• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Vaihdevivun suunta.

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Gabriel
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Gabriel

New member
Henkilökohtaisesti ihmettelen että mitksi lähes kaikissa sarjatuotanteisissä moottoripyörissä vaihdevikpu toimii sillätavalla että alaspäin painimalla vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, ja ylöspäin nostamalla vaidetaan isommalle. Onko siihen joku tekninen syy vai mikä?
Henklökohtaisesti ajatuksellisella tasolla tuntuisi paljon loogisemmalta motogbssä käytettävä käänteinen tyyli. Alaspäin vaihdettaessa on yleensä rutkasti aikaa, koska yleensä samaan aikaan tapahtuu suhteellisen pitkään kestävä jarrutus/hidastaminen. Tällöin olisi hyvin akiaa kammera vaidevipua ylöspäin, joka on minun mielestä se hankalampi suunta. Ylöspäin kun vaidetaan niin se halutaan yleensä tehdä rivakasti. Vaihdevivun alaspäin painaminen tapahtuu ainikin itselläni rivakammin kuni ylöpäin kampeaminen.

Eli tänne argumenntteja kummankin suunnan puolesta ja vastaan...
 
Olisko joku vakiintunut (turvalisuus; kaikissa samoin päin ettei sotke hädissään suuntaa, voisi tapahtua outoja asioita) käytäntö vaan?. En ole kuullut etteikö saisi vaihtaa suuntaa jos välttämättä haluaa. Sehän taas on laissa että vaihde vasemmalla ja jarru oikealla. Jopa Brititkin joutuivat vaihtamaan polkimien puolta aikanaan.

Edit: Jawoissa oli 1 ylös ja loput alas
 
maanteillä ajaessa tuskin kellään on kyse sekunnin kymmenyksistä, eli aikaa on kammeta vaikka kädellä takapenkin sivusta sitä vaihdevipua
smile_org.gif
 
Muuta Intiaan, niin joka kerta saat arpoa, että mitenköhän tälläkertaa mahtaa mennä :-) Bajaj vaan alle ja menoks... on rallivaihdetta, tavallista ja outoa...

Kyllä meillä euroopassa on asiat hyvin tälläkin saralla :-)
 
Itellä mopossa ns. käännetty vaihdejärjestys ja quickshifter
062802jumpie_prv.gif
(kiitos entisen omistajan )
bowdown.gif


Hetken kesti tottua, mutta enään en pois vaihtaisi
033102bebe_1_prv.gif

Tottumiskysymys varmaankin silti enemmissä määrin
nixweiss.gif



Ollaan vaan ja ajellaan
033102beer_1_prv.gif
 
Oiskohan kyse niinkin selvästä asiasta, kuin ylös = isompi ja alas = pienempi. Käsittääkseni näin on myös autoissa joissa on se puoliautomaattinen laatikko, niin eteen alas, ja taakse ylös.
 
Tuli tuosta Jawasta mieleen vielä(kin) tuskallisia muistoja. Siinähän oli yhdistetty vaihde- ja käynnistinpoljin. Poljinta kun painoi sisäänpäin ja pyöräytti myötäpäivään niin siitä tuli kiksi. Noh kaasu puolilleen reipas potku pedaaliin ja kone potkaisee takaisin mutta starttaa kuitenkin puolikaasulle, polvi pamahtaa ohjaustangon päähän kiksin voimasta, pedaali loksahtaa vauhdilla takaisin ja suoraan vaihde kakkoselle. Ja loppu onkin YouTube- ja Hölmöt kotivideot -kamaa kun äijä roikkuu yhdellä kädellä rankasti etenevän Jawan mukana ja huutaa & kiroaa mennessään vauhdilla ojan pohjalle. Seuraava kerta olikin paremmin harkittu, ohjaustangon / kaasun asento ja muut yksityiskohdat.
 
Oiskohan kyse niinkin selvästä asiasta, kuin ylös = isompi ja alas = pienempi. Käsittääkseni näin on myös autoissa joissa on se puoliautomaattinen laatikko, niin eteen alas, ja taakse ylös.
Väärin.
nixweiss.gif

Eteen lykkimällä isompaa ja taakse pienempää.
Paljon loogisempaa.

Näin ainakin kuorkkimersun vaihderobotissa.
 
Henkilökohtaisesti ihmettelen että mitksi lähes kaikissa sarjatuotanteisissä moottoripyörissä vaihdevikpu toimii sillätavalla että alaspäin painimalla vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, ja ylöspäin nostamalla vaidetaan isommalle. Onko siihen joku tekninen syy vai mikä?
Henklökohtaisesti ajatuksellisella tasolla tuntuisi paljon loogisemmalta motogbssä käytettävä käänteinen tyyli. Alaspäin vaihdettaessa on yleensä rutkasti aikaa, koska yleensä samaan aikaan tapahtuu suhteellisen pitkään kestävä jarrutus/hidastaminen. Tällöin olisi hyvin akiaa kammera vaidevipua ylöspäin, joka on minun mielestä se hankalampi suunta. Ylöspäin kun vaidetaan niin se halutaan yleensä tehdä rivakasti. Vaihdevivun alaspäin painaminen tapahtuu ainikin itselläni rivakammin kuni ylöpäin kampeaminen.

Eli tänne argumenntteja kummankin suunnan puolesta ja vastaan...
N00bina tuli (/tulee) tehtyä aina joskus se hama, että jos tulee vähän yllättäen punaiset ja jarruttelee niihin normaalia rivakammin, se vaihde jää jonnekin vitoselle.

Sitten siinä pyörittelee ihmettelee ympäristöä (kesämäkkoja) polleana valoissa, kunnes keltaiset taas syttyy, minkä jälkeen näytöstyyliin lisätään kaasua, nostetaan kytkintä ja todetaan mopon sanovan buooo...

Tuli vaan tuosta muistosta mieleen se, että joskus on kiva että ykköstä saa etsiä hiki kypärässä vaihdevipua nimenomaan kätevästi polkien... Ko ne kesämekotkin naureskelee siinä ja olis vähä kiire pois...

withstupid.gif
 
Back
Ylös