.. rautaperseet.
Reitin valikoin piipun rp porukan käyttämäksi:
Hki-Tre-Vaasa-Oulu-Kuusamo-Kajaani-Mikkeli-Lahti-Helsinki.
Matka alkoi pe 17.8 aamukasilta hurjassa takatuupparissa (=myötätuuli). Oli erikoinen tunne ajella nakulla + 100 vauhteja
ilman että tarvitsi puristaa tangosta. Koko matkan Ouluun saakka tuuli takaa ja tuntui että tää menee liian helposti.
Keskinopeutena kahvipausseineen Hki - Oulu 80km/h. Oulussa Kuusamon tien alussa oli pientä liikennejumia ja aikamoiset seisovat jonot. Ohittelin varmaan kilometrin verran seisovaa jonoa, kukaan ei tykännyt kyttyrää ainakaan niin paljon että olisi torvea soittanut tai muuta.
Aurinko oli myös koko matkan paistanut takaa ja paistoi vielä Kuusamon tielläkin.
Matkanteko rupesi aika tavalla hidastumaan kun ekat porot tuli kuvaan mukaan. Niitä riitti ihan liikaakin, isoja, pieniä, seisovia, makaavia ja juoksevia. Kuusamossa tuli jo hämärää ja pimeäajo Kajaaniin hatutti jo etukäteen.
Kuusamosta alaspäin oli olemattoman vähän liikennettä silloin perjantai yöllä. Tuntui että liikkeellä on vain minä ja porot. Nopeutta ei viitsinyt paljon yli kahdeksankympin nostaa ennenkun pitkällä Kajaanin alapuolella. Pimeää riitti n. 300 kilsan verran ja koko pätkä poroalueella.
Kun aamu rupesi sarastamaan pamahti pikku väsy ja joutui pysähtelemään jo sadan kilsan välein. Vähän meinasi viluttaakin, lämmöt tippu kahteentoista.
Aikaa paloi ja aloin jo laskeskelemaan kuinka se riittää.
Riittihän se mutta Lusista alaspäin joutui oikein tekemään hommia että pysyi hereillä.
Olin lopuksi takaisin Pakila TB:llä puoli kahdeksalta, aikaa jäi vielä puoli tuntia ylikin.
- kilsoja 1756
- aika 23h 30min
- keskikulutus 6,8l/100km, Jammu XJR 1300
- pienin 6,53 suurin 8,13
- bensaa meni 120 litraa
Reitti ja aloitusaika oli hyvä auringon kannalta mutta meni täysin pieleen pimeän ja porojen kanssa.
Kaiken kaikkiaan avantgardemainen kokemus, suosittelen