Mopoilu ja selkäkivut

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Juke
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Juke

New member
Mopoilu ja selkäkivut

Kolmisen vuotta sitten päätin palata mopoharrastuksen pariin 20 vuoden tauon jälkeen. Samaan aikaan (ennen mopon hankintaa) alkoivat selkävaivat haitata arkielämääni. Fysikaallisen hoidon ja satulatuolin (toimistohommia) ansiosta pahimmista vaivoista pääsin eroon. Mielessäni kävi, onko minusta enää mopoilijaksi.

Oli kuitenkin melkoinen yllätys, että pyörälenkit eivät pahentaneet tilaani, vaan täysin päinvastoin. Muutama tunti pyörän päällä ja selkä oli aiempaa paremmassa kunnossa. Ilmeisesti puolimakaava asento ja selän jatkuva jännittäminen teki minulle hyvää. Valitettavasti vaimo ei selitystä usko, että pyörälenkille on päästävä selkävaivojen johdosta. Pitäisiköhän pyytää lääkäriltä hoitomääräys ja hakea Kelalta kilometrikorvausta, jotta vaimo uskoisi?

Varmaankin minun tapaus on poikkeus. Bemuni edellinen omistaja luopui pyörästä nimenomaan selkäkipujen johdosta. Jos pyöränvaihto joskus tulee eteen, hieman arvelluttaa siirtyä sohvapyörän ajajaksi. Voisi selkä oikeasti haitata mopoilua.

Tällaista tällä kertaa.
 
Mulla työn puolesta myös ajoittaisia selkävaivoja. Entisessä pyörässä taysin pysty ajoasento (Varadero) ja vaikka muuten loistava matkailupyörä niin siinä oma selkä väsyi. Nyt hieman eteenpäin nojaava ajoasento (vfr1200) niin selän kanssa ei minkäänlaista ongelmaa.
Nämähän riippuu ja roikkuu monista eri tekijöistä, mutta näin myös minulla.

Tässä olis varmaan "tutkimuksen" paikka myyjille, kun etsitään sopivaa fillaria meille vanhoille ukoille. Usein suositus taitaa olla pystyasentoiseen matkapyörään...
 
Kuullut parilta selkävaivoja kärsivältä että heille etunoja asento, esim. kyykyssä tms. on parempi kuin suora pystyasento ajaessa.
Onneksi itsellä ei ole omaan kantaa tuohon.

Sama muuten pätee kyytiläiseen.
Kerran kyytiläinen valitti kuopista että ne sattuivat selkään. Vastasin Mika Sundqvistin moottoripyörälaulua mukaillen että rentona, selkä hiukan kaarella vaan nojaat minuun... ja sitten vastaus oli, että siinä se ratkaisu olikin... win-win ;)
 
Se o näis kyykyissä selän kannalta hyväksi, kun on hieman eteenpäin kumarassa silloin asento venyttää selkälihaksia ja tästä syystä itselläni ainankin on ollut apua motoilusta selän suhteen.
:blink:
 
Se o näis kyykyissä selän kannalta hyväksi, kun on hieman eteenpäin kumarassa silloin asento venyttää selkälihaksia ja tästä syystä itselläni ainankin on ollut apua motoilusta selän suhteen.
:blink:


Jep, ja noissa pystyasennoissa "lyyhistyy kasaan" jos ei keskity asentoon ja istu selkä suorana. Silloinkin nuo töyssyt iskee suoraan alaselkään, kun taas jyrkemmässä polvikulmassa ja etukenossa se (isku) käsittääkseni jakaantuu tasaisemmin kroppaan....
 
Uskomatonta kyllä, mopoilu tosiaan tuntuu auttavan selkävaivoihin. Itseänikin arvelutti moottoripyöräily, selkä kun on ollut totaalisen rikki jo 19 vuotta. Vaan jotenkin tuo ajaminen helpottaa kipuja. Liekkö sitten syynä tuo ajoasento tai mopoiluun liittyvät voimisteluliikkeet.

Ketjun aloittajalla muuten hyvä idea, ehdottomasti pitäis selkävaivasen saada kelakorvaukset mopoilun kustannuksista :jippikaijee:
 
Uskomatonta kyllä, mopoilu tosiaan tuntuu auttavan selkävaivoihin. Itseänikin arvelutti moottoripyöräily, selkä kun on ollut totaalisen rikki jo 19 vuotta. Vaan jotenkin tuo ajaminen helpottaa kipuja. Liekkö sitten syynä tuo ajoasento tai mopoiluun liittyvät voimisteluliikkeet.

Ketjun aloittajalla muuten hyvä idea, ehdottomasti pitäis selkävaivasen saada kelakorvaukset mopoilun kustannuksista :jippikaijee:

Tuttavan vaimon selän leikannut lääkäri "määräsi" aikoinaan vaimolle mopoilua, autossa ei pystynyt istumaan mökkimatkoja (500km), ajeli customilla ilman mitään ongelmia. vaikka oli vain 535virago
 
On se jollakulla muullakin auttanut: "Miksi moottoripyöräily muuttaa elämän" viesti 61 Ainakin henkisesti.

Jostain luin, että customit olisivat rasittavia selällä, kun ajoasento ei ole kovin eteenpäin nojaava, ja sitten taas toisinpäin. Tiedä häntä.

Itsellä on ihan paska selkä ja custom, linkkuveitsenä vetelen parin tunnin kieppejä ja jos lähtiessä särki selkää niin takaisin tullessa olo kuin teinillä tanssiaisissa, voi toki olla psyykkistä :D
 
Jalkojen asento on tärkein. Jos jalat on liian edessä, niin paino on selällä ja selkä kaarella. Lisäksi et pysty keventämään jaloilla iskuja jos jalat ovat rajusti edessä.
 
Itsellä sellä alkoi oireilla reilu vuosi sitten, ja pahimmillaan oli niin jökissä, että ei sukkia edes pystynyt jalkaan laittamaan, ja säteili jopa jalkoihin. Tätä pahimmaista tapahtui neljänä eri kertana viime vuonna. OMT-fysioterapeutin ohjeiden ja jumppaliikkeiden mukaan, selkä on suurin piirtein parantunut, mutta tod.näk. jumppaliikkeitä on jatkettava koko loppu elämä. Selkä ei estä enää elämää, mutta olen tietoinen asia.

Tämän kesän lomareissulla selkä kyllä alkoi taas ilmaista itsestään. Kilometrejä tuli reissulla karvan vajaa 5000, ja loppuvaiheessa ei pystynyt ajaa mukavasti kuin tunnin etapin. Aamuin illoin oli jumpattava selkää sitten hotellihuoneissa. On toi selkä myös kuvattu, mutta mitääm sieltä ei ole löytynyt. Ongelma on vain selän lihaksissa, jotka eivät pääse pahimmillaan huilaamaan ollenkaan, vaan ovat kireän 24h/7.

Selkä tosiaan voi rajoitaa MP-harrastusta. Suosittelen kyllä silloin ammattiavun pakeilla käymistä.
 
Selkävaivoihin vaikuttaa ainakin niin yksinkertainen asia kuin _treenaus_.

Itsellä selästä 3 alinta välilevyä paskana ja paikoitellen kipu vienyt jalat alta tai vähintäänkin ollut jatkuvaa vihlontaa. Vajaat kymmenisen vuotta takaperin sain kivut veke fysioterapeutin sekä salin avulla.

Molemmat unohtuivat ajan myötä kunnes kivut taas yltyivät vajaa vuosi sitten sietämättömiksi----> salille--> 2-3vko treeniä ja kivut lähti. Tuntuu mopoilukin + muu elämä paljon kevyemmältä kun lihaskunto paremmin tikissä. :peukutpystyyn:
 
Itellä selkävaivaa kans mutta ei mopoilussa oireile, eikä kyllä vaikuta selkään mopoilu parantavastikkaan.
Reissun jälkeen täytyy kokeilla päästä kuvauksiin.. Sohvalla ku röhnöttää vaikka leffaa katellessa ja siitä ku nousee ylös niin yhdessä kohdassa/kulmassa ylösnoustessa vihlasee ja tavarat putoo kädestä jos sattuu unohtumaan.

Tampereelta yrittäny löytää jonkun sopivan hintaisen hieroja jossa olisi varaa käydä säännöllisesti... vähä rahatilanne vaikuttaa nykyään kaikkeen...

-vk-
 
Mullakin oli tossa keväämmällä selkäkipua muutamaviikko kai, ja kävely ja kaikenlainen touhuaminen oli ok, mutta istuminen tuolilla ja sängyssä makaaminen oli ikävää. Alko semmonen "sumea" kipualue tulemaan tonne alaselkään. Moottoripyöräily ei ainakaan pahentanut oloa, mutta kävely tyntu parhaalta.
 
Niinhän se on, että liike on lääke. Korsetin lihaksisto kuntoon niin 90%:lka ihmisistä selkävaivat loppuu. Ei tokikaan silloin jos rangasta löytyy jotain vakavampaa sairautta, välilevyt kuluneet tms, jollloin syytä konsultoida lääkäriä ennen kuin alkaa treenamaan.

Kuntosalille ei tarvi lähteä, jumppamatto riittää selän ja vatsalihasten kanssa. Alla linkki kuntouttavaa ja ylläpitävään treeniin. Tästä on hyvä aloittaa, tai itseasiassa PITÄÄ aloittaa, jos minkäänsortin liikutaa tai treeniä ei ole aiemmin tehnyt.

http://www.fit.fi/trash/selkajumppa/2273

Kuntonyrkkeilyä voi suositella jos kiinnostaa kehittää samalla muutenkin kuntoa, auttaa yläselän/hartiaseudun jumeihin. Keskikropan eli korsetin lihaksisto on myös tärkeässä osassa (kunto)nyrkkeilyssä, se treenautuu kuntoon ihan varmasti tässä lajissa.
 
Mulla on vinon polvinivelen (vanha vamma) vuoksi lantio kiero kuin korkkiruuvi. S-nivelet vai mitä onkaan, on ihan solmussa ja muuta mukavaa. Pahimmillaan lähtee jalat alta tuon kivun takia, lähtee alaselästä sellaisia hermokipupiikkejä polvea kohti. Vaiva on ollut pahana ehkä vuoden verran. Parhaaksi lääkkeeksi olen todennut käynnin pätevällä kiropraktikolla ja runsaan moottoripyöräilyn. :grin: Ilmeisesti tuon Bulun selässä mun lantio heittää suoraksi tai jotain, jo 40 km ajelu poistaa kivun päiväksi tai pariksi.

Tästä tulikin mieleen, pitäiskö mun hakea kelakorvausta bensoista, mä kun en noita kipulääkkeitä pyörän ansiosta popsi. :p Saa sitten nähdä miten talvella käy, kai sitä joutuu vaan istuskelemaan pyörän päällä autotallissa iltaisin...
 
Minua vaivasi talvella lonkka jonkin verrankin ja sain lekuriltä lähetteen fysioterapeutille.
Nyt on se vaiva hellittänyt mutta samalla on selkä "möyhitty" jumista pois niin taipuu pyöränkin päälle paljon paremmin eikä tule enää toiseen hartiaan sellaista pistävää kipua jota siinä ilmeni parina viime kesänä.
Selkä taas rasittuu itsellä vähemmän RSV4:lla ajettaessa kuin pystympimallisella Pegasolla.
Näillä kyykkypyörillä ajettaessa paino jää enemmän reisilihasten kuin perseen varaan,
selkä ei sillälailla rasitu kun erilaiset iskut ei kohdistu suoraan selkärankaan.
 
Jostain luin, että customit olisivat rasittavia selällä, kun ajoasento ei ole kovin eteenpäin nojaava, ja sitten taas toisinpäin. Tiedä häntä.

Pätee ainakin tähän (leikattuun) selkään. Kustomeissa istutaan koko painolla perseen päällä, kyykymmissä painoa jakautuu myös käsille. Kevyt kyykkyasento, jossa kuitenkin jaloille on hyvin tilaa, sopii mulle parhaiten.
 
samaa mieltä edellä olevien kanssa siitä että lihaksiston kunnossapito ja venytykset ovat oleellista selän olotilalle, mutta lisäisin myös, että mielestäni mopoillessa tulee lannerankaan sopivasti rentoja kiertoja mutkaillessa, ihan huomaamatta, eikös? Ja tämä todennäköisesti lisää verenkiertoa alueella ja myös rentouttaa niitä lihaksia, kun ovat koko ajan pienessä liikkeessä. Luulen myös, että tuota lannerangan liikettä syntyy enemmän "kyykkyasennossa" kuin "takakenossa".

Tätä mietin taannoin kun alaselässä oli joku kremppa ja piti lähteä päiväksi moottorikelkkailemaan ja pelkäsin ettei se onnistu. Eikö mitä, selkähän oli kunnossa kun siltä reissulta palattiin!

Oma mopoergonomiani mahdollistaa istumisen sekä tanassa että flänässä, minkä takia jaksan kevyesti ajaa kellon ympäri ilman suurempia selkävaivoja. Vaihtelu ja liike virkistää, meidän nykypäivän ihmisten selkäparat vain kärsivät juuri siitä liian staattisesta olotilasta - ihmistä kun ei ole luotu istumaan. (Siis tuolissa/sohvassa/autossa, vaan mieluummin moottoripyörän päällä.) :right:
 
Back
Ylös