Hannu59
New member
Kamera ei ollut käsillä ajon aikana, mutta edellä menevän ajosuoritus oli sikäli jännittävä, että kaivelin kameran esiin hanskalokerosta ja kävin vähän lähempänä ottamassa kuvan. En toki noin lähellä kuin kuvasta voisi päätellä. Kuvaa on rajattu ja värisävyjä korjattu, mutta muuten se on käsittelemätön.
Kuvan moottoripyörän kuljettaja tarjosi Audille jo aiemmin ohitusmahdollisuutta, jota tämä ei kuitenkaan halunnut käyttää hyväkseen.
Edelläajavan siirtyessä oikealle ja hidastaessa takanatuleva tekee samoin ettei ohitusta vain pääsisi tapahtumaan.
Koko ajosuoritus tapahtui täysin turvallisesti, sillä paikalla vallitsevaa 60 nopeusrajoitusta ei ylitetty ja myös kuvan ottoon käytetty kamerapuhelin oli kytkettynä langattomaan kypärä-HF:n, joten myös sen käyttäminen ajon aikana oli täysin turvallista.
Koska samaan kauppaan olimme menossa, kysäisin mielestäni täysin korrektisti Audin kuljettajan omaa arviota etäisyydestä edellämenevään ajoneuvoon sekä Audin jarrutusmatkasta 60 nopeudesta. Vastus oli myös hyvin korrekti ja päättäväinen: Autossa on hyvät jarrut, ne ovat tehostetut.
Semmoiset terveiset antaisin sinne Oulun suuntaan, että ajoneuvorekisterin mukaan tuon Audin BNL-xxx katsastus on jo lähes vuoden myöhässä. Jos siinä todella jarrut on, niin eikö niitä voisi käydä näyttämässä myös inssille?