Tee-se-itse Slip-on-vaimentimen tekeminen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja The Legend
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

The Legend

Tunnus suljettu
Ajattelin tehdä oman vaimentimen Trumppaan. Mivv:in GP:tä saisi toki melko edullisesti, mutta tuntuu jotenkin tyhmältä maksaa parista putkenpalasta ja lasivillasta 350 euroa joka ei edes näytä hyvältä. Ja ne, keskustelut, joita täällä on näistä Slip On-vaimentimista käyty, vihjaavat siihen suuntaan että ne minimaaliset tehonlisäykset tulevat lähinnä ruiskukartan päivityksen myötä.

Päätypalat ajattelin prässätä jostain 1mm paksusta rosterista johon liitetään sitten 44mm halkaisijaltaan oleva putki vaimentimen liittämiseksi edelleen pakoputkeen. Toiseen päätypalaan tulee oma putkenpalansa kaasujen ulostuloa varten, mutta joka samalla pitää reikäputkea paikoillaan. Orggisputkissa on kaksi 29mm halkaisijan kokoista poistoreikää, joten tuskin yhden ollessa kyseessä, reikää voi paljoa tuosta 44m:stä pienentää, vai? Noilta supermotokuskeilta, kun kuulin, että tekevät reikäputken melko kartioksi (55mm->35mm) vastapaineen takia, mutta joka tässä S3 tapauksessa lienee järkevää tehdä miltei suoraksi, ehkä 44mm->42mm? ja tietty, millaista tavaraa reikäputken pitäisi olla (silmäkoko ja niiden määrä)?

Vaimentimen ulkovaipaksi ajattelin jotain 80-100mm halkasijaltaan olevaa 0.3-0.5mm rosteriputkea, johon suht tiukka(?) villatäyte. Ja mikäli vaimentimesta teksi noin 400mm pitkän, voisi sen kiinnittää tukevasti oikeaan jalkatappin tukirautaan, jossa on ilmeisesti tätä hommaa varten kierrettä vailla oleva reikäkin olemassa.

Kommentteja, etenkin vaimentimen pituuden ja tulo- sekä poistoreikien välisestä suhteesta?
 
nixweiss.gif
 
Pommittajilta löytyy pitkät jutut putkien teoista. Taitaa jopa joissain lehdissäkin olla ollut teko-ohjeita.
 
keskustelut, joita täällä on näistä Slip On-vaimentimista käyty, vihjaavat siihen suuntaan että ne minimaaliset tehonlisäykset tulevat lähinnä ruiskukartan päivityksen myötä
Oikeassa olet. Ei oo Triple mitenkään ronkeli kannujen suhteen ja suorilla pöntöillä ei ole juurikaan eroa merkkien välillä muuten kuin tuplat vs. tuplat+avara väliputki vs. 3-1 gp.

Suora reikähuilu noissa taitaa kaikissa viripöntöissä olla. Melkein kopsaisin mitat hehtaaritarkkuudella jostakin valmiista pöntöstä jossa omaa korvaa miellyttävä soundi.
 
Tuossa yksi hahmotelma mahdollisesta konstruktiosta. Muuten normaali pönttö (pit 300mm, halk 100mm), mutta reikähuilu(t) kartioita 44 -> 42mm ja, että sisempää reikähuilua voi halutessaan kiertää -> reikien koko muuttuu, ehkä myös äänikin.. Huilujen tekeminen sopivalla sovitteella melko kinkkistä ja saattavat resonoida/rämistä toisaan vasten - > Pitänee mallintaa vielä simppelimpi versio kartiolla ja ilman. Toi keltainen mutukka on vitun ruma...

kuva1.jpg


Leikkaus
leik1.jpg


Sisuskalut näkyvissä
kuva2.jpg


Ulkohuilu + laippa + liitosputki
kuva3.jpg


Kierrettävä sisähuilu + poistoputki
kuva4.jpg


Päätylaippa
kuva5.jpg
 
Ainakin Akran supersport sliparissa on kartion muotoinen sisäputki ja siinä sitä supistusta on sen verran että silmilläkin sen näkee. Enemmän kuin tuo 2mm.
 
Ainakin Akran supersport sliparissa on kartion muotoinen sisäputki ja siinä sitä supistusta on sen verran että silmilläkin sen näkee. Enemmän kuin tuo 2mm.
Voisikko kokeilla mittata jollain tapaa reikäputken pituuden ja sit mistä mitasta mihin supistuu? En kyl oikein usko, et tota saa millään resonoimaan silleen kuin Akra, joka lienee tehty kuhunkin merkkiin oikeanlaiseksi. Ehkä tuurilla, mut ääniä tässä enempi haetaan. Siks toi kierto-systeemi, kun saapi halutessaan liki suoran röörin...
biggrin.gif
 
Mielenkiintoinen idea tuo pyörivä sisähuilu. Mitenkähän lienee liikkuvuus muutaman viikon ajelun jälkeen? Pelkkä noisekilleri ainakin junttaantuu karstalla aika tiukkaan putkeen kiinni.
 
Ainakin Akran supersport sliparissa on kartion muotoinen sisäputki ja siinä sitä supistusta on sen verran että silmilläkin sen näkee. Enemmän kuin tuo 2mm.
Voisikko kokeilla mittata jollain tapaa reikäputken pituuden ja sit mistä mitasta mihin supistuu? En kyl oikein usko, et tota saa millään resonoimaan silleen kuin Akra, joka lienee tehty kuhunkin merkkiin oikeanlaiseksi. Ehkä tuurilla, mut ääniä tässä enempi haetaan. Siks toi kierto-systeemi, kun saapi halutessaan liki suoran röörin...
biggrin.gif
Noo ei ole pyörä nyt lähellä, mut ulostulo Fasulle on 48mm, sisääntulo isompi. Ulostuloja on eri pyörille kolmea eri halkaisijaa, 48mm:stä seuraava koko on 53mm ja sitten vielä joku suurempi, halkaisija jotain? Joku tuon äkkiä mittais jolla putki vieressä. Sisäkartio on suunnilleen samoissa mitoissa kuin putkien sisä-ja ulostulopäitten sisämitat.
 
Mielenkiintoinen idea tuo pyörivä sisähuilu. Mitenkähän lienee liikkuvuus muutaman viikon ajelun jälkeen? Pelkkä noisekilleri ainakin junttaantuu karstalla aika tiukkaan putkeen kiinni.
Niin, jos putkien välyksen yrittää pitää pienenä, istuu ehkä kiinni, ja isolla välyksellä rämisevät toisiaan vasten + murtuvat irti.

Suurin ongelma on kuitenkin tuon paketin tekeminen. Pelkästään huilujen kartiokkuus ja kahden kartion reikien osuminen kohdilleen, vaatii ohutlevykeskuksen käyttöä. Onneksi on lama ja firmat etsivät uusia tulonlähteitä, joten ehkä jonkun voisi saada protoilemaan muutaman tuollaisen? Jatketaan kuitenkin katselmointia ja ihmetellään samalla miten/missä tuollaisia saisi tehtyä.
 
Mikähän virka tolla mutterilla tossa on?  
nixweiss.gif
Tota pakettia ei saa muuten auki eikä sisäputkea kierrettyä.
Kun päätylaipat on kiinnitetty kuoreen, niin eihän tuo paketti mihinkään purkaannu pelkän mutterin aukaisulla.. sisäputki kyllä pyörii.
Ajattelin, ettei päätylaippoja hitsata kuoreen, vaan tiukka sovite ja kolme pop-niittiä about samalla tapaa kuin orggisputkessakin. Silloin sen saa suht helposti auki ja kokeiltua tarvittaessa erilaisia eristeitä.

Tota kierrettävää sisähuilua ei kasauksen jälkeen saa pois ton ulkohuilupaketin sisältä, mutta liekö tarpeenkaan? pääasia, että sisähuilua voi kiertää ja villojen kanssa tehdä testejä.

Silti se mutukka on edelleen ruma...pitää varmaan kokeilla miltä sellainen c-avain mutteri tuossa näyttäisi. Olisi myös autotallivehkeillä helpommin tehtävissä. Alumiinista vaan sorvaa ja käyttää eloksoinnissa. Pitäisi kestää, tuskin tuossa kohtaa edes 200- astetta koskaan ylitetään.
 
Voi vitsit kun joku osaa piirrellä hienoja kuvia näillä makkinoilla...

bowdown.gif


Itse kun on suunnitteluhommissa enemmän noita klupiaski-miehiä...

Hattua siis nostaa hän..

mB
 
liian monimutkainen.
Arvaa tuliko sama mieleen? Ei mitään hajua miten noi huilut vois tehdä silleen, että ovat tuon mallin näköisiä, toimivat ja mitä kiertäminen vaikuttaa ääneen. Joskus yksinkertainen on kaunista, mutta kyselen nyt kuitenkin noitten tekemistä, kun geometria löytyy putkelta. Ei heitetä vielä kirvestä kaivoon. Ajokelejä vaan pukkaa päälle, että taidan vetää suorallä, ku silleenhän ne harrikkamiehetkin kartsaa kiertää.
 
Ehkä tuota kierrettävää mysteeriä helpompi olisi tehdä vaan pari-kolme erilaista sisähuilua ja vaihtaa koko huilu aina testin ajaksi?

Yhdestä villapussista luulisi riittävän useammankin huilun paketoimiseen tavaraa.
 
Eiköhän tuo ostaminen tule helpommaksi ja voi jopa tulla siistimpi paketti... Ei sillä, ettei sulla rälläkkä kädessä pysy...

Laskeppa tuohon työtunnit putken valmistamiseen niin taitaa rahat löytyä aika nopeasti...
 
Back
Ylös