ehdotus jäsenmäärän kasvattamiseen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja luke76
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

luke76

New member
ehdotus jäsenmäärän kasvattamiseen

mietin tässä kun ens vuonna orgilla taitaa tulla 15v ikää niin mitä jos laittais kisan pystyyn, kuka saa eniten uusia jäsenmaksun suorittaneita jäseniä liittymään orggiin. siihen vielä jotain ratapäivää, lahjakorttia tai vaikka imatran ajon pakettia palkinnoks ni saadaan uusia jäseniä ja mahdollisesti uusia motoristeja hyvään porukkaan mukaan.
 
Hyvä aloitus. Tässä varmaan liittyjä nimeää suosittelijan?
 
Ratakausikortti jakoon, niin mä oon ekana tossa kadunkulmassa jakamassa lentolehtisiä.
 
Jos saatte minut jäseneksi, niin voisin ottaa Imatran ajo-paketin kahdelle:D
 
Itsekin jo melko pitkään .ORG! forumin jäsenenä (vuodesta 2002 lähtien), mutta silti en MotOrg Ry:n maksaneen jäsenenä ikinä, enkä yhäkään näe mitään syytä miksi maksaisin liittymisestäni. Ei sillä että juuri minut pitäisi saada jotenkin houkuteltua maksavaksi, mutta kaltaisiani "hengailijoita" varmaan täällä on jokunen muukin = jotain tarttis varmaan keksiä jos maksavien lkm haluttaisiin nostaa, tai ainakin lähemmäs sitä lkm mitä tällä forumilla porukkaa on rekisteröityneenä. Eli tiedosta se ei ole kiinni, etteikö tuota Ry:n olemassaoloa mukamas tunnettaisi, vaan jostain muusta se on nyt kiinni. Kuitenkin itsekin maksan vuosimaksuni mm. Autoliitolle ja SF-Caravanille, joista molemmista koen jotain myös takaisin päin saavani - ja siitäkö se sitten mättää .ORG! kohdalla, en vain koe saavani jäsenmaksulle riittävästi katetta, pelkkää hyväntekeväisyyttä tässäkään kohtaa kun ei monikaan varmasti halua harrastaa :paikallatuulee:
 
Okei, mitä vastinetta saat tuolta muualta? Mulle tuntemattomia asioita.
 
Ketjun aloittajan ajatus on erittäin hyvä.
Jotain saman kaltaista on hallituksen keskuudessakin usein mietitty.

Usein on myös pohdittu mikä olisi optimi jäsenmäärä ja mitkä ovat yhdistyksen tavoitteet.
Onko tärkeäää pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää vai onko tärkeämpää keskittyä tuottamaan mahdollisimman hyvää palvelua ja etuja nykyiselle jäsenistölle?
Ja miten tasapainoilla uusien jäsenien hankinnan ja vanhojen jäsenien pitämisen välillä?

Pirun hyviä kysymyksiä.

Lisäksi olisi erittäin tärkeää ymmärtää mitä jäsenet haluavat.
Esimerkkinä HiTecin kirjoitus tuossa aiemmin, millaista katetta jäsenmaksulle kaivataan?

Hyvä keskustelun aloitus luke 76:lta.
Ottakaa kantaa.
 
Okei, mitä vastinetta saat tuolta muualta? Mulle tuntemattomia asioita.
Moottori-lehti printtinä kotiin, alennuksia vähän sieltä sun täältä, kesälomallakaan montaa yötä tartte leirintäalueilla viettää kun jo on jäsenmaksu "tienattu". Eli ihan kylmän suora laskenta vuosimaksu vs. saadut edut. Se että saa kympin ajopuvusta tai toisen renkaista ei ihan ainakaan itselle riitä, sillä ajoasuja uusitaan omassa käytössä luokkaa 10v välein, eikä renkaitakaan kovin paljon tiheämmin ja nuo maxin gummit paljoa maksa muutenkaan. Mutta siis tämä tosiaan vain omalla kohtaa, jollain toisella nuo mahd. liittymisen hyödyt muodostuisivat kenties hieman toisin. Vaan siltikin väittäisin että loppupelissä moni katsoo sinne viivan alle, onko liittyminen itselle taloudellisesti kannattavaa vaiko eikö, pelkän aatteen perässä kun tässä ei nyt kuitenkaan moni ole :paikallatuulee:
 
Usein on myös pohdittu mikä olisi optimi jäsenmäärä ja mitkä ovat yhdistyksen tavoitteet.
Onko tärkeäää pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää vai onko tärkeämpää keskittyä tuottamaan mahdollisimman hyvää palvelua ja etuja nykyiselle jäsenistölle?

Ehdottomasti jälkimmäinen. Ja muutenkin nämä joita houkutellaan erillisillä kampanjoilla yms. Eivät varmaan jää pitkäksi aikaa.

Huomattavasti enemmän tämä yhdistys antaa kuin ottaa. Hyviä tapahtumia ja alenuksia, jotka on parantuneet vuosi vuodelta. Tosin talvikaudeksi ehkä olis kiva saada jotaki kanssa, mutta tätä täytyy pohtia.
 
Ehdottomasti jälkimmäinen. Ja muutenkin nämä joita houkutellaan erillisillä kampanjoilla yms. Eivät varmaan jää pitkäksi aikaa.

Huomattavasti enemmän tämä yhdistys antaa kuin ottaa. Hyviä tapahtumia ja alenuksia, jotka on parantuneet vuosi vuodelta. Tosin talvikaudeksi ehkä olis kiva saada jotaki kanssa, mutta tätä täytyy pohtia.

Samaa mieltä. Jonkinverran kokemusta järjestötoiminnasta omaavana mun mielipide yleisellä tasolla on että pelkkä jäsenten haaliminen ei ole oikotie onneen.

Toisekseen jäsenmaksu on sen verran edukas että jos kyseessä on pelkkä rahakysymys niin sit varmaan onkin parempi olla liittymättä ja käyttää rahat muualle.
 
Toisekseen jäsenmaksu on sen verran edukas että jos kyseessä on pelkkä rahakysymys niin sit varmaan onkin parempi olla liittymättä ja käyttää rahat muualle.

Tuo on totta, että jäsenmaksu ei ole se kynnyskysymys, vaan nykyään halutaan sisältöä, elämyksiä ja yhteisöllisyyttä...
 
nykyään halutaan sisältöä, elämyksiä ja yhteisöllisyyttä...
Sisältöä ja elämyksiä saa yksinkin ajelemalla ja varsinkin motoristeista iso osa (ei suurin, mutta iso kuitenkin) on enempi vähempi lonely-rider -tyyppejä joita ei esim. letka-ajoissa yms. tapahtumissa näy ja tällöin tuo yhteisöllisyyskiin toteutuu heille riittävällä tasolla jo ihan vain foruminkin kautta. Tai ainakin näin itse asian ajattelen sen muutaman kerran mitä olen noissa happeningeissä ollut mukana, niin ne ei todellakaan ole se mun juttu :no:

Ja muutenkin eipä noilla letkoilla ole sitä ry-jäsenkorttiakaan kyselty, joten siltäkään pohjalta sen maksun suorittaminen ei siis todellakaan ole mikään pakko :paikallatuulee:
 
Jäsenmäärän kasvattaminen monesti turvaa paremmin yhdistyksen toimintaa taloudelliselta kannalta. Toki mammuttitauti voi olla paha juttu - parempi ehkä siis laadukasta toimintaa nykyiselle määrälle vaikkapa 5 % jäsenmäärän kehityksellä kuin todella vähäistä toimintaa mahdollisimman monelle. Mitä suurempi yhdistys jäsenmäärältään ja budjetiltaan on, sitä suurempi hallinnon määräkin on. Ja etenkin, kun kyseessä on valtakunnallinen yhdistys eli toimintaa koko Suomen alueella, niin silläkin on vaikutuksensa moneen asiaan. Pääasia, että toimintaa tehdään yhdistyksen jäseniä varten ja asioita kehitetään palautteen perusteella.

Joku pohtii liittyessään etuja, nekin ovat mukavia, mutta mielestäni villakoiran ydin kaikessa yhdistystoiminnassa: halutaan parantaa asioita:

"Yhdistyksen tarkoituksena on edistää moottoripyöräilyharrastusta Suomessa ja Euroopassa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää jäsenvalistus-, koulutus- ja harjoitustilaisuuksia ja toimeenpanee voittoa tuottamatta moottoripyörätapahtumia, tekee yhteistyötä vastaavaa toimintaa harjoittavien tahojen kanssa..."

Tätä ei pysty Matti tai Maija Moottoripyöräilijä tekemään yksin, vaan siihen tarvitaan yhdistys, jossa jäsenet päättävät asioista ja yhdistys on juuri sen "näköinen" kuin jäsenet ovat.

Ja vaikuttaminen asioihin on aivan erilaista, jos esim. Motorg ry ottaa vaikkapa johonkin moottoripyöräilyyn liittyvään asiaan kantaa kuin, jos mielipiteen sanoja on yksittäinen moottoripyöräilijä.

Syitä olla edistämättä moottoripyöräilyyn liittyviä asioita Suomessa on hankala keksiä - joten liittykää jäseneksi - muutos tapahtuu yhdessä!
 
Laittakaa äänestys/kysely jäsenkunnalle ja ei-jäsenille jotka foorumilla pyörii missä kysytään mihin ollaan tyytyväisiä, mihin osallistutaan ja mitä odotetaan lisää?

Nimim. jäsenmaksulle hyvän vastineen saanut
 
mielestäni jos on enemmän jäseniä antaa se ryhmälle lisää mahdollista kehittää sekä monipuolistaa toimintaa, ootteko huomannut että orgin kortilla saatte myös SMOTON jäsen alennukset, esim pyörän sai ilmaiseksi finlinesillä saksaan ja ruotsiin ym ym https://www.smoto.fi/?page_id=127 ainahan sitä katsellaan mitä jäsenetuja saa liittymällä jäseneksi mutta näiden kehitysideoiden tuominen esille kertoo vastaaville mitä osaaluetta kannattaa kehittää. uudet jäsenet myös tuo uusia näkökulmia toimintaan.
 
Jos ei rataile, letkaile tai matkustele, niin mitä jää käteen...
Toisaalta, kun on erään toisen moottoripyöräyhdistyksen jäsen, joka on myös SMOTOn jäsen, niin ne alennukset saa myös sitä kautta.

Ainoa etu ORGistä yhdistyksenä voisi olla tilanne, jossa SMOTO tarvii voimaa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan.
Mutta ei sekään estä yksilöä toimimasta yhteisen asian eteen.
 
Back
Ylös