ensikesänä puolaan

Kunnollinen (paperi) kartta ainakin mukaan, paljon tietöitä eikä kiertoteitä juuri opastella.
 
Kunnollinen (paperi) kartta ainakin mukaan, paljon tietöitä eikä kiertoteitä juuri opastella.

Oikeestaan juuri mitään ei opasteta. Isotkin tiet menee kylien/kaupunkien läpi ja ennen tätä yksi opaste jolla pitäs selvitä kaikista risteyksistä.
Augustowissa paljon hotelleja. Ite oltiin www.hotelwarszawa.pl , hyvä tasoinen ja vartioitu parkkis. Tuosta eteenpäin riippuu ajatko etelään vai länteen.

Ei kyllä pahaa sanottavaa Puolasta vaikka tiet paikoitellen luvalla sanottuna surkeita joskin ajeltiin aikas pikkuteitä vältellen motareita.
 
Hienoa seutua ja hyviä pätkiä köytyy Matsurien järvialueelta. Jos matka etenee etelän suuntaan, niin sitten Warsovan länsipuolelta.

Suosittelen pienempien teiden käyttämistä ja kunnon reittisuunnittelua ennen matkaan lähtöä. Paperikarttaa en ole vuosiin enää käyttänyt. Kunnollinen pieni läppäri + nokian kartat ja navigointi luurilla. Nappi korvaan ja se on siinä.
Paperikarttaa turha käyttää kun puolassa ei ole tieviittoja eikä muutakaan opastusta. Jos paikkakunnan viitasta löytää, niin ainakaan sitä samaa kylää ei kartalta löydä. Jos ajaa pelkästään pääteitä pitkin, niin siihen riittää nesteen euroopan ilmaiskartta.

Itse yritän välttää pääteitä. Muusta liikenteestä mahdollisimman nopeasti ohi ja ajoa vapaissa tuulissa. Rekkojen väliin ei missään nimessä kannata ajaa tai jäädä roikkumaan. Rekkoja kannattaa todella varoa!

Kartta-apua puolan pohjois osista

Ketrzyn - Czernikin maantietä itäänpäin rautatien vieressä, niin järvien välistä löytyy Aatun sudenpesä!
 
Viimeksi muokattu:
Viime syyskuussa ajettiin mamman kanssa itäreunaa etelään Augustow, Bialystok, Lublin suuntana Kroatia ja takaisin etelästä Poznan, Bydgoscz, Olztyn ja sieltä Via Balticalle takaisinpäin. Ei mitään ongelmia kun on normaalisti hereillä oleva kuski. Majoitus ja ruokailut tien vierestä tarpeen mukaan, ei ongelmia. Ensi syksynä varmasti uudestaan. Paljon mukavampi maa kuin esimerkiksi Italia, niin surkeaa palvelua ja "kielitaidottomuutta" saa hakea.
 
Kesällä pyörähdettiin ja ajettiin läpi Puola. Kaksi päivää vietettiin Krakovassa ja oli tosi hieno kaupunki ja hintataso erittäin kiva kotimaahan/ reissun muihin maihin verrattuna. Yötä oltiin täällä ja voin vaan suositella. Oli autotalli pyörille alakerrassa ja hotelli oli muutenkin melko uusi mm. autotallin ovessa oli vielä pakkausmuovit kiinni(!). Ei ollut hinnalla pilattu. Varattiin huone netistä ihan hakuammuntana Italissa. Luultiin jostain syytä hintaa olevan euroissa ja uloskirjautuessa olikin kiva yllätys että kaksi yötä aamupaloineen ja kolmen hengen huoneessa maksoi 28€ / per hlö, ei paha. Takaisin päin tullessa Puola teki tepposensa ja siitä viisastuneena neuvoisin välttämään Varsovan keskustan kokonaan, ainakin viime kesänä kehätiet oli rempassa pahasti ja ajatti väkisin helteessä kaupungin ruuhkiin. Kunnon kartta mukaan ja navi kannattaa myös päivittää. Mukavaa reissua! :)
 
Kerran olen ajellut menomatkan Gdynia-varsova-Krakova ->Slovakia sekä paluumatkan Tsekki-> Wroclav-Poznan-Gdansk.

Kokemuksia:
- hereillä koko ajan, koska vastaantulijat ohittelee aika huolettomasti
- kylien ja kaupunkien välillä saa ajella aika reippaasti ja tosiaan ohitettavaa rekkaa yms. riittää eli pysyy hereillä, jos ei junnaa muun liikenteen mukana
- tiet voi olla myös hereillä pitäviä (kaverin deauville oli ollut jossain lievässä maantieyllärissä (siltarumpu tjsp. hyppyri) ilmassa)
- kyliin jarrutus ja jos vastaantilijoiden valot vilkkuu, niin skodan konepeltiin nojaa kylän rajalla poliisi
- liikennevaloissa voi olla 30cm syviä rekan reikaiden muotoisia uria
- opettele mikä on Bed&breakfast/Zimmer Frei puolaksi, jos ajattelit sellaisia majoituksia

Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvä maa ja itse tykkäsin täkäläiseen verrattuja astetta reippaammasta liikennekulttuurista (esi-isät Puolasta, joten olin tullut kotiin:p). Puolalaiset on kiinnostuneita prätkistä ja tulee kyselemään vaikkei englantia paljoa osaakaan. Paikallinen kebab-henkinen ruoka "Gyros" oli hyvää "nakkaritavaraa".
 
Oikeestaan juuri mitään ei opasteta. Isotkin tiet menee kylien/kaupunkien läpi ja ennen tätä yksi opaste jolla pitäs selvitä kaikista risteyksistä.

Mun mielestä taas Puolassa on hyvät opasteet. Isokokoiset ja selkeät erottuvalla vihreällä pohjalla. Jopa isojen kaupunkien läpiajo onnistuu hyvin pelkällä silmällä, kunhan on taju minne on menossa ja tien numero tietenkin. Michelinin kartalla on ajettu moneen kertaan läpi. Ei toki navikaan haittaa.

Majoituksia löytyy myös, joten ei kannata juuri etukäteen varailla. Liikennettä on varsinkin asutummalla seudulla paljon ja tietöitä myös, joten hermoja kysytään aika ajoin. Pelotteluja ei kannata ottaa liian vakavasti, silmät auki kun ajelee, niin hyvin pärjää.
 
Märkä asfaltti on paikoin tosi liukasta. Heinäkuussa viereiseltä kaistalta liikennevaloista lähtenyt rekka suti. Tapahtui jossain Varsovan eteläpuolella. Mopotkin piti pestä kun olivat täynnä jotain dieseliä+pikeä tms.
 
Pari työreissua tein kesällä Varsovaan ja Bialystokiin. Via Balticaa korjataan ja levennetään ainakin Varsovasta Bialystokiin päin. Google voisi tietää tarkemmin.

Mopolla kertaalleen ajanut läpi. Mukava paikka - ainakin jos viihtyy pitkäjoustoisella pyörällä pienemmillä teillä. Edullista. Hyvää ruokaa.
 
Mun mielestä taas Puolassa on hyvät opasteet. Isokokoiset ja selkeät erottuvalla vihreällä pohjalla. Jopa isojen kaupunkien läpiajo onnistuu hyvin pelkällä silmällä, kunhan on taju minne on menossa ja tien numero tietenkin. Michelinin kartalla on ajettu moneen kertaan läpi. Ei toki navikaan haittaa.

No ainakin Olsztynissä putos entinen kilpasuunnistaja kartalta vaikka navi olikin mukana. Opasteet loppui täysin ja oikea reitti jälkikäteen analysoituna teki 90 asteen käännöksen ratkaisevassa mutkassa. Eipä sillä tuo harhaanajo johti reittimme pikkuteille jotka olivat varmasti mielenkiintoisemmat kuin aiottu päätie. Tuosta täysin samaa mieltä että Puolan liikenteen vaarallisuutta on jonkin verran liioilteltu.
 
millasia kokemuksia pyörällä puolaan?majoitus vaihtoehtoja pärnun jälkeen.

Henk.koht. kerran olen käynyt Puolassa ja nuiden muiden ohjeiden jatkeeksi. Pidin huolen, että pääsen käymään siellä Wielizkan suolakaivoksilla, löytyy Googlettamalla. Oli todella käymisen arvoinen paikka, ja monissa paikoissa on rouvan kanssa käyty. Esim. hotellissa olimme ihan kaivoksen juuressa ja olimme ensimmäisinä lippuluukulla aamulla kun aukesivat - > ei jonoja ja pääsimme engl. kieliseen opastukseen ryhmässä jossa oli me, ja neljä muuta. Siis aikainen kana jyvät nokki tässäkin.
Eli ehd. tuo suolakaivos.
Ainakin me pärjäsimme ihan hyvin liikenteessä ja Varsovassakin tuli käytyä, sieltä Via Baltican alkuun ja sitä pitkin kotio.
:thumbup:
 
Viime syyskuussa ajettiin mamman kanssa itäreunaa etelään Augustow, Bialystok, Lublin suuntana Kroatia ja takaisin etelästä Poznan, Bydgoscz, Olztyn ja sieltä Via Balticalle takaisinpäin. Ei mitään ongelmia kun on normaalisti hereillä oleva kuski. Majoitus ja ruokailut tien vierestä tarpeen mukaan, ei ongelmia. Ensi syksynä varmasti uudestaan. Paljon mukavampi maa kuin esimerkiksi Italia, niin surkeaa palvelua ja "kielitaidottomuutta" saa hakea.

Tuota menoreittiä (paluu ranska-belgia-tanska) on tullut ensi kesäksi mietittyä josko tulisi kunnon lama ja pitkä lomautus.....viime kesänä ajelin lasten kanssa autolla reitin Tallinna-Riika-Gdansk (suwalkin kautta)-Berliini (Slupskin kautta)- Kolding (Billund) - Väggeryd- Sundsvall- Umeå. Ei tuo Puola nyt erityisesti mieleen jäänyt, ehkä tiet vähän paskempia/tietöitä+kuljetuskalusto "vaihtelevaa" (=samantapaista kun latvia/liettua) mutta ennakoinnilla pärjää kyllä. Kehä3 ja 1 ympäriajettuna on pahempaa ;-). Parin yön yöpyminen oli kaverin luona joten hotelleista ei tietoa. En tuonne nyt ihan lomalle menisi mutta läpiajaen/parin päivän pysähdyksellä ihan OK :orgmp:

Siis Gdanskissa parin yön yöpyminen kaverin luona....muuten noissa välireittipisteissa (ei tallinnassa ja uumajassa)
 
Viimeksi muokattu:
tästä puola asiasta kyselen että oisko joku lähössä sinne päin ens kesänä,ajoseuraa haeskelen,puolassa käyny lentokoneella,näitä juttuja kun lueskelee alko iskee matka kuume,etelän korttelit ja perustiet ajettu,jopa tutkittu ojanpohjaakin hiukan...olis mielenkiintoista katsella niitä ulkomaan ojanpohjia,onko se hiekka siellä aidan takana pehmeenpää....siis tosi tarkotuksella kuka lähössä puolaan ens kesänä,ajoseuraa kyselen,ei mitään" hilttömiä 300-500 km päivässä"" pakko ehtii lautalle"tyyliin vaan rauhallista tutustumista puolan maaseudun mutkatie pätkiin sekä paikallissin nähtävyyksiin,viikon ollu kerran krakovassa,kattelin silloin että ois kiva vetästä mopolla.
 
milloin lähdössä,minne päin puolaa,montako,kuinka monta päivää,budjetti...kiinostunut vois itekkin lähteä

varmaan joskus kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa vaimon kanssa kahdestaan.vietämme reissussa noin kaksi viikkoo.budjettia emme ole vielä mietitty.
 
Tuota menoreittiä (paluu ranska-belgia-tanska) on tullut ensi kesäksi mietittyä josko tulisi kunnon lama ja pitkä lomautus.....viime kesänä ajelin lasten kanssa autolla reitin Tallinna-Riika-Gdansk (suwalkin kautta)-Berliini (Slupskin kautta)- Kolding (Billund) - Väggeryd- Sundsvall- Umeå. Ei tuo Puola nyt erityisesti mieleen jäänyt, ehkä tiet vähän paskempia/tietöitä+kuljetuskalusto "vaihtelevaa" (=samantapaista kun latvia/liettua) mutta ennakoinnilla pärjää kyllä. Kehä3 ja 1 ympäriajettuna on pahempaa ;-). Parin yön yöpyminen oli kaverin luona joten hotelleista ei tietoa. En tuonne nyt ihan lomalle menisi mutta läpiajaen/parin päivän pysähdyksellä ihan OK :orgmp:

Siis Gdanskissa parin yön yöpyminen kaverin luona....muuten noissa välireittipisteissa (ei tallinnassa ja uumajassa)

meinaatko lähteä alkukesästä,suunitteila olis kesäkuun alussa 2vk reissu,ruotsista tanskan kautta saksaan,sieltä puolaan,sieltä belgian ja tanska ruotsi suomi
 
meinaatko lähteä alkukesästä,suunitteila olis kesäkuun alussa 2vk reissu,ruotsista tanskan kautta saksaan,sieltä puolaan,sieltä belgian ja tanska ruotsi suomi

Ei pysty alkukesästä...duunissa sovittuja kiireitä juhannusviikolle saakka. Mutta jos lama tulisi niin heinä-elo-syyskuussa ei varmaan työt paljoa painaisi
 
Ei pysty alkukesästä...duunissa sovittuja kiireitä juhannusviikolle saakka. Mutta jos lama tulisi niin heinä-elo-syyskuussa ei varmaan työt paljoa painaisi

no se lama on jo,,,mulla duunia tiedossa tohon toukokuulle saakka,jos sais kerättyä sen matkarahan,noin 3000erkkiä niin tarkotus ois vetästä kesäkuun alussa se 2 vk,elokuu on varmaan paha euroopassa kun niillä silloin se lomakausi kesä heinä varmaan hiljasta
 
Back
Ylös