Niin se tuli aikaa hyvästellä mukava harrastus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rengas
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Rengas

New member
Niin se tuli aikaa hyvästellä mukava harrastus

Vuosia moottoripyöräilyä harrastaneena voin suoraan ja yksiselitteisesti sanoa, että upea harrastus, monipuoliset mahdollisuudet moneen makuun ja harrastamiseen. Itse kuuluin lähinnä niihin jotka reissaavat sinne mikä tuntuu mukavalta. Ajelin 14 vuotiaasta kössipojasta lähtien tähän päivään melkoisen paljon. Hetki oli välissä jolloin pyörää ei ollut, kun perheeseen syntyi kolmos pojat. Nyt tuli määränpäät täyteen kaksipyöräisellä.
Pitkään puin pyörän myyntiä, mutta kohdallani oleva sairaus vei lopulta voiton. Hyvä niin sillä oikean jalan vajaa toimintakyky, olisi saattanut johtaa pahankiin vahinkoon jossain vaiheessa,. Onneksi sain pyöräni myytyä "hyvään kotiin" eli todella mukavalle pariskunnalle Heinolaan ja nopeasti. Päätös oli niin kova etten edes emännälle puhunut laittaneeni pyörää nettiin myyntiin. Hyviä ja turvallisia ajokilometrejä kaikille. Oma moottoripyöräily on nyt ohi. Onneksi on mitä muistella ja voi lueskella toisten raapustamia reissukirjoituksia täältä orgista.

Ps. Paljon tuli kilometrejä, mutta onneksi vain yksi vahinko. Pystyin 16 vuotiaana ajamaan Susuki 125 GT :llä
lipputankoa päin.:orgmp:
 
Homma trike.
Eihän se nyt pyörää vastaa mutta pääsee aistimaan lannan tuoksuja mutkapätkille.
 
Seuraavaksi karavaanariksi :)

Eihän se nyt moottoripyöräilyä korvaa lähellekään, mutta pääsee reissuun milloin ja minne vaan :)
 
Itsellä ei ole tällä hetkellä kumpaakaan, mutta tasapainottelu jatkuu. Jossain vaiheessa jokin vekotin pihaan tulee :D
Joo ei sitä osaa olla reissaamattakaan kun kerran siihen on oppinut. Nyt ois kyll hyv Transitin alustalla oleva asuntoauto tarjolla lämpöö on.:)
 
Seuraavaksi karavaanariksi :)
Eihän se nyt moottoripyöräilyä korvaa lähellekään, mutta pääsee reissuun milloin ja minne vaan :)
Meillä on molemmat, pyörä ja as.auto. Puolensa ne ovat kieltämättä molemmissa :thumbup:

Mutta mitä tulee pyöräilyyn ja fyysisiin rajoitteisiin, niin Piaggion MP3 olisi varmasti winkeä vekotin. Juu, eihän se maxi ole prätkä, mutta 3-pyöräisenä MP3 pysyy pystyssä paikallaan ollessa ja silti mutkissa pääsee kanttailemaan kuten 2-pyöräiselläkin. Puhumattakaan hallintalaitteiden vaivattomuudesta kun kaikki tehdään käsin, molemmat jalat saa lepuutella kaikessa rauhassa maxin lattialla, hyvässä suojassa ajoviimaltakin. Ja mukaan mahtuu vielä penkin alle riittävä määrä nyssäköitäkin :cruising:
 
Meillä on molemmat, pyörä ja as.auto. Puolensa ne ovat kieltämättä molemmissa :thumbup: :cruising:
Ajattelin joskus hommata sellaisen asuntoauton jossa olisi pyörälle sopiva kuljetustila, muistaakseni niitä löytyy. Eli pyörä olisi reissussa mukana ja sillä voisi hurautella.:;):
 
Ajattelin joskus hommata sellaisen asuntoauton jossa olisi pyörälle sopiva kuljetustila, muistaakseni niitä löytyy. Eli pyörä olisi reissussa mukana ja sillä voisi hurautella.:;):
Kyllähän meilläkin tuonne as.auton takatilaan moppe mahtuisi, mutta tila on ajoliuskoiltaan ja kynnyksiltään hieman ikävä, tietenkään tuota mopen painoa unohtamatta. Kovin paljoa yli 100kg könttiä en kyllä tuonne tunkisi ja tuollainen ro-ro -tyyppinen talli on muutenkin tällöin about must. Mutta saahan siihen as.autoon peräkärrynkin kiinni ja näin on kaikki em. ongelmat ratkaistu :thumbup:

Muutoin noin caravan-touhuissa tuo liikuskelu yleensä camping-alueilla jää aika vähäiseen, toki alueen sijainnista yms. riippuen. Tällöin esim. sähköinen 1-pyöräinen olisi aika oiwa laite, menee pieneen tilaan, kulkee näppärästi mukana ja silti tarjoaa liikkkumisen vapautta lähimaastossa :cruising:
 
^Onko tuo siis läpityönnettävä roll on - roll out vai mitä ro-ro tässä tap. tarkoittaa, valaise! Jos nuo kantavuudet on tuttuja niin millainen asuntovaunutyyppi pitäisi olla esim. kuivapaino 174 kg pyörälle, siis tuollainen takatilallinen?
 
Vähän myöhäistä tietty sanoa mutta jos ei jalka ihan toimeton ole niin aika hyvin näyttää pärjäävän, mulla on tiedossa yksi ihminen joka aika herkästi tuppaa kaatuilemaan paikoiltaan jos tulee jokin äkkinäinen tilanne koska jalassa on osa lihaksista hermovaurion tms. vuoksi pois pelistä. Täytyy olla vain tarkempi kuin muut.

No, Alastarossa oli kesällä eräs nainen ajelemassa rataa ympäri – vaikka oli halvaantunut lantiosta alaspäin, vähän pystyi resillä ottamaan tukea muttei paljon. Joskus jos tulee kilometrit täyteen niin ne tulee :bisseä:
 
No, Alastarossa oli kesällä eräs nainen ajelemassa rataa ympäri – vaikka oli halvaantunut lantiosta alaspäin, vähän pystyi resillä ottamaan tukea muttei paljon. Joskus jos tulee kilometrit täyteen niin ne tulee :bisseä:

Ullahan rupeaa ajamaan radalla ja ratapyöräkin on jo tullut talliin.
Toki joutuu säveltämään lähdöt kisoissa kun ratapyörään ei tule varmaankaan samoja apuvälineitä mitä rekisteröidyssä pyörässä on.
Käsittämättömän kova mimmi :thumbup:
 
^Onko tuo siis läpityönnettävä roll on - roll out vai mitä ro-ro tässä tap. tarkoittaa, valaise! Jos nuo kantavuudet on tuttuja niin millainen asuntovaunutyyppi pitäisi olla esim. kuivapaino 174 kg pyörälle, siis tuollainen takatilallinen?
Juurikin näin, isot luukut kontin molemmin puolin. Tuosta nostetaan kerrossängyn alapeti pystyyn ja talli on valmis.

Miller ulkoluukut.jpg

Noita on myös sellaisia jossa on oikein turkkilevy tallin lattianakin jne. ja ovat siis tarkoitettu nimenomaan konepyörän tms. kuskaamiseen. Näissä on vieläpä tallin lattia madallettu tuonne alahelman tasolle ja siten tila on myös kynnyksetön. Joissain on jopa kiinteä parivuode tallin "kattona", jolloin tallikin on siis selkeästi leveämpi. Silti meilläkin B-kortti riittää tuon vermeen ohjastamiseen :thumbup:

Tai jos kortti vaan riittää, niin onhan noita valmiitakin nimenomaan prätkä-autoja olemassa, esim: http://www.nettikaravaani.com/muu-merkki/k-a/1386018 :jpstyle:
 
Viimeksi muokattu:
^Valaistuin, kiitos! En löytänyt noita nettikaravaanista käytettyinä. Suht selvin päin pitää olla kun mopedin tyrkkää tuonne, melkoisen jyrkkä ramppi. Sellainen madalletulla lattialla oleva olisi parempi ellei sitten taas hinta pompsahda liikaa. Onko tällainen jokin tietty malli että olisi helpompi hakea pelkästään näitä?
 
Hommaa nk. retkeilyauto. Rekisteröity yleensä kuudelle, mutta laki vaatii, että kaksi makuupaikkaa on oltava. Esim isossa Pösön Boxerissa on noitten lisäksi 8 m3 tavaratilaa takana. Auto on korkea, pitkä paku ja normaalikortilla saa ajella 150 hp:n dieselin viemänä. Eipä ole tuollaista, vielä.
 
Back
Ylös