kerroin nyt tähän hieman fiiliksiäni.. aikas ontto olo..ja sekava selostus.
Tiedän tunteen... Olen itse tullut ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalle, jossa auton takaripustus oli pettänyt ja auto lentänyt parin voltin kautta ainoaan helvetin isoon kiveen katolleen. Pysähdyin paikalle ja kävin katsomassa tilanteen. Tulin takaisin autolle ja sanoin vaimolle että sun ei tartte tulla tonne. Otin ensiapulaukun autosta ja menin auttamaan. Auto oli niin huonossa kunnossa, etten edes tunnistanut mikä se oli. Aikuiset etupenkiltä olivat jo ulkona ja siinä aluksi yritin rauhoittaa heitä. Isä hoki kokoajan "se on kuollut, se on kuollut"... Porukkaa alkoi lapata paikalle pällistelemään ja määräsin sitten pari tyyppiä vahtimaan näitä vanhempia, ettei lähde seikkailemaan yksinään minnekkään shokissa... No auto oli katollan, valui bensaa ja virrat päällä, niitä ei saanut avaimesta pois... Lapset vielä takapenkillä joten oli pakko nostaa ne pois, jos auto syttyy palamaan... Vanhempi lapsi (~10v) saatiin ulos nätisti, muutaman jampan kanssa nostettiin se ulos autosta ja itse tuin lapsen niskaa koko noston ajan. Käskin pari jamppaa pysymään lapsen vierellä ja juttelemaan hänelle, myös niskaa oli tuettava kokoajan.. Siiryimme nostamaan pienempää (~5v) lasta ulos autosta ja itse taas tuin niskaa. No kun nostimme lasta huomasin, että hän oli ihan eloton. Samalla kun tuin niskaa tunsin kuin lapsen kallo oli ihan palasina. Laskimme lapsen maahan ja näin lapsen lasittuneen katseen. Katsoin suuhun ja yritin ottaa suusta "mömmöä" pois joka tukki hengitystiet. Totesin, että hänelle emme voi tehdä mitään. Samalla paikalle tuli pelastushenkilökunta ja totesi saman. Vanhempi lapsi lennätettiin sairaalaan ja hänellä oli vakavia sisäisiä verenvuotoja yms. Tästä onnettomuudesta on jo muutama vuosi, mutta edelleen asia vaivaa minua. Tippa lississä tätäkin kirjoitan... Asia olisi ollut ehkä toinen, jos onnettomuudessa menehtynyt olisi ollut aikuinen. Vpk:ssakin on kaikkea tullut nähtyä, mutta asia on ihan eri kun joutuu paikalle yllättäen, ei pysty ollenkaan valmistautua henkisesti. Kauan meni ennenkuin sain nukuttua kunnolla. Sitten kun sain nukuttua näin painajaisia. Pitkään näin tuon katseen ja tunsin murskautuneen kallon käsissäni, ne tuntui niin todellisilta, jopa kuukausia onnettomuuden jälkeen.
No ei ehkä liittynyt mitenkään Turun caseen, mutta tuli vaan sellanen fiilis, että piti kirjottaa toi... Joten Samu69, puhu ihmeessä jonkun kanssa asiasta. Ei kannata jäädä kelaamaan sitä sen kummemmin. Itse mietin pitkään mitä olisin voinut tehdä toisin, olisinko voinut pelastaa sen pienen lapsen...
Ja voimia Turun onnettomuuden osapuolille ja omaisille...
