wene
New member
Vaikka kautta nyt onkin edelleen jäljellä, lienee aika keveän yhteenvedon, jotta taas ensi kaudella voisi kenties hieman nopeammin palautella mieleen ajoasioita. Seuraavat ovat tasan omakohtaisia havaintojani vain kolmen ajovuoteni ajalta ja siten kriittisesti tarkasteltavia kerta kaikkiaan. Koitan vain nyt ennen omiin hyväksi havaittuihin ajomaneereihin suistumistani kirjata aiheita ylös jotta edes jonkinlainen kehityskaari olisi myöhemmin havaittavissa. Tsekataan näitä taas vaikkapa ensi kauden jälkeen ja hämmästellään onko mikään muuttunut...
Seuraava lista ei siis ole millään muotoa täydellinen vaan sisältää lähinnä tällä kaudella itselleni esiintulleita asioita.
Kröhöm, siis, aletaan.
Tulikärpäsiä?
Huomaan aika ajoin syyllistyväni varsinkin kimppa-ajoissa takalampun tuijotteluun. Aika saakelin typerää, koska oma ajaminen ja sitämyöten tiellä pysyminen on kuitenkin aika tavalla tien- eikä lampun seuraamisesta kiinni. Ihminen on näköjään aika laiska tai omiin tapohinsa nopeasti tottuva tyyppi pyörän sarvissa...
Katseen tulisi käsittääkseni olla niin pitkällä mutkan pakopisteessä kuin mahdollista, ja moottoritiellä autojen kattojen yli ikuisuuteen. Omalla kohdallani tuntui tosi hurjalta alkuun, mutta paransi ajoa sata tai tuhat kun nosti rohkeasti katseen etäisyyteen jolloin ohjasi ja korjasi liikesuuntaa vähemmän ja kokonaisajaminen vakautui kaiken kaikkiaan.
Ihmispötkönä ajaminen on kiellettyä!
Pää jatkuu kuitenkin pääpiirteittäin valtaosalla ihmisistä niskana, jota voisi kuitenkin aika pienin vaivoin kääntää menosuuntaa kohden. (Jos on tähtäys- ja muisti vaikeuksia, niin voi tähdätä kärsällä). Jos mutkan jyrkkeneminen hirvittää, niin leukaa vaan mutkan taittumisen suuntaan vasta-ohjaten, eikä äkkinäisiä jarrun/kytkimen/kaasunasennon koskemisia, niin hyvin taipuu pahempaankin kurviin. Pitoa riittää kuitenkin lähes aina. Oma toiminta äkkitilanteessa saattaa olla sitten jo paljon suurempi juttu.
Mutka-ajosta edes jotakin.. (joku Biken numero alunperin... 2006)
Jos mutka-ajossa "pakopisteen huippu" tuntuu lähestyvän, mutka tiukkenee ja mikäli mokoma etääntyy, voi kenties avata hieman lisää. Helppoa ja loogista, mutta vaikeasti näköjään automatisoitavissa ajotaidoksi. Tuntemattomalla tiellä olisi perhanan mukava vetää kun tämän saisi takaraivoonsa. Opettelua...muistettavana ennen lopullista innostumista tietenkin hiekka, hirvet, huono tienpinta etc...
Rentous-rentous-rentous!
Rennot hartiat ovat tunnetusti kaiken a ja ö. Jos fillari tuntuu vievän ja hartiat alkavat haitata jo pään verenkiertoa jäykkydellään, niin jalkojen puristaminen tankkia vasten vie yleensä jännityksen hartioilta pois. Kumma homma, mutta ainakin itselläni toimii. Toinen havaitsemani kikka on jylhä karjahtelu potan sisällä hartialukon vaaniessa matkamiestä maan.
Ihmisluonto on siitä kumma tyyppi, että perusvaistot ovat aika huonosti ohitettavissa: kun vaaran paikka tulee (tuulee, liian jyrkkä mutka tulee vastaan tms...) ensimmäinen reaktio on aina jäykistyminen jona aikana määritellään vaaran taso (Psykologiassa fight or flight-ilmiö, jos muistan oikein... korjatkoon viisaammat...) ja tämähän on täysin ristiriidassa hartioiden rentouden tavoittelemisen tiellä. Tästä pääsee tähän astisen vaatimattoman ymmärtämykseni mukaan eroon tasan yhdellä tavalla: harjoittelemalla.
Jos jatkuvasti ajaa paska jäykkänä, ei äkkitilanteessa ole mitään mahdollisuutta toimia nopeasti kun lihasmuistilla ei ole mitään eväitä tilanteen ratkaisemiselle. Ja metsä soi.
Ja sitten se turvaväli. Pääkaupunkiseudulla päivittäin ajavana olen huomannut, että kun edelläajavaan jättää ihan kunnolla rakoa, niin sellaiset alkuaikojen "ohoeiku-olipaskiihkeäjarrutus" ovat jääneet pirun paljon vähemmälle. Paljon kivempaa kruisailla.
Kaistan vaihtaminen
Tämä varmaankin eri kuskeilla varioi, mutta peili-katse eteen-vilkku-taakse vilkaisu-SIIRTYMINEN on ainakin itselleni toiminut. Viimeinen siitä syystä isolla, että kun luulin homman jo taittuvan meinasin kolauttaa itseni oikealle kääntyvän risteyksen jälkeen kaistaa vaihtaessa auton keulakoristeeksi liian mukamas rutinoituneita liikkeitä liian klimpissä käyttäen...Sinne sokeaan pisteeseen olikin jo joku kotilo ennättänyt...
Tässä nyt ensi hätään OMIA kokemuksiani. Toivottavasti niitä kertyy muiden kautta tänne pirun paljon enemmän.
Kommentteja ja omia kokemuksianne odotellen: go safe!
-w-
---jatkuu---
Seuraava lista ei siis ole millään muotoa täydellinen vaan sisältää lähinnä tällä kaudella itselleni esiintulleita asioita.
Kröhöm, siis, aletaan.
Tulikärpäsiä?
Huomaan aika ajoin syyllistyväni varsinkin kimppa-ajoissa takalampun tuijotteluun. Aika saakelin typerää, koska oma ajaminen ja sitämyöten tiellä pysyminen on kuitenkin aika tavalla tien- eikä lampun seuraamisesta kiinni. Ihminen on näköjään aika laiska tai omiin tapohinsa nopeasti tottuva tyyppi pyörän sarvissa...
Katseen tulisi käsittääkseni olla niin pitkällä mutkan pakopisteessä kuin mahdollista, ja moottoritiellä autojen kattojen yli ikuisuuteen. Omalla kohdallani tuntui tosi hurjalta alkuun, mutta paransi ajoa sata tai tuhat kun nosti rohkeasti katseen etäisyyteen jolloin ohjasi ja korjasi liikesuuntaa vähemmän ja kokonaisajaminen vakautui kaiken kaikkiaan.
Ihmispötkönä ajaminen on kiellettyä!
Pää jatkuu kuitenkin pääpiirteittäin valtaosalla ihmisistä niskana, jota voisi kuitenkin aika pienin vaivoin kääntää menosuuntaa kohden. (Jos on tähtäys- ja muisti vaikeuksia, niin voi tähdätä kärsällä). Jos mutkan jyrkkeneminen hirvittää, niin leukaa vaan mutkan taittumisen suuntaan vasta-ohjaten, eikä äkkinäisiä jarrun/kytkimen/kaasunasennon koskemisia, niin hyvin taipuu pahempaankin kurviin. Pitoa riittää kuitenkin lähes aina. Oma toiminta äkkitilanteessa saattaa olla sitten jo paljon suurempi juttu.
Mutka-ajosta edes jotakin.. (joku Biken numero alunperin... 2006)
Jos mutka-ajossa "pakopisteen huippu" tuntuu lähestyvän, mutka tiukkenee ja mikäli mokoma etääntyy, voi kenties avata hieman lisää. Helppoa ja loogista, mutta vaikeasti näköjään automatisoitavissa ajotaidoksi. Tuntemattomalla tiellä olisi perhanan mukava vetää kun tämän saisi takaraivoonsa. Opettelua...muistettavana ennen lopullista innostumista tietenkin hiekka, hirvet, huono tienpinta etc...
Rentous-rentous-rentous!
Rennot hartiat ovat tunnetusti kaiken a ja ö. Jos fillari tuntuu vievän ja hartiat alkavat haitata jo pään verenkiertoa jäykkydellään, niin jalkojen puristaminen tankkia vasten vie yleensä jännityksen hartioilta pois. Kumma homma, mutta ainakin itselläni toimii. Toinen havaitsemani kikka on jylhä karjahtelu potan sisällä hartialukon vaaniessa matkamiestä maan.
Ihmisluonto on siitä kumma tyyppi, että perusvaistot ovat aika huonosti ohitettavissa: kun vaaran paikka tulee (tuulee, liian jyrkkä mutka tulee vastaan tms...) ensimmäinen reaktio on aina jäykistyminen jona aikana määritellään vaaran taso (Psykologiassa fight or flight-ilmiö, jos muistan oikein... korjatkoon viisaammat...) ja tämähän on täysin ristiriidassa hartioiden rentouden tavoittelemisen tiellä. Tästä pääsee tähän astisen vaatimattoman ymmärtämykseni mukaan eroon tasan yhdellä tavalla: harjoittelemalla.
Jos jatkuvasti ajaa paska jäykkänä, ei äkkitilanteessa ole mitään mahdollisuutta toimia nopeasti kun lihasmuistilla ei ole mitään eväitä tilanteen ratkaisemiselle. Ja metsä soi.
Ja sitten se turvaväli. Pääkaupunkiseudulla päivittäin ajavana olen huomannut, että kun edelläajavaan jättää ihan kunnolla rakoa, niin sellaiset alkuaikojen "ohoeiku-olipaskiihkeäjarrutus" ovat jääneet pirun paljon vähemmälle. Paljon kivempaa kruisailla.
Kaistan vaihtaminen
Tämä varmaankin eri kuskeilla varioi, mutta peili-katse eteen-vilkku-taakse vilkaisu-SIIRTYMINEN on ainakin itselleni toiminut. Viimeinen siitä syystä isolla, että kun luulin homman jo taittuvan meinasin kolauttaa itseni oikealle kääntyvän risteyksen jälkeen kaistaa vaihtaessa auton keulakoristeeksi liian mukamas rutinoituneita liikkeitä liian klimpissä käyttäen...Sinne sokeaan pisteeseen olikin jo joku kotilo ennättänyt...
Tässä nyt ensi hätään OMIA kokemuksiani. Toivottavasti niitä kertyy muiden kautta tänne pirun paljon enemmän.
Kommentteja ja omia kokemuksianne odotellen: go safe!
-w-
---jatkuu---
