yöLiitäjä
New member
Elikkäs en nyt löytänyt millään sitä ketjua, jossa oli näistä kustannuksista ja muista kokemuksista, joten aloitan uuden.
Ja paras uutinen heti alkuun... pojan käsittely- ja ajokoe sujuivat Hämeenlinnassa mallikkaasti ja saimmekin kotiin lähtiessä ruuvailla valkoisen kolmion pois Dukea koristamasta.
Jostain syystä Lahdesta ei voi varata samalla kertaa käsittely- ja ajokoetta. Eikä sieltä löytynyt oikein mitään vapaita aikojakaan. Siksi varasimme ajan Hämeenlinnasta. Koska maksoimme varauksen netissä samantien, saatoimme aloittaa päiväurakan ajamalla noin 70 km Ahveniston moottoriradalle. Olimme käyneet tutustumassa siihen jo viikonloppuna (Ja Hämeenlinnaan parina viikonloppuna). Samalla sai poika kokemusta yksisuuntaisista- ja mukulakivikaduista.
Olimme harjoitelleet käsittelykoetehtäviä aika paljon ja vähän tiukemmin rajatulla alueella. Esimerkiksi kahdeksikkoa noin 4,8-5 metrin suikaleella, vaikka pyörän kääntöympyrä on 4,6m. Kun sujuu vähän tiukemmilla kaarteilla niin menee heittämällä leveämmässäkin tilassa. Väistössä ajattelimme, että hyvähän se on väistää vaikka vielä leveämpi este. Kaikenkaikkiaan hidasajoa lukuunottamatta harjoituksissa kannattaa ajella vähän nopeammin kuin vaaditaan - mittarivirheet tulee siten kuitattua.
Ennen hidasajoa pyörän kääntöympyrä vielä kokeiltiin taluttamalla. Koetehtävät menivätkin sitten helponnäköisesti läpi - vauhtia oli riittävästi silloin kun sitä tarvittiin. No - edellisenä iltana kävimme ne läpi viidesti ja väistöt myös molemmin puolin. Siten oli ajokokeen vuoro ja Ahveniston parkkis tyhjeni, kun Isoa A:ta suorittava kaveri lähti autokoulunopettajan kanssa (molemmat erittäin mukavia ihmisiä - pojankin jännitys väheni tässä seurassa!) tankille ja meitin poika ajelemaan Hämeenlinnaan tutkinnon vastaanottajan kanssa. Ja mä menin harjoittelemaan ajokoetehtäviä
. Ja pääsin läpi mm. hidasajotehtävästä, kaarretehtävästä ja hallitusta pysäytys+väistötehtävästä. En muuta ehtinyt, kun aloin harjoitella tiukkaa kahdeksikkoa, kun kerrankin oli siihen hyvät puitteet (ja kyllä se alkoi tiuketa, kun vaan teki toistoja) 
Sittenpä kurvasivat ensin tankilla käyneet ja sitten poika varikolle. Hyvin siis meni, riitti, kun noudatti liikennesääntöjä ja muisti myös nopeusrajoitukset katsoa ynnä tarvittavat kaistanvaihtamiset.
Sen verran täytyy kehua, että tutkinnonvastaanottaja oli miellyttävä ihminen, joka omalla olemuksellaan jo sai pahimman jännityksen laukeamaan. Tässä ei metsästetty virheitä tai oltu ylitiukkoja, vaan katsotiiin, että tehtävät menivät asiallisesti läpi ja liikenteessä ajaminen sujui turvallisesti.
Kustannuksiahan tästä tuli:
22€ - Opetuslupaopettajan nettitreenipaketti (ei tarvetta 1.7. jälkeen)
31€ - Opetuslupaopettajan teoriakoe (ei tarvetta 1.7. jälkeen)
(53 €)
40€ - Ajokorttilupa
30€ - Opetuslupa
16€ - Oppilaan nettiharjoituspaketti 1kk
31€ - Teoriakoe
65€ - Käsittely- ja ajokoe
(182 €)
66€ - oppilaan polttoaineet (laskettu 1600 km:n mukaan / 2,5 l/100km)
108€ - opettajan polttoaineet (laskettu 1600 km:n mukaan / 4,5 l/100km)
(174 €)
Valokuvat olivat ilmaisia, sillä otin ne itse keväällä passikuvia varten... samat kuvat tulevat siis ajokorttiin.
Kalleimmaksihan tietysti tuli pyörän ostaminen ja sen vakuutukset, mutta jos kortti hommataan, niin on todennäköistä, että ostetaan pyörä. Opetusluvan avulla säästimme mukavan siivun pyörän hinnasta.

pitäisikö Motorgin tulla nyt tässä jollain tukitoimilla vastaan? Esim tällaisille nuorille kevarikuskeille jäseneksiliittymislahjaksi muiden lahjusten lisäksi ilmainen ratapäivä + AT2. Olisi sen verta edullinen paketti, että jopa minä (surkea myyntimies) ehkä pystyisin puhumaan näiden kavereiden vanhempien rahakukkaron nyörit auki.