Käytät vanhentunutta selainta. Se ei välttämättä näytä tätä tai muita verkkosivustoja oikein. Sinun pitäisi päivittää tai käyttää vaihtoehtoista selainta.
En ole vielä käyttänyt mutta ajan tilasin mopon huoltoon. asiallisen kuuloinen henkilö oli puhelimessa, ja hintapolitiikkakin tuntui olevan ihan kohdallaan. etuputkien stefat pitää mopottimeen uusia.
Samaa remonttia ensin tiedustelin emc:ltä, niin hinta oli melkein kaksi kertaa kalliimpi.
On käytetty. Käytin kevarini tonnihuollossa kyseisessä liikkeessä, emc:lle olisin joutunut varaamaan ajan mutta tuonne tarvitsi pyörä vain viedä. Jonottomuuden takia pyörä oli seuraavana aamuna valmis (illalla vein) ja palvelu oli erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä.
Pyörä on nytkin ko. liikkeessä korjauksessa kaatumisen johdosta
, hyvin on pojilla vakuutustietouskin hanskassa ja tilaavat osia myös muualta kuin tavarantoimittajiltaan (ainakin minulle).
Eli voin vain lämpimästi suositella Speedhousea, aina ovat vastanneet puhelimeenkin ensimmäisellä kerralla.
Suosittelen, kun kevään renkaanvaihtoruuhka oli huipussaan ja muualta lupailtiin vaihtoaikaa parinviikon päähän niin soitto Speedhouselle ja uus rinkula oli jo samana iltana alla. Hintaa alta alle vaihdolle tuli 30€, ei paha kun kyseessä oli muualta ostettu rengas.