Kuvajahtiajelut, Satakunta 2013-2019

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mico
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

mico

Adventurer
Kerrataan säännöt:

1§ Käydään kuvaamassa oma moottoripyörä samalla kuvajahti-alueella ja tunnistettavasti samalla paikalla kuin
ketjuun jättänyt on omansa kuvannut ja tällä lunastetaan oikeus laittaa seuraava kuvauskohde

2§ Vasta tehtävänannon jälkeen otetut uudet kuvat kelpuutetaan (poikkeukset mahdollisia erikoistilanteissa)

3§ Uusi kohde pitäisi saada näkyviin mahdollisimman pian eli mieluiten muutaman tunnin sisällä siitä kun edellisen
kohteen kuva on julkaistu (huomioitava esim. vkl ja hyvä sää niin muutkin haluavat jahdata!), jos uusi kuvakohde on jo aikasemmin ollut samalla kaudella saavat muut jahtaajat päättä hyväskytäänkö kohde vai ei

4§ Pääsääntöisesti uusi kohde pitäisi olla julkaistuna saman päivän aikana, mutta myös arkistokuva kelpuutetaan uudeksi kohteeksi poikkeuksellisesti, jos uuden kuvan julkaiseminen ei jostain syystä ole mahdollista

5§ Uusi arkistokuvana julkaistu kohde on mahdollista kuitata omalla arkistokuvalla, mutta vasta 24 tunnin kuluttua tehtävänannosta. Tällä annetaan muille mahdollisuus käydä hakemassa kuva ajamalla. Edelleen arkistokuvan käyttöaikeesta olisi kohteliasta ilmoittaa tuon 24 tunnin sisällä

6§ Uusi kohde ei voi olla arkistokuva kahta kertaa peräkkäin

7§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla kohtuudella mahdollisimman monen tunnistettavissa ja tunnistamista voi tarvittaessa helpottaa vihjeillä

8§ Kuvattavien paikkojen tulisi olla laillisten ja virallisten ajoväylien varrella. Ei suljetulla alueilla eikä ajoväylien ulkopuolella.

9§ Kuvat olisi suotavaa rajata 800 x 600 kokoon, mikä helpottaa ketjun selaamista. Suuremmat kuvat foorumi automaattisesti pienentää, mutta ne hidastavat sivujen latautumista

10§ Löydetty kohde ilmoitetaan viestissä karttalinkillä ja päivitetään kuvajahtikarttaan.

Satakunnan aluekartta:
300px-Satakunta.jpg


Kuvajahtikartta << PÄIVITÄ RASTI KARTALLE!

Aloitetaan vuosi uudella ja helpolla kohteella:

Kohde 1

WP_000284.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kivat ... uurest ketjust (ei pärräketjuist) :WAZAAP:
Jaahas, juu ... taitaa ol osa vuan 1942 perustettuu tehrast :jpstyle:
 
Oli liian kylmä mun makuun, mutta haettua tuli. Lestikadun päästä Porissa. Konepajan tai kiinsteistön historiasta en tiedä mitään:)
20130405_141058.jpg

Ja sit tommonen helppo:
20130405_144657.jpg


Muokkaan noita kuvia pienimmäks kun kerkeen...
 
Viimeksi muokattu:
Noista kuvista huomaa hyvin, et viidessä päivässä ei ole kevät paljoa tehnyt...
 
Karttalinkkejä kaivataa noista löydetyistä ja jahtikartan päivitystä.
 
Mites edellisten kausien rastit? 85% varmuudella tätä viimeisintä olen käynyt jahtaamassa.
 
Mites edellisten kausien rastit? 85% varmuudella tätä viimeisintä olen käynyt jahtaamassa.

Näinhän tässä saattoi nyt käydä. En huomannut koko rastikarttaa ennenkuin lähdin hakemaan tuota edellistä.
Otin samalla reissulla kyllä useammastakin paikasta kuvan jonka voisin postata jos ketään ei napostele jahdata jo valmiiksi wanhaa kohdetta.
 
Tuli sitten näköjään rikottua koko ketju melko lahjakkaasti, pahoitteluni!

Koitetaampa elvytystä tällä kuvituksella, tätä ei ainakaan ole merkitty karttaan.

IMG_20130501_144138.jpg
 
8701511219_12eb9b7b95_b.jpg

En saanu ipadil kuvan URLää mut tossa on, kivikylän kotipalvaamo Lapissa.
seuraava kohde tulee tämämän illan aikana.

[EDIT]: Url lisätty, uusi kohde :

8701908363_406203c4d1_k.jpg


One For me! :jippikaijee:
 
Viimeksi muokattu:
Nyt pisti kyllä pahan.
Uus/jälleenmotoristina olen jokseenkin koko talven kytännyt että koska tää taas alkaa ja olen ylen hämmästynyt ja muutenkin olinseutuni historiaa tuntevaksi itseäni pitäneenä järkyttynyt ettei mulla ole hajuakaan minkä ravintelin takapihalla moinen nähtävyys on...
 
Nyt pisti kyllä pahan.
Uus/jälleenmotoristina olen jokseenkin koko talven kytännyt että koska tää taas alkaa ja olen ylen hämmästynyt ja muutenkin olinseutuni historiaa tuntevaksi itseäni pitäneenä järkyttynyt ettei mulla ole hajuakaan minkä ravintelin takapihalla moinen nähtävyys on...

Taitaa olla kokit tuolla ravintolassa pääsääntöisesti opiskelijoita.
 
Dodi, kuva olis mut mut sivun toimivuus iPadilla matkan päällä vaatii näköjään harjottelua.
No, äkkiähän tästä kotiin ehtii...
 


Winnova opiskelijaruokala Paussi, Satamatie 19, Rauma.
Patsaan nimi jäi epäselväksi....
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös