• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Splittaaminen sallitaan(?)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja seku
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jotenkin en usko, että menee läpi. Olen kuitenkin samalla kannalla kuin Toivossa elävä lapamato. :thumbup:
 
No olishan se hienoo ja ehkä nykyiset lapset aikuistuttuaan sen osaisivat jo ottaa huomioon liikenteessä.
Nykyiset ajoneuvojen kuljettajat pistävät autonsa siksakkiin ettei vaan kukaan pääse yhtään edelle hyötymään tilanteesta ja jalkakäytävillä kulkijat tuuppailis moottoripyörät mennessään nurin kun ei sovi se kolmekymppinen mies/nainen siinä ajamaan polkupyörällä vaikka laki heitäkin siitä kieltäisi.

Ehkä kuitenkin tulevat sukupolvet...
 
Valtaosa myöskin sallisi alkoholin myynnin myös marketeissa, mm. viinien ja viinojen.
Näin on myös ollut tapana keski- ja etelä-euroopassa.

This is Finland
 
Olisi hienoa jos sallitaan, mutta silti pitää varoa, kun niitä puupäitä löytyy silti:rant::rant:
 
Tuohan oli se kyselyn tulos,siitä on pitkä matka viralliseksi laintulkinnaksi.Ikävä kyllä.
Itse äänestin tietenkin puolesta.
 
Tähän mennessä sheriffin sormenheristelyllä selvinnyt
Lucky you. Itsellä tuo maksoi jokunen vuosi sitten 15 pv-sakkoa :pissed:

Eli kyllä tuossa ihan sheriffin mielentilan riskillä mennään, puuttuvat jos joku asia v...aa jo valmiiksi ja näin hän saa sitä pahaa mieltään jaettua jollekin, parhaimmillaan selviää pelkällä olan kohautuksella jos sitäkään :paikallatuulee:
 
Ei kai mikään toiminta mikä edellyttää järjenkäyttöä liikenteessä voi olla sallittua? Kohta kun itsestään ajavat autot sallitaan niin seuraavaksi varmaan itse ajaminen kielletään :grin:
 
Ei kai mikään toiminta mikä edellyttää järjenkäyttöä liikenteessä voi olla sallittua? Kohta kun itsestään ajavat autot sallitaan niin seuraavaksi varmaan itse ajaminen kielletään :grin:

+se ettei tartte itte ajaa on peruste jollekkin lisäverolle:blink:
 
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2...-teaser-groupSection-teaserInlineSmallPicture
Olin eilen palaamassa ilta-ajelulta ja satuin tuohon ruuhkanpoikaseen. Sen verran kiinnosti, että en poistunut kotiliittymästä, eli R:mäki eteläinen vaan ajoin jonon loppuun saakka kolaripaikalle, tietysti oik.puol. piennarta pitkin reippaasti l. noin kuuttakymppiä. Sanokaahan te muutamat motoristit jotka eilenkin olitte siellä autojonoissa autojen kanssa, että mikä siinä piennarajossa on niin arveluttavaa? Koukkasin sitten Luhtikylän liittymästä takaisin Lahteen ja siellä vaan pari motoristia kiemurteli hissukseen autojen välissä, kun se hitaasti ajaminen isolla pyörällä on työlästä. Oli muuten paskaisessa kunnossa piennar, täynnä irtosoraa ja muuta vs. pientareet lomareissulla.

Minulle ei ole olemassa pahaa ruuhkaa, on vain erimittaisia ruuhkia ja lomareissulla pisin osui Italia-Sveitsi vyöhykkeelle poistuessamme kaksi päällä ja matkarensseleissä Comon Menaggiosta, pääväylillä ensin Luganon suuntaan ja sitten Milanoon päin jne... Oli loma-aikaa ja koska oltiin kahden väkikylläisen maan rajavyöhykkeillä, niin autoahan riitti - ja monien maiden kansallisuuksia. Piennarajoa kertyi tuolta kohden varmasti kymmenen kilometriä sisältäen paljon kohtia, joissa on liittymiä pääväylältä poistumiseen tai sinne tulemiseen.


Ei ole mieltä välttää pääväyliä kun on prätkällä liikkeellä, ne ovat kuitenkin nopeammat kuin ajella pikkuteitä pitkin, ne kun ovat kiemuraisia ja hitaita, pääväylät on tehty nopeaan siirtymiseen.

Ja näin se toimii. Ajoissa kun havaitaan ruuhkan alkavan syntyä varaudutaan ilmoittamaan hidastuminen hätävilkuilla, jos sellaiset prätkässä ovat, ja siirrytään kaikkein oikeanpuolimmaiselle kaistalle yleensä rekkojen väliin. Ja sitten kun jononopeus laskee alle 60 kmh siirrytään pientareelle, katsoen siirtymävaiheessa, ettei takaa tule piennarta pitkin ketään. Jos jono kokonaan pysähtyy, niin kuin jossain vaiheessa pysähtyy, pudotetaan nopeutta hieman. Kokenut motoristi voi kyllä ajaa kuuttakymppiäkin ohi pysähtyneen jonon, kaksin päälläkin ja matkarensseleissä.

Liittymäkohdissa ollaan tarkkana, siis kun piennarta ei ole. Edelleen ajetaan oikealta ohi, mutta huomioiden jonosta poistuva liikenne ja ennen kaikkea jonoon tuleva liikenne tulevassa liittymässä. Välistä tulee sikin sokin menemistä, ennen kuin piennar taas alkaa - hyvin se aina sujuu.

Näin ajoin lomareissulla kaikkiaan pari-kolmekymmentä kilometriä ohitse pysähtyneiden autojonojen Saksassa, Italiassa, Sveitsissä ja Ranskassa ilman minkäänlaista ongelmaa. Pari kolme kertaa sattui, että hollantilainen tai tanskalainen matkailuvaunukunta ajoi piennarviivan päällä jättäen pientareen turhan kapeaksi. Ajaessani rinnalle kuskin kohdalla ajoin lähes kiinni autoon ja ryntäytin moottoria kunnolla pakoäänten muristessa kunnolla, eli etkös tajua antaa tilaa, helvetin pönttö. Aina kyseinen kotilo siirtyi keskemmäksi jättäen piennarta vapaaksi siellä ajaville.

Ja tämä on täysin totta!
 
..että mikä siinä piennarajossa on niin arveluttavaa?

Se että piennarta saavat käyttää ainoastaan kävelijät, pyöräilijät ja mopot. Poislukien moottoritien piennar mikä ei ole tarkoitettu mihinkään liikkumiseen eikä pysähtymiseen (poislukien hälytysajoneuvot).
 
Se että piennarta saavat käyttää ainoastaan kävelijät, pyöräilijät ja mopot. Poislukien moottoritien piennar mikä ei ole tarkoitettu mihinkään liikkumiseen eikä pysähtymiseen (poislukien hälytysajoneuvot).
Onhan se näkökanta tuokin, suoraan kirjasta lainattuna.
Kuitenkin kun jokainen täysjärkinen tietää, että mikäli kaikki toiminnot tehtäisiin kaikkia vallitsevia lakeja ja säännöksiä noudattaen, elämä - liikennekin olisi moni verroin hankalampaa ja puuroisempaa - epäsujuvampaa.

Nättä ei tuohon kannanottoon vakavasti osaa suhtautua.

Nimim. ruuhkasuomen motarien päiväkäyttäjä.
 
Oletko M58 koskaan miettinyt etta miksi ne pientareet mainitsemissasi maissa ovat tyhjia myos staun kohdalle sattuessa? Koska piennar on niissa varattu halytysajoneuvoille ja siella ajamisesta seuraa runsaskatisesti sanktiota poliisin sattuessa kohdalle.
Tama vain varoitukseksi, en ole orguru joka kertoo milla missa ja miten toisten pitaa ajaa... :grin:
 
Viimeksi muokattu:
Oletko M58 koskaan miettinyt etta miksi ne pientareet mainitsemissasi maissa ovat tyhjia myos staun kohdalle sattuessa? Koska piennar on niissa varattu halytysajoneuvoille ja siella ajamisesta seuraa runsaskatisest sanktiot poliisin sattuessa kohdalle.
Tama vain varoitukseksi, en ole orguru joka kertoo milla missa ja miten toisten pitaa ajaa... :grin:

Semmonen harrastus kyllä kyseessä, että tulee ne sakot ihan sama missä kohti poliisi osuu kohdalle :grin:
 
Oletko M58 koskaan miettinyt etta miksi ne pientareet mainitsemissasi maissa ovat tyhjia myos staun kohdalle sattuessa? Koska piennar on niissa varattu halytysajoneuvoille ja siella ajamisesta seuraa runsaskatisesti sanktiota poliisin sattuessa kohdalle.
Tama vain varoitukseksi, en ole orguru joka kertoo milla missa ja miten toisten pitaa ajaa... :grin:
En muuten ollut ainoa prätkällä pientareella ajava ja ollaan tarkkana joka suuntaan ja havaittaessa jotain poikkeavaa, kuten hälytysajoneuvo takaa tulevana jne siirrytään jonoon. Tilaa tulee välittömästi, on aina tullut jo vuosia.
Sen verran vielä, että suurin osa prätkistä käytti piennarajossa häytysvilkkuja ja niin käytin minäkin. Oli se sitten sallittua tai ei.
Ja tuon hälyajoneuvo jne säännöt kyllä tiedän.

Ja muutoin GoSpel, matkalla on sattunut ohitettavaksi polizaitakin, eikä ole sakkoja koskaan tullut: Saksassa ja Ranskassa!
 
Kyllä minuakin on Saksassa paikallisten toimesta opetettu, että pientareelle ei koskaan ja perusteena juuri hälytysajoneuvoliikenne. Siksipä splittaaminen siellä on ollut rutiinia. Sen kanssa ei myöskään pääsääntöisesti ole ollut ongelmaa.
 
Back
Ylös