Kuvajahtiajelut Itä-Uusimaa 2013

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Z-man
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Z-man

Tonnin seteli
Idällekkin uusi 2013 topic:

Go-Za kirjoitti:



Kuvajahtien säännöt:

1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista
 
Eli tähän jäätiin ja tämä siis hakua vailla :orgmp:

Paloasema
Pakilantie 64, 00660 Helsinki



b7822.jpg
 
Seuraava:



Ei voi olla kovin vaikea... winberg & winberg googelilla löytyy :) Vai onko liian kaukana suurilta mopoliikenne-alueilta?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös