Uusi BMW R1300GS

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja vma
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Minun makuun näyttää ihan liikaa joltain Hondalta… Pitää ehkä nähdä livenä, mutta kuvissa ei sykähdytä.
 
Monta kuutiota Gessussa on 2029...
Jossain vaiheessa kasvun täytyy loppua.
 
Epäilemättä hyvä pyörä Euroopan kiertämiseen

Mutta tällaiselle 200 km radiuksella kiertelevälle aivan turhan isokokoinen. Ja liikaa elektroniikkaa ladattu sisuksiin.
Hiukan egkä vaikuttaa mielipiteeseen sekin, että 30 kE ylimääräistä näyttäisi puuttuvan lompakosta:(
 
tässä on selvästi nyt uusin sukupolvi mp:stä, eli ensimmäisiä joissa on turva-elektroniikkaa kuten tutka eteen ja taakse, blindspot monitori ja hälytys/jarrutus edessä menijöistä. Lisänee turvallisuutta ihan hyvin.

lisäksi kevennetty ja mielestäni jopa pienennetty edellisestä hindenburgista.
 
Ei minulla tuollaiseen varaa ole mutta jonkun tonnin olen nykyisellä mallilla ajanut ja onhan se törkeän kykenevä peli noin mukavaksi pyöräksi. Jos ne on siitä saaneet painoa pois ja parannettua, saatan hyvinkin olla kiinnostunut ostamaan tuollaisen joskus käytettynä.
 
tässä on selvästi nyt uusin sukupolvi mp:stä, eli ensimmäisiä joissa on turva-elektroniikkaa kuten tutka eteen ja taakse, blindspot monitori ja hälytys/jarrutus edessä menijöistä. Lisänee turvallisuutta ihan hyvin.

Ei ole ensimmäinen mp, jossa nämä turvavarusteet on mutta ihan hyvä, että lisääntyvät ja sitä kautta elektroniikan hinta muuttuu edullisemmaksi.
 
jos nyt oikein oon tutkinut tuota niin vilkut on peileissä? mitähän net maksaa jos tuon kaataa jossain soralla? varmaan tosi edulliset. :D

mutta ei tuo muotoilu kyllä mitenkään hivele meikäläisen silmiä. ja etuvalo. miten siitä on saatu tuollainen, edellinen oli suorastaan kaunis kun tuohon vertaapi. tuo uusi muistuttaa parkkeineen nelostiellä vastaantulevia kiinalaisia lisävaloja.

mieleen tulee ensimmäisenä jokin supermoto tuosta muotoilusta. ainakin tuon ekassa postauksessa olevasta toisesta linkistä ja siinä olevasta valkoisesta karvalakkiversiosta.

kaveri oli tänään käynyt katsomassa livenä, sanoi että kun vierekkäin oli tuo uusi ja vieressä vanha malli triple blackkinä, niin vanha olisi lähtenyt mukaan mieluummin..

ei edelleenkään ostohaluja herätä millään tavoin.
 
Minun makuun näyttää ihan liikaa joltain Hondalta… Pitää ehkä nähdä livenä, mutta kuvissa ei sykähdytä.

Täysin sama homma. Kuvat ei kyllä herätä minkäänlaista kiinnostusta. Jotenkin muovisen japanin vehkeen näköinen.
Ei ole enää sellaisen hienon vähän rujon näköinen, liian siloiteltu omaan makuun. Itselle pyörän ulkonäkö merkkaa enemmän kuin ajettavuus. :orgmp:
 
Ei minulla tuollaiseen varaa ole mutta jonkun tonnin olen nykyisellä mallilla ajanut ja onhan se törkeän kykenevä peli noin mukavaksi pyöräksi. Jos ne on siitä saaneet painoa pois ja parannettua, saatan hyvinkin olla kiinnostunut ostamaan tuollaisen joskus käytettynä.

Onhan ne sitä parantaneet. Tykkään kauheasti poislukien tuulilasista kun melkein pakko pitää pappa-asennossa sitä maantienopeuksissa kun tuuli osuu niin häijysti kypärään. Yhä niin mukava että pärjää vanhalle pakettiautolle pikku sateessakin mutta uutuutena siinä on myös henkinen ei-pappa-asento. Hillitsimet kun ottaa pois, maineeltaan maailman tylsin mopo keulii majesteetillisesti pelkällä voimalla vielä vajaan satasen vauhdissa ja muutenkin siihen on tullut sellaista leikkisyyttä että se yllyttää vähän perseilemään.
Adaptiivinen vakkari on liikenteen seassa tosi mukava mutta siitä on iloa myös silloin kun on lukenut täältä liikaa juttuja siitä että moottoripyorää voi ohjata ainoastaan vastaohjauksella. Yllättävän mutkaista tietä pääsee kädet tankilla kun saa juonesta kiinni. Pyörän koko huomioiden perus maastopätkää on tosi kiva ajella, kone vetää tasaisesti ja kytkimellä on helppo hienosäätää. Koneen leveydestä ei mihinkään pääse mutta vastapuolena on sitten painopisteen mataluus. Etenkin hitaassa ajossa esimerkiksi Bemarin oma F900GS ja aika maastokelpoisessa maineessa oleva Tenere 700 vaatii molemmat kuskilta enemmän työtä yläpainoisuutensa vuoksi. Toki sitten kun pyörä on upoksissa jossain, on vekottimen omamassa kiinnostavampi tieto.
 
Back
Ylös