Kirjoitanpa taas muutaman sanan tähän vilkkaaseen keskusteluun.
Pääsiäisen jälkeisellä viikolla hain Crossrunnerin. Muilta kiireiltäni en ole paljon ehtinyt ajelemaan ennen tätä viikkoa, mutta nyt on yli 2000 kilsaa takana joten voi jo mielipiteitä muodostaa. Kovasti tyytyväinen olen, että raaskin Crossrunnerin ostaa. Vastaa odotuksiani ja käyttööni sopivalta tuntuu. Kiva rymytä pieniäkin teitä ja silti moottoritielläkin matkaa taittaa mielellään.
Noutaessa oli kiinnitettynä korkea touringpleksi. Yhden kokeilukerran perusteella totesin, että moottoritienopeuksissa se aiheuttaa kamalan pörinän kypärään. Vaihdoin matalan pleksin ja se tuntuu paljon miellyttävämmältä. Matala pleksi on sitä paitsi paljon paremman näköinen ja viimeistellymmän oloinen reunapaksunnoksineen ja ruuvien upotuksineen, korkea pleksi on vähän kotitekoisen oloinen.
Tähän asti pisin päivämatka on ollut 570 kilometriä. Ajoasento on ainakin minulle sen verran passeli että tuon vertainen ei vielä tuntunut missään, ei ruvennut hartioita jumittamaan eikä hanuria särkemään. Varmasti siis onnistuu paljon pidempienkin päivämatkojen taittaminen ilman tuskia.
Tämän tyylisessä pyörässä tietenkin voisi olla edes pieni tavaralokero jossakin. Nyt joutuu oikeastaan pitämään vähintään yhtä laukkua aina mukana, sillä minullakin on yleensä ajellessa kamera mukana eikä se taskuunkaan sovi ja satulan alla ei ole oikeastaan minkäänlaista koloa. Tietenkin voisi katsella jotakin pikkuista tankkilaukkua, kun vanha laukkuni ei tuohon tankin päälle istu.
En oikein ole nestekidemittaristojen ystävä, eikä mieli ole muuttunut. Jos valinnaisena olisi ollut kunnolliset selkeät viisarimittarit, niin sellaiset olisin ottanut. Sopivasta suunnasta kun aurinko paistaa niin kierrosmittaripalkista ei saa mitään tolkkua, eikä muukaan mittaristo kovin selvä ole. Vasta kävin näöntarkastuksessa, ikänäkökään ei vielä vaivaa joten ei ole siitä kiinni.
1000 kilsan ensihuolto on tehty. Se on lähinnä öljyn ja suodattimen vaihto ja lisäksi kaikenlaisia tarkastuksia. Eipä ollut hintakaan kallis: 77,73 euroa (Tmi Sefotec, Riihimäki).
Bensaa on tähänastisella taipaleella kulunut 5,82 litraa/100 km.
Muutamia kuvia on tuolla:
http://panu66.kuvat.fi/kuvat/Honda+VFR800X+Crossrunner/