Sergey_Sarana
New member
Keväällä iski melkoinen pyöräkuume ja sitä helpottamaan ostin tuollaisen Yamahan perus nakupyörän. Vaihtoehtoja oli toki muitakin, kärkipäässä Hornet ja R6, mutta päädyin fz:aan omaan silmään hyvän ulkonäön ja helpon ajettavuuden perusteella. Kaikinpuolin hyvä ensimmäinen "iso" pyörä pitäisi siis tallista löytyä.
Mittarilukema on tällä hetkellä n. 32tkm, joista n. 2tkm olen ehtinyt muutaman viikon aikana ajamaan. Perustuntuma ajamiseen siis on jo, mutta joka päivä myös uusia hyviä (ja huonoja?) puolia pyörästä paljastuu, mikä on vain hyvä asia. Edellinen omistaja oli vaihtanut pyörään minivilkut, uusinut kilpitelineen, vaihtanut tangon leveämpään, asentanut Leovincen sliparit, poistanut katin ja kiillottanut vanteen reunat, joten suuria muutoksia pyörä tuskin enää minun aikanani tulee kokemaan. Mielessä on kuitenkin PC:in ostaminen ja sitten penkissä säätäminen joskus tulevaisuudessa kun rahatilanne antaa periksi.

Edellisellä viikolla ostin uuden takarenkaan, Michelin Pilot Power 2CT:n, josta ainakaan ensimmäisten satojen kilometrien perusteella ei ole mitään pahaa sanottavaa. Eturengas menee myös vaihtoon kesän aikana joten hyviä kohtuuhintaisia kumeja voi siis ehdotella.