelman uudistamiseksi ja näin syntyi jatkokoulutus, joka sai nimekseen Motoristin Peruskurssi. Työn tuloksena on motoristien liikenneturvallisuus parantunut pitkällä aikavälillä huomattavasti niin vakuutus- kuin ajoneuvokantaankin suhteutettuna. Todellinen onnettomuusriski poikkeaa vain vähän autojen onnettomuusriskistä ja on ollut jopa sitä alempi.
TÄHTÄIMESSÄ ENNAKOIVAN AJON KOULUTUKSEN MERKITTÄVÄ LISÄÄMINEN
SMOTO on järjestänyt Ennakoivan Ajon Koulutusta vuodesta 2000 asti ja on edelläkävijä sen kehittämisessä. Sillä on valmiina yli sadan kouluttajan toimiva ja kustannustehokas organisaatio sekä laadukas koulutusohjelma.
SMOTOn näkemyksen mukaan jatkokoulutus ja asennemuokkaus ovat ehdottomasti tehokkaimmat tavat vähentää moottoripyöräonnettomuuksia. Asenteisiin ja piittaamattomuuteen puuttuminen vaikuttaa positiivisesti myös kuljettajien ajotapaan autolla, sillä moottoripyöräilijät eivät ole liikenteen erillisryhmä, vaan käytännössä kaikki moottoripyöräilijät omistavat myös auton ja ajavat suurimman osan ajosuoritteestaan sillä. Koulutuksella on siis kaksinkertainen vaikutus.
Onnettomuuksia tutkittaessa pitäisi vertailua tehdä myös nykytilanteessa sekä suhteuttaa onnettomuuksien määrä kasvaneeseen ajoneuvokantaan ja ajosuoritteeseen. Tällaista tutkimusta ei käytännössä ole toteutettu ollenkaan. Jotta liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa, pitäisi tilastoinnin ja tutkimuksen palvella paremmin myös vapaaehtoista ajokoulutusta. Se tarkoittaa tarkempien erittelyiden, ryhmittelyiden ja suhteutuksien suunnittelua yhteistyössä kaikkien asiantuntijatahojen, myös motoristien kanssa. Näin päästään paneutumaan onnettomuuksien todellisiin syihin ja löydetään keinot niiden poistamiseksi.
Jatkokoulutustyö ja asennekasvatus ovat pitkäjännitteistä työtä. Liikenneturvallisuuden kehitystä ei paranneta pakkokeinoin.
YHTEISPELI SEKÄ POSITIIVINEN ASENNE MYÖS LIIKENNETURVALLISUUSTYÖHÖN JA KESKUSTELUUN
Moottoripyöräorganisaatiot ovat valmiita kaikkeen yhteistyöhön niin valtiovallan, vakuutusyhtiöiden kuin liikenneturvallisuutta edistävien järjestöjen kanssa hankkeissa, jotka koskevat valistusta, harjoitteluolosuhteiden kehittämistä, jatkokoulutusta sekä asennekasvatusta. Haastamme edellä mainitut tahot kantamaan kortensa kekoon vapaaehtoiseen jatkokoulutustyöhön kanssamme – vain näin voidaan saavuttaa todellisia tuloksia moottoripyöräilijöiden liikenneturvallisuuden kehittämisessä.
SUOMEN MOTORISTIT RY, SMOTO RY
Hannu Virta Jarmo Jokilampi
toiminnanjohtaja koulutusvastaava
Lähde ja liitteet: http://www.smoto.fi/uutiset/tiedotustilaisuus20102005.htm