Ajokipinä hukassa.

[tilt]

Omalla kohdalla kipinä hiipui pari vuotta sitten usean vuoden bussiajelujen jälkeen. Tuli ajeltua isossa porukassa, ja pienessä, Suomessa, Pohjois-maissa ja keskieuroopassa. Lopulta mukavuudenhalu voitti ja vaidoin Busan Porsche Boxster S:ään. Edelleen siis vain kaksi paikkaa, mutta ei tarvii kypärää eikä ajovarusteita. Muijakin on tyytyväinen.

Mutta jossain se kipinä on eli ennen kuin 60% bonukset vanhenee pitää joku rilla hommata, mutta mikä jää sitten nähtäväksi.

 

[Sippe]

Itse sain ajamiseen mielekyyttä vaihtamalla kyykyn motoon, tosin tuli myös hommattua kurapyörä. Moto tai enduro kummatkin kyllä hauskuudessaan voittaa kyykyn nurkkapyörittelyssä. Turhaa hypeä ne tehot vähemmälläkin pääsee ihan tarpeeksi kovaa ja ennen kaikkea se mielekkyys.
Kurapyörästä taas en ole vielä varma, ei vaan ole saanut montaa kertaa aikaiseksi mennä enska/crossi polulle, nyt lomien päätyttyä. Mikäli talvellakaan ei ole intoa käydä ajamassa taitaa viisain vaihtoehto olla vaihtaa kilvettömään kyykkyyn ja motoilla kadulla. Kaipa se jokakesäinen vaihtaminen on jonkinlainen merkki harrastuksen happanemisesta, ja vaihtorumballa saa taas hetkeksi mielekkyyttä, no olen sen nyt tiedostanut. Parempi tietysti, jos ei maistu niin ei maistu, puuhaa jotakin muuta. Itselle nyt kuitenkin autoi kun mopon tyyppi vaihtui. RC8 nyt ei muutenkaan kadulla ollut ollenkaan mukavimmasta päästä, oikeastaan vain radalla.

 

[Koheltaja]

Puhdas katupyöräily tai radalla ajaminen ei ole koskaan kiinnostanut vaan veri on vetänyt enemmän toiminnalliseen ajamiseen motoilla tai enskalla/krossilla. Ajatukset ja mielihalut on kuin teinipojalla mutta kropassa alkaa -parasta ennen- päiväys lähenemään ja se ei enään kestä kuntoilua kurapyörien kanssa. Olin jo laittamassa avaimia lopullisesti narikkaan viime keväänä kun paikat ei enään kestänyt kuntokrossia joten varustelin enskapyörän isolla tankilla ja katteella rallikäyttöön mutta ei sekään oikein napannut. Pyörä oli niin järjettömän hyvä ajaa ettei sillä malttanut pysyä poissa pienemmiltä poluilta ja enskareiteiltä ja taas syötiin pillereitä särkyyn.

Olin jo luopumassa koko touhusta ja siirtymässä kokonaan toisen harrastuksen puolelle mutta olkapäällä koputti menneisyyden kaiho Africa Twinistä, pyörä jota haaveilin joskus 20 vuotta sitten kun silloin pääsen sellaista kokeilemaan. Hinnat ei noissa pyörissä päätä huimaa joten päätin vielä katsoa tämän kortin, vaikka edelleen karsastin siirtymistä leveämmille laduille. Pyörä tuli haettua keväällä ja kipinä ajamiseen syttyi uudestaan, vaikka en ole koskaan päässyt sinuiksi pikiteillä maisemia katselun kanssa niin AT:llä on sitäkin tullut harrastettua hymyssä suin, oikeastaan on ollut ihan mukavaa ajaa välillä satasen alueella tourinkia mutta jossain vaiheessa alkaa pää pyörimään ja etsiä mutkaisempaa latua tai soratietä.

Pyörä on hyvä ajaa pikitiellä, mutta vaatimaton alusta ja tehot pitää vauhdit maltillisina joten korttikin pysyy hyvästi tallella eikä tarvii kirjoitella sakkokiintiö osioon. Sorateillä ja metsäautoteillä pyörä on parhaimmillaan ja sen kanssa on kiva seikkailla päämääröttömästi ajellen, välillä käy huoltsikalla syömässä tai laavulla makkaralla, kumpi sattuu paremmin matkan varrelle.

Etelässä on aika rajallisesti metsä/maastoreittejä ja hiekkateitä, jälkimmäisissä on mökkejä ja hevosia ihan riittävästi ja ne rajoittaa jonkin verran hauskanpitoa. Sorateillä ajamisessa on vauhdintuntua vaikka vauhdit ei välttämättä koviksi nousekkaan, sora elementtinä antaa oman haasteensa pyörän viemiseen ja koko touhu on ajotekniikan osalta ihan erilaista kun mutkaisella pikitiellä ajaminen. Molemmissa on puolensa mutta sorateissä on joku mikä vetää puoleensa samalla tavalla kuin baaritiski alkoholisteja. Soralla on lähes poikkeuksetta 80kmh perusnopeus ja monella tiellä se on aika huima vauhti joten siellä pääsee tyydyttämään omaa vauhdinnälkää, ja vaikka välillä vauhdit karkaa isommiksi niin eipä noilla sorateillä ole oikeita eikä peltipoliiseja valvomassa nopeuksia ja kirjoittamassa sakkoja. Pikiteiden ulkopuolella meno on rennompaa kun ei ole samalla tavalla "rajoitteita", haasteita kyllä tarvittaessa löytyy jos niitä kaipaa. Moni on löytänyt uusia juttuja ja motivaatiota kurapyörien puolelta joten kannattaa kokeilla, aina ne lelut voi myydä pois jos sekään ei ole oma juttu.

 

[M58]

Perhanan osuvasti maalailtu.

 

[Turder]

Onhan se hiipunut... Kyykyllä kun Suomessa ajaa niin ottaa kupoliin teiden huono kunto, useat hyvät mutkatiet on kynnöspeltoa. Lisäksi sakot, tai niiden uhka, koska nekin hyvät tiet on 60 tai 70 rajoituksella ja niitä voisi ajaa yhdellä kädellä 100-120kmh ongelmitta joten rajoitusten mukaan ajaminen on tylsää. Lisäksi kun koko ajan haluaa vain "täydellisiä" ajoja niin mm. sää rajoittaa aikalailla.

Ainoa mikä motivoi, on rata-ajo ja Euroopan reissut. Tosin kumpaakaan ei prätkällä ole tullut tehtyä pariin vuoteen. Tänä kesänä meinasin kiertää Alpeilla ja yhdistää reissun muuhun kesälomamatkaan (muut koneella, minä pyörällä perille) mutta kohteena oli saari niin helpommalla pääsi lentämällä. Tietysti tatti otsassa katselin sitten paikallisia teitä mutta onneksi +35 lämmöt piti mielen viileänä, ei niissä lämmöissä jaksa nahkapuvun kanssa hikoilla. Ehkä ensi vuonna... (kuten jo parina muunakin vuonna olen miettinyt). Rata-ajokin hiipunut koska "radat liian kaukana", eli laiskana ei jaksa ajaa pari tuntia suuntaansa ratailua varten yhden päivän aikana.

Onneksi enska/crossitouhut on keksitty. Mukava vaihtelu ja samalla hyvää kuntotreeniä. Eikä säät haittaa menoa.

Joskus miettinyt, että jos ei olisi ikinä ajanut radalla (tai ehkä vain kerran) eikä Alpeilla/Keski-Euroopassa niin varmaan ajelisi sen 10tkm Suomessa joka kesä onnesta soikeana kun ei tiedä paremmasta. Toisaalta oispa silloin monta kokemusta köyhempänäkin.

 

[GuessWho]

Hiukan sama kun Koheltajalla tuolla ylhäällä, tuo tarinan alkuosa. 10 vuotta motocrossia ja sekaan hiukan enskaa. Saldona 13 katkennutta luuta ja 32 pienempää murtumaa tai ruhjetta. Nyt kun 50 kilahti omaan matkamittariin, ei kroppa enää taivu pitkiin loikkiin ja syviin spooreihin.

Maantiellä on ajettu mutkia 33 vuotta. Tosin sekin meinasi jo alkaa puuduttamaan, kunnes ajauduin mukaan silloiseen PK-letkailuun vuonna 2009. Koko homma sai ihan uusia ulottuvuuksia ja harrastuksen sosiaalinen puoli sai täysin uudet mittakaavat. Jengi oli parasta A-ryhmää ja vahdikkaat retket olivat niin ikään parasta mitä olla voi. Pyörä vaihtui likimain vuosittain, kunnes lopulta käteen istui uusi 2011 KTM Super Duke R. Eipä haitannut enää routapatit eikä ollut mutkaa missä ei olisi hihitellyt riemusta. Noh, letkoille kävi niinkuin kävi, homma kuihtui kasaan. Pääosin liiallisen sääntö-kukkahattuilun ja vauhtinillittämisen seurauksena. Johon tosin oli osin perusteltuna syynä myös se että porukkaa alkoi livetä kanervikkoon sillä tahdilla että ilon hetket ja kavereiden tapaamiset letkoilla alkoivat vaihtua sairaalavisiitteihin.

Hommaa jatkettiin vielä kausi pienemmällä porukalla ja lopullinen niitti tuli äitienpäivänä 2013 kun harmiton ajelu tyssäsi 3500 euron ylinopeus-sakkoihin ja 6 kk ajobanniin.

Mukaan astui ratailu. Ehkä pahin kärpänen mitä tässä hommassa on allekirjoittanutta puraissut. Pari kautta rataporukan matkassa opettelemassa ja lopulta sekin sitten sai siirtyä ja paluu merelle oli tosiasia.

Nyt kun mennään toista kautta ilman mitään mopoa, on tosiasia se ettei kadulle hotsita palata piiruakaan. Jokaisen varjon, kannon ja pusikon kytsiminen suikkapäiden pelossa oli onnistuneen offensiivin tulos vallesmannilta. Nautinto on yhtä kaukana kuin porsas sateliitista. Ja kun se oma aito mielipide on vaan se ettei piiruakaan kiinnosta ajella hienoja mutkapätkiä 60 tai 80 km/h nopeuksilla. Sen voi tehdä piikin scuutterillakin.

Pyörä tulee vielä jossain muodossa muttei suomeen. Pitkän tähtäimen suunnitelma muutella maasta pois ja sen tuoma erilainen liikkumisen helppous ahtaammilla kaduilla mutta liberaalimmassa ympäristössä taluttanee joskus tulevaan uuteen kotiin jotain T-Maxia muistuttavaa. Vaimo tosin himoitsee itselleen jotain 3-pyöräistä piaggiota (ei hyvää päivää vaan...).

Pieni kipinä tosin vielä elää, ja jos se toteutuu, se tulee kilvettömän muodossa ja sillä ajetaan asfaltilla...

 

[Bone]

Hiukan sama kun Koheltajalla tuolla ylhäällä, tuo tarinan alkuosa. 10 vuotta motocrossia ja sekaan hiukan enskaa. Saldona 13 katkennutta luuta ja 32 pienempää murtumaa tai ruhjetta. Nyt kun 50 kilahti omaan matkamittariin, ei kroppa enää taivu............................

Mukaan astui ratailu. Ehkä pahin kärpänen mitä tässä hommassa on allekirjoittanutta puraissut. Pari kautta rataporukan matkassa opettelemassa ja lopulta sekin sitten sai siirtyä ja paluu merelle oli tosiasia.

Pyörä tulee vielä jossain muodossa muttei suomeen. Pitkän tähtäimen suunnitelma muutella maasta pois ja sen tuoma erilainen liikkumisen helppous ahtaammilla kaduilla mutta liberaalimmassa ympäristössä taluttanee joskus tulevaan uuteen kotiin jotain T-Maxia muistuttavaa. Vaimo tosin himoitsee itselleen jotain 3-pyöräistä piaggiota (ei hyvää päivää vaan...).

Pieni kipinä tosin vielä elää, ja jos se toteutuu, se tulee kilvettömän muodossa ja sillä ajetaan asfaltilla...

Tolla "katkosaldolla" kymmeneen vuoteen ei sitte paljoa ehtinyt pöllyttelemään .

Mut joo, näin se valitettavasti menee.
Toiset valopäät selittää, että vanhemmiten viisastuu, mutta paskat .

Taitaa se kuitenkin olla enemmän sitä, että roppa ei vaan enää kestä sellaisia
tällejä, joiden jälkeen joskus vaan syljettiin hiekat suusta, kerättiin vehkeet ja
katseltiin mistä oltiin tulossa ja mihin pitäisi mennä.

Tosin useimmilla, itselläkin, yksi syy tuohon löytyy ihan peilistä.
Kyllä "aikuisenakin" voi ryskätä menemään, mutta siinä on oltava takana jatkuva,
katkeamaton putki aktiivista harrastamista ja armotonta fysiikkaa.

Sehän tässä oikeastaan rauhoittaa menoa eniten, että katsellessaan
ympärilleen, monen oman ikäisensä liikkumista ja liikuntakykyä........

Tulee mieleen, että alkaisko se "puoliväkisin hankittu sinkoilukiintiö" olla jo suht täynnä.......
kun pitäisi hyvässä (tai huonossa) lykyssä vielä köpötellä menemään toinen mokoma vuosia.......
ihan omin jaloin ilman apuvälineitä ja avustajia.

No.... tärkeintähän kuitenkin on........

ETTÄ IKUINEN, SISÄINEN PIKKUPOIKA VOI HYVIN.... ja elää pitkään

"Juipin pää" ja "aikuisen kroppa" on aika kivulias yhdistelmä .

Vähän sama se on asvalttihommissakin..... kunnolla kun kippaa, melkein aina sattuu myös
kunnolla.... ellei sitten ihan bensamittarilla konttaa .

 

[hondapena]

Samaa mieltä Koheltajan kanssa, pikiteiden ulkopuolella riittää nähtävää ja koettavaa. Suomessa lienee Euroopan parhaat soratiet, ja niitä on paljon, kymmenkertaisesti päällystettyihin teiden verrattuna. Ja lisäksi ajopolut ja muut pienemmät urat päälle.

Itseasiassa eräs englantilainen kehui että sieltäpäin, tai siis naapurista Walesista löytyy myös hyviä sorateitä. Mutta taitavat olla sielläpäin aika kaposia peltoteitä, toisinkuin meikäläiset leveät ja nopeat soratiet. Täällä riittää ajettaa.

 

[b_racuda]

Niin itellä se ajokipinä oli kateissa 5 vuotta. Kipinän hiipuminen alkoi pikkuhiljaa. Siihen johti mm. älytön vaarojen välttely mikä lisääntyi kun ensimmäinen lapsi oli tuloillaan. Ilmeni sillä, että kaikki mahdolliset turvavarusteet piti olla päällä ja alkoi risoa se varusteiden päälle kiskominen ja niiden kanssa kaupunkiliikenteessä hikoilu. Lopulta ei viitsinyt kuin pitkille matkoille lähteä pyörällä. Lisäksi pyörän ollessa 1200 kuutioinen ainut millä kiksit sai oli vauhdikas eteneminen ja kunnon kiihdyttelyt. No pyörä meni lopulta myyntiin ennen kuin lapsi syntyi ja olin ilman reilu 5 vuotta. Kolme ekaa vuotta meni helposti, kaksi seuraavaa ei niin helposti. Alkoi kiinnostamaan ajaminen uudelleen, mielummin pienemmällä pyörällä ja vain ajamisesta nautiskellen. Voin sanoa, että löysin moottoripyöräilyn uudelleen erilaisena. Tauon aikana sitä mietti mikä siinä mopoilussa kiehtoo ja mitä siltä odottaa. Saa olla täysin omissa ajatuksissaan ja olen huomannnut, että harvoin ajaessa työasiat pyörivät mielessä. Lisäksi on rentouttavaa katsella maisemia ja olla vain itsekseen. Riskit olen hyväksynyt ja ei sitä koskaan tiedä kauanko on muutenkaan aikaa nauttia. Järkevästi riskit tiedostaen ja sopivasti niitä minimoiden. Päätin nauttia vielä kun voin. Näillä keleillä tosin ongelmana ei enää ole ollut se ajovarusteiden hikoiluttaminen vaan vedenpitävyys ja lämpimin mahdollinen puku.

Lopulta itselle tuo tauko tuli oikeaan paikkaan, tajusin lopettaa ennen kuin kyllästyin täysin. Mitä se haittaa, vaikka hetkeksi pistää harrastuksen tauolle, lopulta sen voi löytää parempana kuin ennen tai tajuta ettei se sitten lopulta ollutkaan se oma juttu. Väkisin ei kannata puurtaa ja yrittää löytää vastausta. Itse myin pyörän mutta jätin muut varusteet kaappiin. Oli sitten helpompi aloittaa uudelleen

Ps. mielessä siintää matkaenduron hankinta. Nyt kun harmittaa pikitien päättyminen ja miksi sen pitäisi olla jokin este liikkumiselle tai vähintään kiroamisen aihe

 

[Koheltaja]

Vähän vastaava kyllästyminen tuli mulle toisessa harrastuksessa noin 10v sitten. Osa leluista myyntiin muiden harrastusten rahoittamiseksi ja osa jätettiin kaappiin. Nyt mukulat on omillaan ja ne ei enään halua leikki faijan kanssa joten taas on aikaa ja motivaatiota palata vanhaan harrastukseen. Noin pitkä tauko nollasia monia asioita ja käsitteitä, tämä teki hyvää harrastuksen osalta ja nyt katsoo monia asioita eri näkökulmasta kun silloin, taas on paljon oppimista.

Silloin joku alkaa tökkimään niin on parempi lopettaa, mitään harrastusta ei kannata jatkaa pelkästään kavereiden takia. Harrastetaan itselle ja vaihdetaan harrastuksia mielen ja kyllästymisen mukaan. Rakkaus on ikuista, kohteet vaan vaihtuu. Paitsi niillä joilla harrastuksesta on tullut elämäntapa.

 

[Partisaani]

Omalla kohdallani ajoharrastus oli jäissä reilut 25 vuotta. Nykyisellään sitä on taas kestänyt taas kuitenkin jo sellaiset 15 vuotta. Kieltämättä harrastus on muuttanut muotoaan näinä vuosina. Enää ei viitsi lähteä huonolla kelillä ihan vaan ajelemaan. Eikä jaksa lähteä lähireiteille päämäärättömään cruisailuun. Toki joskus tekee hyvää lähteä lähiseudulekin purkamaan paineita, sellaiselle pienelle revittelylle. Vaikka sellaisen ajelun riskit hyvin tiedostaakin, tekee se hyvää päänupille. Elämä jossa ei ole koskaan riskejä, ei ole mistään kotoisin.

Pääasiat hyvälle reissulle, siis minun mielestäni.

Kohde jossa haluaa käydä. Ilman selkeää kohdetta, ajelusta tulee helposti haahuilua.
Kohteelle johtaa hyvä ja mielenkiintoinen reitti.
Reitillä on myös näkemistä, ajonautinnon lisäksi.
Hyvä keli, kylmällä ja sateella ajelu vituttaa.
Ajoseuraa en välttämättä tarvitse, mutta ei ole haitaksi, jos matkalla näkee muitakin ihmisiä.

Tottakai Keski- ja Etelä Euroopassa nuo kohdat täyttyvät suht helpostikin, mutta kyllä kotimaassakin voi tehdä nautinnollisia reissuja. Ehkä suurimmat esteet löytyvät säätilan ja sakkoriskin muodostamina. Tietenkin nykyisillä valvontamäärillä pitää olla huonoa tuuria, jos käry käy. Valitettavasti se silloin tarkoittaa todennäköisimmin ajokieltoa, sakon lisäksi.
Vaan kohta ollaan kusessa, kun kamerat kojelaudoilla yleistyvät ja kotipoliisit alkavat jakaa clippejä iltapäivälehdille. Niissä pätkissä kun ei ole aina ihan koko totuus.

 

[JukkaE60]

Kaverin kanssa hikoiltiin Euroopassa kaksi viikkoa, ja nyt halut on totaalisen hukassa. Kävin ajamassa uudet renkaat sisään ja fiilis oli niin kuin kuin olis työnnelly hammastikkuja ikeneen. Ajoin hiljaa ja kovaa, ei apuja = pyörä kiertoon.

 

[Silverwing]

Tasan ei mene noi ilmatkaan... täällä kylmää ja sateista, muualla euroopassa turhankin kuumaa. Eipä suomen kelit juuri ajohaluja herätä.

 

[XX-xenon]

voisi sanoa, kuten eräs tuttu kerran tokaisi, aivan sama mihin suuntaan lähtee, niin ekat 600km on samoja teitä ku ennenkin.. sitten alkaa uusia maisemia hiljalleen ilmestyä. vasta.

 

[jaska_73]

Tässä itsekin ihmetellyt että missä ne mp:n ajohalut on... tosin ei ole oma mp edes ajokunnossa. Viime kesänä tuli konttailtua mopo niin huonoon kuntoon että ajot päätty siltä seisomalta, tapahtuneesta on nyt tasan vuosi. Kuvittelin että keväällä tulee karmaiseva kiire ja halu kunnostaa pyörä mutta ei vaan haluja tullut talven aikana. No nyt on osat ollut maalattuna jo kuukauden päivät, mutta ei edelleenkään ole mitään kiirettä, jos nyt sais edes rungon kasaan tälle "kesälle" Olen kyllä jo päättänyt että tänä kesänä ei ole tarvis ajaa omalla pyörällä yhtään.

Ne vähät kilometrit mitä olen ajanut olen ajanut rouvan customilla... eikä ainakaan omia ajohaluja ole nostattanut pätkääkään. Eipä niitä haluja voi väkiselläkään esiin kaivaa, ne tulevat sitten kun ovat tullakseen. Sehän on joka asiassa sama juttu.

Poika mulle kyllä totes että voithan sä iskä säästää tuon mopon mulle jos sua ei enää huvita... kaverilla on nyt ikää vasta kohta 6v.

 

[designet]

Ei kai sitä kipinää pakko olisikaan löytyä, mutta kun muistelee kuinka kivaa se silloin joskus oli, niin olisi mukavaa saada se sama fiilis takaisin.

Toissa keväänä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen on myös aina kaikki onnettomuusriskit huomattavasti enemmän mielessä.

Toi matkaenska homma kyllä saattaisi kiinnostaa, jos löytyisi hyviä massto reittejä, omistin ennen tätä nykyistä KTM supermoton karkeilla renkailla, ja se oli ihan hauska peli ajella hiekkateitä, maastoonkin olisi mieli tehnyt, mutta ongelmana oli laillisten ajopaikkojen vähyys, sekä ajokaverit, kun kenelläkään ei ollut kuin asfaltille sopivat pyörät. Kateellisena kattelin videoita, millaisissa paikoissa jengi tuolla keski ja pohjoissuomessa ajeli.

Kyllä se eka muksu mullakin pisti harrastuksen jäihin. Enää ei vaan jotenkin toiminut. Muutama vuosi täystaukoa, niin homma alkaa taas maistumaan.

 

[seppo02]

Kaverin kanssa hikoiltiin Euroopassa kaksi viikkoa, ja nyt halut on totaalisen hukassa. Kävin ajamassa uudet renkaat sisään ja fiilis oli niin kuin kuin olis työnnelly hammastikkuja ikeneen. Ajoin hiljaa ja kovaa, ei apuja = pyörä kiertoon.

Itellä käynyt samoin joka kerta kun on tullut yli nelitonninen reissu, loppukesän on ajohalut pois...siksi nykyään se pitkä reissu onkin elokuulla

 

[M58]

Tasan ei mene noi ilmatkaan... täällä kylmää ja sateista, muualla euroopassa turhankin kuumaa. Eipä suomen kelit juuri ajohaluja herätä.

Skoteissa ja Irkuissa, noiden sateiden ja tuulien luvatuissa maissa, toteavat että ei ole vääränlaisia kelejä, on vain vääränlaiset varusteet.

Mut joo, kyllä tämän suven Suomen kelit on olleet hanurista.

voisi sanoa, kuten eräs tuttu kerran tokaisi, aivan sama mihin suuntaan lähtee, niin ekat 600km on samoja teitä ku ennenkin.. sitten alkaa uusia maisemia hiljalleen ilmestyä. vasta.

Sulla onkin kurapyörä, ei kun matkaenska, ei kun soranorsu, ei kun sorasurauttelija niin mikäs on ajellessa päällystämättömiä.

Meikällä on pelkästään 100 km säteellä melkoinen määrä ajamatonta kilometriä - no, ei ne mihinkään häviä ainakaan 10 vuodessa, ja kuulemma tielaitos käärii asfalttia rullalle kiihtyvään tahtiin.

 

[pxu]

Itellä käynyt samoin joka kerta kun on tullut yli nelitonninen reissu, loppukesän on ajohalut pois...siksi nykyään se pitkä reissu onkin elokuulla

Onhan se noinkin että vaikkei ajohalut itse ajamisen vuoksi olis hukassa, niin kotiympäristön ikitutut tiet ei vaan ehkä niin innosta ajamaan, kun on katsellut reissussa jotain huimia uusia. Siksikin kandee reissata vasta loppukesästä - ja on sitten jotain mitä odottaa. Ja pääsee sittenkin kesäsäihin, kun on Suomen kesää ootellut, ja ootellut, eikä se ole tullut...

 

[Smistik]

Tämän kesän säät ja perinteinen kesäloma eli lähinnä mökkeily ovat kyllä pitäneet kilometrit pienenä vaikka aikasemmin tuossa kommentoin pyörän vaihtumisen innoittaneen ajeluja. Ja kun on lähitienoot tullut jo koluttua moneen kertaan, niin arkiajelutkin tahois vetää ylemmäs-idemmäs-lännemmäs, mutta sitten menee siirtymiin jo tunti-pari ja yleensä sataa, niin ei paljo nappaa. Mopoilussa kun ei ole järkeä ollenkaan huonolla säällä.