(Neste)Hukka
New member
Kyllä. Teltta kuuluu ajovarusteihin
Telttani täytti tänä keväänä kuusi vuotta, ja päätin, että se on 150mk teltalle ihan tarpeeksi. Lisäksi ottaa jo kaaliin lyödä krapula-aamuna päänsä teltan kattoon. On meinaan hiukan pieni teltta. Itse olen tällainen persjalkainen 172 senttinen, eikä paljon pitempi ihminen siellä mahtuisi nukkumaan, ainakaan jalat suorassa.
Suositelkaapas kohtuuhintaista kupolitelttaa yhden henkilön majoittamiseen. Tärkeimmät ominaisuudet ovat, että se pitää vettä (siis ei pidä vettä sisällä, vaan pitää veden pois sisältä), vie pakattuna vähän tilaa, ja purkaminen onnistuu krapulassakin. Olen nähnyt sellaisia telttoja, joista ei näitä kaaria tarvitse irroittaa ollenkaan, vaan ne taittuvat kokoon muun teltan mukana. Ovatko nuo yhtä käteviä, miltä kuulostaa? Miksi niissä muuten yleensä aina on ns. sisäteltta, eli vasta tuon päälle asetellaan vesitiivis kangas? Tuohan pilaa koko systeemin helppokäyttöisyyden.
Omassani kun ei ole kuin se yksi "kerros" telttaa, niin pystytys sujuu tyyliin "kahdesta kulmasta työntää kokoontaitettavat lasikuitukaaret sisään", ja teltta on pystytetty. Niin kovaa ei ole edes tuullut, että olisi tarvinnut vaarnoja käyttää.