• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Moottorirata Iittiin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja madagi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kymenlaakson maakuntahallitukselta vihreää rahoitusvaloa Kymiringin Moto GP:lle, punaista ajoharjoitteluhankkeelle — ”Hanke ei ole valmis rahoitettavaksi ennen kaikkea rahoitukseen liittyvien epävarmuuksien vuoksi”

Kymiringin ajoharjoitteluratahankkeen ei ollut vielä rahoituskelpoinen. Syyksi pakeille todettiin myös Päijät-Hämeen empiminen.

Kymenlaakson maakuntahallitus esittää, että ensi kesänä Kymiringillä ajettavalle Moto GP -tapahtumalle annettaisiin 153 300 euroa rahoitusta.

Ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu ajetaan Kymiringillä 10.—12. heinäkuuta. Rahoitus liittyy Paalupaikka, valmistautuminen Moto GP -suurtapahtumaan -hankkeeseen. Rahoituksen hakijana oli Kouvolan kehitysyhtiö Kouvola Innovation eli Kinno.

Hankkeen tavoitteena on selvittää, mitä kaikkea tarvitaan, jotta Moto GP:stä saataisiin mahdollisimman suuri hyöty seudun yrityksille, matkailulle ja elinkeinoelämälle.

Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 219 000 euroa, josta haettavan EAKR- ja valtion rahoituksen osuus on 70 prosenttia.

Hankkeelle kohdennetaan työ- ja elinkeinoministeriön Kymenlaakson liitolle osoittamaa Euroopan aluekehitysrahaston eli EAKR-rahoitusta sekä valtion rahoitusta. Rahoitussumma on reilut 153 000 euroa, mutta kuitenkin enintään 70 prosenttia hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.

Maakuntahallitus katsoo, että Moto GP on tärkeä kaupunkien imagolle ja elinvoimaisuudelle.

Hanketta on valmisteltu yhteistyössä Visit Lahden, Kymiringin ja muiden toimijoiden kanssa. Taustatietona on hyödynnetty Lahti Regionin ja Kouvola Innovationin yhteishanketta Kansainvälisen moottoriurheilutapahtuman järjestäminen — pilottina Iitin Kymiring ja Moto GP -tapahtuma.



Pakit ajoharjoitteluhankkeelle

Maakuntahallitus ei sen sijaan lämmennyt toiselle Kymiringiin liittyvälle hankkeelle. Hallitus päätti esittää, että Kouvolan Aikuiskoulutussäätiön Kymiring — ajoharjoittelun oppimis- ja testausympäristö -hankkeeseen ei kohdisteta EAKR- ja valtionrahoitusta.

Hankkeen tavoitteena on rakentaa Kymiringille ajoharjoittelurata ja kehittää raskaan kaluston kuljettajakoulutusta.

Rahoitushakemuksessa haettiin yhteensä 1,93 miljoonan euron hankkeeseen rahoitusta 1,351 miljoonaa euroa.

Rahoittajan arvion mukaan hanke ei ole ohjelmakauden lopussa eli 2020 valmis rahoitettavaksi ennen kaikkea rahoitukseen liittyvien epävarmuuksien vuoksi. Rahoitusta haettiin Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 -ohjelmasta.

Lisäksi todettiin, että Kymenlaakson maakuntaliiton myöntövaltuus ei yksin riittäisi. Päijät-Hämeen liitto on ilmoittanut, että se ei ole valmis rahoittamaan hanketta.



Logistiikkahankkeelle reilut 240 00 euroa

Maakuntahallitus esittää Railgate Finland — Smart Hub Solutions -hankkeelle 242 676 euroa Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion rahoitusta.

Kinnon vetämä hanke on jatkumoa Kouvolan maantie- ja rautatieterminaalihankkeelle eli RRT:lle ja Kinnon vetämälle Railgate Finland — China Express -kehityshankkeelle.

Rahoittajan arvion mukaan hanke luo edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja uusille työpaikoille. Näin hanke tukee Kouvolan terminaalin kehittymistä merkittäväksi logistiikkaliiketoiminnan solmukohdaksi.

Lopullisen päätöksen rahoituksista tekee Uudenmaan liitto. Toisin sanoen Kymenlaakson liitto esittää Uudenmaan liitolle rahoituspäätöksiä tai rahoittamatta jättämisiä. Käytännössä Uudenmaan liitto on päättänyt rahoituksista alkuperäisten esitysten mukaan.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/df137602-a7d7-47d7-9d85-2ccb74399af4
 


Logistiikkahankkeelle reilut 240 00 euroa

Maakuntahallitus esittää Railgate Finland — Smart Hub Solutions -hankkeelle 242 676 euroa Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion rahoitusta.

Kinnon vetämä hanke on jatkumoa Kouvolan maantie- ja rautatieterminaalihankkeelle eli RRT:lle ja Kinnon vetämälle Railgate Finland — China Express -kehityshankkeelle.

Rahoittajan arvion mukaan hanke luo edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja uusille työpaikoille. Näin hanke tukee Kouvolan terminaalin kehittymistä merkittäväksi logistiikkaliiketoiminnan solmukohdaksi.

Lopullisen päätöksen rahoituksista tekee Uudenmaan liitto. Toisin sanoen Kymenlaakson liitto esittää Uudenmaan liitolle rahoituspäätöksiä tai rahoittamatta jättämisiä. Käytännössä Uudenmaan liitto on päättänyt rahoituksista alkuperäisten esitysten mukaan.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/df137602-a7d7-47d7-9d85-2ccb74399af4

Katso vielä tämä:
Kovan onnen kiskot Kouvolasta Kiinaan | MOT | TV | Areena ...

https://areena.yle.fi/1-4530628
 
^Tuo Kouvolan Kiina -hanke oli tv-ohjelmana toisaalta suurta parodiaa ja toisaalta veronmaksajien kannalta suurta tragediaa.

Oikea malliesimerkki siitä, miten kaupunkikehitysyhtiöihin rikastuu hyväuskoisia taivaanrannanmaalareita, jotka julkisilla rahoilla lähtevät uskomattomiin, suuren riskin uhkayrityksiin. Hanke oli myös -taas kerran- hyvä esimerkki uponneiden kustannusten harhasta; siis että johonkin älyttömyyteen pitää sijoittaa lisää rahaa vain siksi, koska siihen on jo niin paljon entuudestaan sijoitettu.

No, sillä lailla saadaan vain menetettyä enemmän rahaa...
 
Lisää tietoa kisamaksuista (Sepang):

"THE RM37.5 million allocated to Sepang International Circuit .... Because this amount is actually very close to what we pay in rights fees to host MotoGP every year."

Sepangin kisamaksu on siis tuon lausuman mukaan suuruusluokkaa 9 M€/vuosi.

Koko juttu: https://www.nst.com.my/sports/motor-sports/2019/10/529454/what-exactly-money


Tuolta https://www.totalsportek.com/motogp/cost-of-hosting-a-grand-prix/ löytyy v. 2016 lista arvioiduista kisamaksuista. Listan tiedot esim Brnon osalta poikkeavat reilusti muista julkisuudessa olleista. Brnolle on menneille vuosille toisaalla kerrottu maksuksi n. 4,2 M€. Listan mukaan 7,5 USD = 6,8 M€ (EUR/USD kurssi on nyt sama kuin 2016). Ensi vuodesta Brno tilittää tuoreiden tietojen mukaan 4,9 M€.

Niinpä oheinen lista lienee vain suuntaa antava.
 
Viimeksi muokattu:
https://www.lippu.fi/artist/mxgp-finland/

MXGP liput myös myynnissä. Odotan villiä spekulointia radan valmistumisen yms. osalta :)

Lippujen hinnat ok ja rata tosiaan tuossa sisäkentällä. Ihan mielenkiintoista olisi kuulla onko ulkopuolelle tulossa erillinen kiinteä rata? Kai sitä pölyongelmaa voisi toisaalta suitsia hyvällä kastelujärjestelmällä, mutta toisaalta tuo kenttä taitaa olla ajatuksissa varattu erilaisille tapahtumille, jolloin pysyvää crossirataa siihen ei voi jättää.
 
Enpä olis vielä niin varma. Voi tulla sadetta ja tuulista keliä, tai heinäsirkkoja, ja kisa joudutaan perumaan :p
 
Kymiringin katsomoaluekartta motogp.com sivustolla:
48397.jpg
 
Voishan noi oikeesti tehdä kuten Allianz-areanan Myncheniin. 75000 katsojaa neljän motarin risteyksessä...siinä ei ole kauan nokka tuhissut kun on tunti pelin päättymisestä liki Nurnbergiä
 
Sitä on vaan näissä kotimaan pienissä ympyröissä tottunut siihen, että tunnissa ei pääse pois edes parkkipaikalta... :grin:

Kymiringiä kun funtsii, niin yksi tie kahteen suuntaan ja suomalainen autoilija on semmoinen yhdistelmä, niin voi olla, että tunnin jälkeen ei ole 60 kilometrin päässä.
Tai kaikkihan riippuu siitä, että missä kohtaa laittaa sekuntaattorin käyntiin.
 
Kymiringiin on myyty jo yli 20 000 lippua — Moto GP -viikonlopun hotellimajoitukset on myyty lähestulkoon loppuun Lahden, Kouvolan ja Kotkan alueelta
Yksityismajoitusta haetaan sadan kilometrin säteellä kisapaikasta.

Iitin Moto GP:n lipunmyynti etenee vahvasti. Tähän mennessä heinäkuussa järjestettävään Moto GP -osakilpailuun on myyty Suomessa jo yli 20 000 lippua. Lisäksi kansainvälisille faniklubeille on varattu 10 000 lippua jokaista kisapäivää kohti, mutta faniklubit eivät ole vielä vahvistaneet tarvittavaa määrää. Kansainvälisen Platinumin lipunmyynnin määrästä ei ole vielä tietoa. Näitä lippuja alettiin myydä vasta joulun alla.

Toimitusjohtaja Emilia Mäki Lahti Eventsistä pitää lipunmyyntitilannetta hyvänä. Suomessa myydyistä lipuista puolet on varattu varsinaiselle kisapäivälle eli sunnuntaille.

— Myös kolmen päivän lippuja on myyty merkittäviä määriä. Kiinnostus on ollut tosi hyvä, mukana on isojakin ryhmiä, Mäki sanoo.

Päiväkohtaisten lippujen hinnat ovat 25,50—152,50 euroa. Vip-liput ovat 299 eurosta ylöspäin. Kolmen päivän lippujen hintahaitari on 98,50—256,50 euroa.

— Suurin kysyntä on ollut 2-alueelle pääsuoran alkupäässä, josta näkee lähes koko radan.

Halvimmat liput löytyvät perjantain vapaisiin ajoihin, kalleimmat sunnuntain kisapäivälle.



Majoitustilaa haetaan

Moto GP tuo kilpailuhenkilökuntaa ja median väkeä paikalle yhteensä pari tuhatta henkeä. Heille Lahti Events on jo järjestänyt majoituksen lähikuntien alueelta.

— Tämä porukka yksistään tarkoittaa jo noin 14 000 majoitusvuorokautta.

Kisaturisteille myytävät hotellimajoitukset ovat jo Kouvolan, Lahden ja Kotkan alueelta myyty lähestulkoon loppuun. Parhaillaan uusille asiakkaille etsitään majoitustilaa lentokenttähotelleista. Lisäkysyntää majoitustiloille on vielä paljon, etenkin sadan kilometrin säteellä kilpailupaikasta.

— Airbnb- ja mökkimajoituksiakin on jo buukattu hyvin.

Mäki sanoo, että jos jollakin on yksityismajoitusta tarjottavana kilpailuviikonloppuun, kannattaa ottaa yhteyttä Lahti Regioniin, joka välittää kisaturisteille majoituspalveluja.



Tavoitteena 75 000 kisavierasta

Lahti Events oy pääsee tapahtuman järjestäjänä omilleen, jos Moto GP -kilpailuun myydään vähintään 60 000 päivälippua kolmen päivän ajalle. Tavoitteena on myydä yhteensä 75 000 päivälippua.

Kymiringiin mahtuu jokaisena kisapäivänä 65 000 katsojaa. Näistä seisomapaikkoja on 35 000 ja istuinpaikkoja 30 000.

— Tarpeen vaatiessa voimme kasvattaa paikkamäärän päiväkohtaisesti jopa 100 000 katsojaan, Mäki kertoo

Kolmepäiväiset kilpailut pidetään viikonvaihteessa 10.—12. heinäkuuta. Perjantaina ohjelmassa ovat vapaat harjoitukset, lauantaina kaikkien luokkien aika-ajot ja sunnuntaina kisataan MM-pisteistä.
Aiheet

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/72c979e4-277d-40f4-92f8-97fdf76eb057
 
Back
Ylös