• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Tavaroiden kiinnitys takapenkille?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja teem085
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kapea kuormaliina ja räikkä jolla ens rojukasa kuosiin ja päälle jätesäkki aukileikattuna sadesuojaksi ja sen paikallaanpitämiseksi verkko. Ei tarvi huolehtia nopeudesta, eikä sateesta ajaessa eikä paikallaan ollessa. PS. Aika seikkailullisen näkönen möykyrä asiaa ymmärtämättömille mutta toimii...ja parin pakkauskerran jälkeen sujuu aamusella läjäänlaitto jo rutiinilla.
 
Ja sitten kun vielä muistaa aina varmistaa sen, ettei mitkään kiinnitysremeleistä pääse ajon aikana edes vahingossa tipahtamaan alas takarenkaan tienoille, niin hyvä.

Kuulostaa varmaan itsestäänselvyydeltä. Mutta tiedänpä esim. sellaisen keissin, missä makuupussin suojapussin naru päätyi takarenkaan akselin ympärille, ja kohta siellä olikin sitten koko makuupussi, ja seuraavaksi takapää "leikkasi kiinni", ja iso matkapyörä meni turvalleen ihan suoralta tieltä. Sillä kertaa oli vauriot onneksi vain materiaalisia.
 
Ns. irtohihnat tai remmit ovat parhaat, mustekalat toiseksi paras vaihtoehto ja tuo verkko kaikista huonoin kun sitä ei saa tarpeeksi kireälle.

Tosin epäilen että jos näinkin yksinkertaista asiaa pitää kysyä...
,,,vähän sama juttu tuli mieleen,,,
biggrin.gif
 
Vanha ketju, mutta en malta olla kysymättä. Miten ootte toteuttaneet tuon pyörän selkään nousun tavaroiden kiinnittämisen jälkeen? Mulla on tällä hetkellä niin korkea takapuoli tuossa pyörässä että saa tosiaan vetää spagaattia että saa jalan heitettyä yli varsinkin jos siinä takana on jotain ylimäärästä. Ajohousut vaikeuttaa asiaa entisestään kun eivät jousta :hanuria:
 
Astuen satulan yli startaten tarpeeksi kaukaa.
 
Vanha ketju, mutta en malta olla kysymättä. Miten ootte toteuttaneet tuon pyörän selkään nousun tavaroiden kiinnittämisen jälkeen? Mulla on tällä hetkellä niin korkea takapuoli tuossa pyörässä että saa tosiaan vetää spagaattia että saa jalan heitettyä yli varsinkin jos siinä takana on jotain ylimäärästä. Ajohousut vaikeuttaa asiaa entisestään kun eivät jousta :hanuria:

Mulla on semmonen syvässä etukumarassa oikea jalka ihan koukussa yli-taktiikka, jollon jalkaterä menee takapenkin tavaroita korkeammalta.
 
Busassa laukku kiinni suoraan takapenkissä niin Heilautamalla jalan etukautta
 
Mä olen jokaiseen viimeaikoina omistamaani pyörään tehnyt itte kiinnikkeet takapenkin rojuja varten. Eli olen valmistanu vaikka ohuesta kuormaliinasta sellaset lenkit jotka oon nitonut penkin alle sopiviin kohtiin. Näin normaalisti lenkit ovat siellä alla piilossa, ja tarvittaessa ne saa käyttöön irroittamalla penkin & kääntämällä lenkit esiin reunojen alta. Pari lenkkiä takapenkin molemmin puolin ajaa hyvin asiansa ja niissä joko mustekalat tai tavaraverkko. Hoituu kauppareissut ja euroopan reissut tuolla kokoonpanolla... :WAZAAP:
 
Vanha ketju, mutta en malta olla kysymättä. Miten ootte toteuttaneet tuon pyörän selkään nousun tavaroiden kiinnittämisen jälkeen? Mulla on tällä hetkellä niin korkea takapuoli tuossa pyörässä että saa tosiaan vetää spagaattia että saa jalan heitettyä yli varsinkin jos siinä takana on jotain ylimäärästä. Ajohousut vaikeuttaa asiaa entisestään kun eivät jousta :hanuria:

Jos pyörän seisontajalkaan luottaa, pyörä seisontajalallajalalla, astuu vasemmalla jalla tapille, ja nostaa oikean jalan satulan yli. Istumaan ja seisontajalka menoasentoon ja :orgmp: :)
 
Verkko mustekala hässäkkä parhaaksi havaittu. Sen alle saa melkein mitä tahansa sidottua.

verkko.jpg
 
Mulla on semmonen syvässä etukumarassa oikea jalka ihan koukussa yli-taktiikka, jollon jalkaterä menee takapenkin tavaroita korkeammalta.

Sama tekniikka, eli nostan polven satulan yli jalka koukussa, enkä koita heilauttaa jalkaa suorana koko takasäkin yli, ei onnistu. Tollalailla pääsee yllättävän helposti pyörän päälle.
 
Itsekin käytän mustekaloja laukun sitomiseen, ja koko hoidon yli vielä sellanen tavaraverkko. Verkko on erinomaisen kätevä esim. kovassa helteessä jos haluaa heittää rotsin veke, niin sen saa hyvin verkon alle ajon ajaksi.:orgmp2:
 
Kompaan tätä +1 :thumbup: Verkko vaikutti alkuunsa "hippien" hommilta, mut mitä enemmän käyttänyt, sen paremmaksi havainnut! Nytkin oli tarpeen, kun milloin oli sen alla tuliliivi viikattuna, tai sitten pizzaltko + salaatit, pullapussit ja ties mitä! Flexible = kova juttu !
 
Tankkilaukku takasatulan alta remmeillä kiinni, satula paikalleen ja päälle tavaraverkko kuudella kiinnistyspisteellä. Ei heilu eikä huoju. Jos irtoaa, niin tod. näk. kuskikin on irronnut pyörästä. :p

Sama se nyt on millä laittaa, kunhan pysyy käsin repimällä paikallaan ja on toisaalta tarpeeksi helppo avata. Hätätapauksella roudarinteipilläkin on laitettu kamoja kiinni.
 
Back
Ylös