• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Pyrennit & pohjoinen "vuoristoalue"

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bone
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Bone

New member
Onkos kukaan viettänyt enemmän aikaa seuduilla kesäkuun lopun - heinäkuun aikoina?
Lähinnä kiinnostaisi ko ajankohtana tuo kelien eroaminen pohjoisessa rannikon ja sisämaan puolen suhteen.
Samoin Pyrennien suhteen Ranskan/Espanjan puolen rinteillä.

Vuodethan eivät ole veljiä keskenään, se toki tiedetään ja asian huomasi varsinkin
2012 kesällä hyvin esim. eri puolilla Alppeja.
Välimeren puolet vimpan päälle varmaa ja loput enemmän tai vähemmän lottoa.
 
Olin tuolla keväällä patikoimmassa Santiago de Compostelaan. Toukokuu vastasi vuoristossa meidän toukokuuta, eli päivisin lämmintä, öisin viileää. Tosin vuoristoissa kelit vaihtelee kai aina ja tuollakin kuulin, että osa porukkaa oli hieman aikaisemmin nähnyt jopa lumisateen.

Pyrenneistä luoteeseen mentäessä tullaan Mesetalle, jossa on jo selväti kuumempi ja kuivempi ilmasto. Ja kun matkataan Atlantille, niin sitä edeltävä vuoristo on aina aika sateinen tai ainakin arvaamaton. "Typical Irish weather" sanoi eräs saarivaltion asukas. :)

Pohjoisrannikko on käsittäkseni myös vuoristonsa takia hieman epävakaisempi kuin sisämaa. Eli jos haluaa jatkuvampaa auringonpaistetta kannataa välttää tuota rannikkoa. Kesällä sää lämpiää kaikkialla, mutta oikein kuumaa siellä rannikolla ei kai tule lainkaan. Hieman lämpimämpää kuin Suomen kesät. Ja sateet ovat usein kuuroja, sisämaassa sitten jatkuvampi, mutta enempi kai talvisaikaan.

Tuolla hyviä tilastoja:

http://worldweather.wmo.int -> Official forecast-sivuilla.
 
Ei mun mielestä juuri tyylikkäämpää kaupunkia ole kuin Biarritz ja sitä ympäröivä Bayonnen seutu. Espanja ja pyrenit näkyvät etelässä ja matka ei ole pitkä. Bilbao, Santander yms.siellä ovat myös makeita mestoja niistä vuorista ja niiden kaupungeista ja kylistä puhumattakaan. Tässä kun eläkepaikkaa katselen itselleni, on tuo alue juuri sellainen. Ilmasto saattaa olla sateinen ja tuulinen silloin tällöin, mutta aina alue Espanjan eteläosan voittaa alkuperäisyydessään. Sitäpaitsi nuo baskit erikoisine euskara-kielineen ovat mahtavaa sakkia. Ja se ruoka......
Matkaahan tuonne Ranskan alaosaan tuli muistaakseni joku 1700 km per sivu ja ajelut päälle. No, kuka tykkää mistäkin.
 
Eiköhän kuukaudessa kerkiä "Rostockista Traveen" :D höntyilemättä rautaperseitä päivä toisensa
perään..... vaikka pari ketunlenkkiä tuolla välillä heittääkin :p.
 
Jos ei hoppua ole ja kilsoista niin väliä, ei muuta kuin rannikkoa pitkin ja vähän pitempi aika Bordeauxissa, sieltä on joku 300 + km Biarritziin. Takaisin sitten pienempiä teitä ( Eurooppasillalla on toki käytävä ) vaikkapa Lyonin ja Vosgesin kautta satamaan.
 
Jos Bordeaux:n ajautuu niin sitten pariksi päiväksi ehdottomasti Arcachon:n huilaamaan, se on fransmannien kylpyläkaupunki 70km lounaaseen Bordeaux:sta Atlantin rannalla olevassa suojaisessa lahdessa. Siellä ei ole kenelläkään kiire minnekään, ruoka hyvää ei sisäänheittäjiä eikä kaupustelijoita hihoissa kiinni ja rantaa riittää.
Tuolta Dijon:n ja Clermont-Ferrand:n suunnalta kun kurvailee pienempiä teitä tuonnepäin niin mäkeä ja kukkulaa riittää mutta ei serpentiiniä kuitenkaan eli pääsee lasettaan.
 
....... mäkeä ja kukkulaa riittää mutta ei serpentiiniä kuitenkaan eli pääsee lasettaan.

Tuohan se on "ajamisen ydin" :thumbup:.

Pitää vaan ihmetellä mistä toisilla työntää sitä "touhutippaa" he... ööö... kepin päähän kun sahataan
jotain kivenkylkeä ylös-alas... ensin suoraan.... ankkuri alas.... 180 ympäri... suoraan....
ankkuri alas... 180 ympäri.... ja vielä ruuhkassa :doh:. :p.
 
Jos Bordeaux:n ajautuu niin sitten pariksi päiväksi ehdottomasti Arcachon:n huilaamaan, se on fransmannien kylpyläkaupunki 70km lounaaseen Bordeaux:sta Atlantin rannalla olevassa suojaisessa lahdessa. Siellä ei ole kenelläkään kiire minnekään, ruoka hyvää ei sisäänheittäjiä eikä kaupustelijoita hihoissa kiinni ja rantaa riittää.
Tuolta Dijon:n ja Clermont-Ferrand:n suunnalta kun kurvailee pienempiä teitä tuonnepäin niin mäkeä ja kukkulaa riittää mutta ei serpentiiniä kuitenkaan eli pääsee lasettaan.

Ei varsinaisesti liity ajamiseen, mutta jos tonne Arcachoniin eksyy, niin kannattaa käydä kattelemassa euroopan korkeimpia hiekkadyynejä, Dune du Pylatia, itse ajelin toissakesänä vartavasten 150km tuonne eikä kyllä kaduttanut.

Myös Millaun silta kannattaa vilkasta jos sattuu yhtään reitille, itse sillalta nyt ei ihmeitä näe, mutta Millaun kylästä sillan alapuolella kyllä avautuu hienot näkymät ja sinne menee mukavia teitä.

Pahoittelut offtopicista kun vastaus ei edes sivunnut läheltä alkuperäistä kysymystä :)
 
Bilbao, Santander yms.siellä ovat myös makeita mestoja niistä vuorista ja niiden kaupungeista ja kylistä puhumattakaan.

Komppaan tätä, että todella hienoa seutua on. Ja ihmiset mielestäni mukavampia Espanjassa kuin Ranskassa, ja kielikin noin sata kertaa helpompi. :) Siihen kannattaa varautua, että englannilla ei pärjää pienissä paikoissa.

Hienoihin kaupunkeihin lisään Pamplonan - hieno ilman härkiä tai tomaattejakin. :;):
 
Siihen kannattaa varautua, että englannilla ei pärjää pienissä paikoissa.
:;):

Kielitaito on turistin kohdalla omalla tavallaan käsittämättömän yliarvostettu juttu.
Ei siitä koskaan haittaa ole ja ihan oikeasti.... ei sen paremmin pääse paikallisten ihmisten
maailmaan kun höpöttämällä heidän kanssaan.

Jos kynnet eivät riitä tuohon tasoon.... ja mennään sillä, että tullaan toimeen ja klaarataan
perustarpeet.... eikäkö kädet heilumaan ja kaikki mahdolliset ilmeet käyttöön :thumbup:.

Italiaa vaikka ei osaa sanaakaan, niin puolet kaikista maailman asioista hoituu ihan sujuvasti kun
vaan kädet käy kun tynnyrinpesijällä :D.

Ranskassa sama... kun lisää peliin hieman dramaattista elehdintää :D.

Itse asiassa.... ihan ummikko-miimikkona kerää propsit paremmin kun "sönköttämällä" :p
.....Eikä mikää "murra jäätä" paremmin kuin se, että homman mennessä totaaliseen juntturaan,
kaivaa esiin rullan surrilankaa :p.

Jos ei hymy tuossa vaiheessa ala karehtia.... voikin huoletta tarjota finkkua sun muuta kannustavaa :D
 
Viimeksi muokattu:
hieno ilman härkiä tai tomaattejakin. :;):

Mitä hittoa Pamplonalla ja tomaateilla / härillä on keskenään tekemistä, nyt hyvät herrat asiantuntemusta kehiin, että yleissivistys ei ainakaan vähene, mieluummin lisääntyisi.

Kun Espanjan kuuluisa tomaattisota on lähtöisin eräästä kylästä lähellä Valenciaa (ottanette kylän itse ylös),
poikani, joka opiskelee Valencian teknillisessä yliopistossa, ottaessa siihen kuluneena syksynä osaa. Ja asuste, eli shortsit menivätkin siihen kuntoon, että edes kahden pesukonepesun jälkeen eivät puhtaaksi lähteneet.

Jotta edes jotain threadissa olisi totta, niin aivan oikein. Kyllä se espanjan kieli on helpompaa kuin ranskan kieli.
Mutta ihan yhtä vaikeita ne molemmat ovat, jos esim. kielioppia ei taida laisinkaan.
 
Shortsien pesuohjeitahan tässä kohta(a) kaivataankin :grin:.

Pankaas tulemaan :thumbup:
Kesään on vielä aikaa.
 
Shortsien pesuohjeitahan tässä kohta(a) kaivataankin :grin:.

Kahden valkopesuohjelman läpikäytyämme, emme kuitenkaan ryhdy kivipesuohjelmaa kokeilemaan.:;):
Tarvitaan niitä työshortsejakin. "Kynähommien" vastapainoksi on hyvä teettää välillä kivihommiakin, eli
mökillä rannanraivausta niistä kohdista, joissa beachin sannan raekoko on liian suuri, ajatellen löhöilyä jne..., mikäli sitä ennättää moottoripyöräilyltä kokemaan.

Ja jeps, kyllä se kesä sieltä tulee, niin kuin on tullut jo n. 10000 vuotta.
 
Tuosta edellisestähän saatiin hienot aasinsillan tarpeet lähtöruutuun :thumbsup:.

Että mitenkäs ne pyykit nyt sitten kuivuvat heinäkuussa eri puolilla Pyreneitä ja
pohjoisrannikon rinteitä :D.
 
Että mitenkäs ne pyykit nyt sitten kuivuvat heinäkuussa eri puolilla Pyreneitä ja
pohjoisrannikon rinteitä :D.

Jos paistaa, niin hyvin, jos sataa niin huonosti. Lämmitys (kesäaikaan) on tuolla aika tuntematon käsite, joten jos on sadekelit, niin kannattaa varmistaa että hotellissa on jokin lämmitys. Muuten ei mikään kuivu.

Taloissa on myös kylmät kivilattiat, että villasukkia suosittelen sisätossuiksi.
 
Pitää vaan ihmetellä mistä toisilla työntää sitä "touhutippaa" he... ööö... kepin päähän kun sahataan
jotain kivenkylkeä ylös-alas... ensin suoraan.... ankkuri alas.... 180 ympäri... suoraan....
ankkuri alas... 180 ympäri.... ja vielä ruuhkassa :doh:. :p.

Vähän olen samaa mieltä. Minusta parhaat ajotiet on olleet puurajan alapuolella. Maisemat on tietysti toinen juttu.
 
Jos paistaa, niin hyvin, jos sataa niin huonosti. Lämmitys (kesäaikaan) on tuolla aika tuntematon käsite, joten jos on sadekelit, niin kannattaa varmistaa että hotellissa on jokin lämmitys. Muuten ei mikään kuivu.

Taloissa on myös kylmät kivilattiat, että villasukkia suosittelen sisätossuiksi.

Sateella parvekkeen, tai jonkin katoksen olemassa oleminen edistää kuivumista huomattavasti.

Lämmityksen puutteellisuus ja kivilattioiden kylmyys, tuli todettua viime viikolla pojan kortteerissa, ilmanko
nytkin vielä köhinää riittää, ja kurkku on kuin riivinrauta vähän ennen paranemistaan.
Siinä kortteerissa pyykinpesukone oli ulkona kerrostalon parvekkeella.:doh:
 
Sateella parvekkeen, tai jonkin katoksen olemassa oleminen edistää kuivumista huomattavasti.

Mä jättäisin pois sanan huomattavasti. :) Yksi kerta kävi niin, että pesin ja kuivasin vaellusvaatteet oikein kuivurissa, jonka jälkeen olivat mukavan lämpöiset ja kuivat. Ripustin ne yöksi sängyn viereen ja olivat aamulla taas märät. :( No, ehkä tuo yhteismajoitus ja kymmenen muun kulkijan märät kamppeet vaikuttivat hieman asiaan. :)
 
Back
Ylös