• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Wingi vaihtui  LT:hen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja karikoo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

karikoo

New member
Ei se niin vaikeaa ollut. Yksi koeajo siihen riitti. Nimittäin matkapyörän merkin vaihtoon. Wingi oli Wingi, ja sillä oli aikansa mukava ajella. -Vajaat kymmenen kesää taisi sen selässä kulua. Laiskan letkeää oli sillä meno. Taisi ryhtikin vähän kärsiä satulassa retkottaessa. Vastaantulevan autoilijan nukahtaminen kuitenkin muutti vanhan sotaratsun olomuodon molekyylitasolle ennen sen luonnollista kuolemaa, ja oli aika pohtia millä pelillä loppusyksyn ja pari seuraavaa kesää ajelisi.

Heti kun saadun tällin jälkeen nenä kesti sormilla niistämisen, ja vastapuolen nk.vakuutusyhtiö oli heti kolmessa viikossa maksanut nk. korvauksen, oli aika hankkia alle uusi mopo.
Tuhoutunutta vuosimalliltaan vastaavaa wingiä ei ollut olemassakaan. Joko ikäloppuja tai uusia ja liian kalliita.
Koeajo 2003 v:n LT:llä löi päällensä todellisen aivoriihen. Voisiko tuolla ajella muutaman vuoden oikein tottakin ? Viiden minuutin hintaneuvottelu, ja havahduin ajamasta harmaata pörötintä kotiin. Olin näemmä taas kerran joutunut taitavan ajoneuvokauppiaan pauloihin.

Ensivaikutelma oli edelleen ristiriitainen: Tässähän istutaan korkealla, - avain niin kuin tikun nenässä. Ja moottori pörisee aivan kummallisella tavalla. Pakoputkesta kuuluu samanlainen pörinä. Pelaakohan kaikki pytyt ?
- Ostinko vahingossa ruohonleikkurin moottorilla varustelun pyörän ?
Ajoneuvokauppa sijaitsee kaupungissa, jossa on risteyksiä, niin kuin kaupungeissa aina. Ensimmäisen sellaisen lähestyessä ohjaamo on täynnä käsiä- Vilkku pitäisi löytää, mutta vipuja on liikaa. – Äänimerkki löytyy kyllä, ja sen kuulee esikaupunkikin. – Jos kulkuneuvossani olisi tuulilasinpyyhkijät, nekin olisivat varmaan alkaneet tiuhtomisensa. Teen virheen, kun katson ohjaustangon erivärisiä vipuja ja viiksiä. Katseen taas kohotessa liikennettä havainnoimaan huomaan, että edellä menevän ajoneuvon takavalot lähestyvät uhkaavasti. Jarrutus. Wingillä jarruttaminen on kasvattanut allekirjoittaneen näppivoimat, ja kämmenet niin suuriksi , että en meinaa löytää enää ajohanskoja. Asiaan vihkiytynyt BMW- kuljettaja voi arvata, mitä tästä seuraa. … Vain onni ja lukkiutumattomat jarrut estävät sen, että ensimmäinen kaato ei satu jo sadan metrin päässä ostopaikasta. Taisi se myyjä kertoa jotain tehokkaista jarruista…
Alkaa tavallinen maantieajo. Nopeus nousee ensin 80 km /h sitten sallittuun sataan. Moottorin melu vähenee, eikä katekaan saa aikaan wingimäistä turbulenssiä. Tämähän on aika mukavaa. Pyörä kulkee suoraan, eikä ole tuntevinaan kulumisuria. Jaa niin tässähän piti olla stereot. Pysähdys linja-autopysäkille ja Willie Nelson soimaan. Kummassahan on enemmän tehoa, moottorissa vai poppikoneessa ? Hyvin ainakin kuuluu.

On aivan pakko ajaa kotiin mutkaisen, ja kuopaisen pikitien kautta, vaikka matkaa tulisikin. Tämä kannatti tehdä.
Wingille vähän urille kulunut , vähän kuoppainen ja mutkainen pikitie ei ole kokemuksena hääppöinen. Varsinkin kaksi päällä ajettaessa takamatkustaja on välillä lentää ilmojen teille.
Ja jos yksin on liikkeellä, epätasaisissa mutkissa ”laukkaamisen ” vaara on aina olemassa. Varsinkin, jos aikoo yhtään vauhtia pitää.
Suuri oli ihmetykseni, kun huomasin, että LT oli varustettu jousituksella ja ilmeisesti myös iskunvaimentimilla. Entisestä ajokistani en ollut enää ollenkaan varma. Jotenkin jäi tuntu, että mutkaan ei tarvinnut ajaa. Pyörä taittui mutkaan itsestään. Katteen aerodynaamisuus sai aikaan sen, että nopeusmittaria oli seurattava herkeämättä. Saisi ensi suvenakin ajella. - Tämähän oli aika hauskaa !

Vielä piti kokeilla kuivan kesän höyhentämää kiharaista hiekkatietä. Hartiat kyyryyn jo valmiiksi takaa kuuluvan laukkujen tärinän ja pärinän vuoksi. Mutta mitä ? Eivätkö LT:n laukut tärise ollenkaan. Eivät näköjään.

Pyörä talliin, hyttset, ja paarmanjätökset pleksistä, ja pikkupojan lailla kertomaan (kirjoittamaan ) ensikokemuksista, jotka voisi plussina ja miinuksina kirjata vaikka näin :

Wingin plussat :
- Vääntävä ja hiljainen kuutosmoottori
- Yhdellä otteella hallittavat säätimet ja namikat
- Hiljainen hitaissa nopeuksissa
- Toimiva intercom vakiona
- Suuret laukut

Wingin miinukset

- Surkea jousitus ja iskunvaimennus ( jos sellainen on )
- Vetelä runko
- Heikot jarrut ja sormille raskas kytkin.
- Menovesi maistuu aivan kuin kuljettajalle.
- Ai, kuusi sytytystulppaako tähän pitää ostaa ?

LT:n plussat
- Aerodynaaminen kate
- Kohtuullinen polttoaineenkulutus
- Rds-radio, lämpiäviä osia siellä täällä.
- Ajo-ominaisuudet varsinkin mutkateillä
- Kevyet jarru- ja kytkin

LT:n miinukset

- Röpöttävä, voimakas ja karkea käynti pienillä nopeuksilla
- Mihin pistetään intercomin plugi ??
- P…jalkaisella vain varpaat yltävät maahan.
- Takalaukkuun eivät sovi kaikki mukaan otettavat kengät
(tanssi, kävely, lenkki… kyllähän te tiedätte. )
- Voimaa on lähellä punaista aluetta, mutta missä se
vääntö on ?



Korostettakoon, että vaikka allekirjoittaneelle ajokokemusta on jo muutamalta kesältä, tekninen asiantuntijuus on tasoa 0 tai vähemmän . Edellä kerrottu ei pyri olemaan totuus tai tyhjentävä kuvaus, vaan henkilökohtaisiin havaintoihin perustuva tarina, joka perustuu viimeisen pyörän osalta yhden illan ajokokemukseen.

Eräs ongelma on.Jenkkipyörien, kuten HD ja Wingien kuskeilla on vaarana joutua ponnekkaan jälkimarkkinoinnin uhreiksi. Talliin ja kaappeihin kertyy kaikenlaista aiheen ympärille tehtyä tekstiiliä sun muuta.
Mihin siis pistää Wingi-paidat, Wingi-pusakat, ynnä muu wingi-sälä. Joutuuko BMW kokoontumisessa kivitetyksi, jos Ajoasun alta paljastuvat t-paitaan painetut kotkansiivet ? p
 
Mukava kuulla, että sitä ollaan tällistä selvitty - ja vielä uuden pyörän sarvissa.
cool.gif
 
Mikä Wingi Sinulla oli 1200/1500/1800, eli mihin näistä LT:tä vertaat?
Tietysti se vertailu-Wingin malli unohtui. Se oli 1500 vuosimallia 1977.
1800:sta en ole koeajanut, mutta olen kuullut sen olevan mm. kritisoimiltani osilta kehittyneempi: Siinä on kuuleman mukaan jousitus, ja runkokin olisi tykympi.
Aika mennä levolle, kun tulee noin paljon krijoitusvirheitä. Wingivainaan vuosimalli oli siis 1997, ei 1977.
 
JOVVAIN...
sport05.gif


...Naaaaa, onnittelut sulle karikoo !

Tuota LT:n rammaria oisin vielä tässä hieman "ylistänyt"... . Meinaan on ollut monenlaista kotiloa mut liekö ollut kotiloissa vikaa kun ei ole niin hyvin saundeja päässyt kuulemaan kun tos LT:ssä? 4 kaiutinta edesä ja 4 takana niin mukavasti tulee "sinfoniat" ja joiut kuunneltua ja matka taittuu ihan erilailla ku istus mykkänä, se on kokeiltava ite jo sei usko. Vertaisin tuota musiikin kans jutaamista esim. tilanteeseen kun että mennään hiljaseen huoneeseen istumaan vaikka nyt vaan 17 tunniksi paikalleen, ja sitten seuraavana päivänä istutaan toiset 17 tuntia musiikkia ja ratiota kuunnellen niin arvaatte varmaan kumpi päivä oli mukavampi ja samalla "lyhyempi"
biggrin.gif


Jos kehtais, niin voisi vaan istua satulass ja kuunnella soundeja vaikkei olis matkalla mihinkään.
wink.gif
..

LT:n pakoäänet kun ei kovin pidä meteliä ja sitten kun ohjaamo on täysin suljettu (+ isoin thuulilasi) niin diskantitkin säilyy kuunneltavissa. Volume kasvaa vauhdin lisääntyessä ja vielä 160 km:n nopeudessa sanoista saa ihan hyvin selvää.
Kasettipeli ei tärise eikä mitään jos vaikka joillakin CD:n kanssa on ollut ongelmia kuoppateillä.
GW1800:n olen koeajanut ja mielestäni ratio ei ole niin hyvä kun LT:n !
 
Eihän karikoo ostanu bemuaan vaan tuolta pohjanmaalta? Jos ostit niin melko varmaan oltiin samaan aikaan pyöräkauppoja tekemässä. Käsittämättömän hyvä tuuri oli sulla siinä kolarissa ettei pahemmin käynyt. Parempaa onnea tälle uudelle pyörälle!
 
Pohjanmaaltapa hyvinkin. Niin se on maailma pieni. Kiitokset vaan. Mukava olla taas ratsailla. Kolme iltaa onkin mennyt tasan tarkkaan uuteen peliin totutellessa.
 
Back
Ylös