Miksi H-D tai miksi ei?

S

senilebutnice

New member
Moi.
Ensimmäinen kymppitonni alkaa olla ajettuna ja tämä prätkäharrastus tuntuu oikein mukavalta. Osin varmasti siksi, että mopo on itselle melko passeli. Mieltymys customeihin vaikuttaa jatkuvan ja kun puhutaan customeista, on vähän vaikea välttää Harrikan mainitsemista. Itse putputtelen japanin customilla ja vaikka se hyvin maistuu, niin ainahan sitä voi tulevaakin miettiä.

Ja kysymykseen:
Miksi Harrikka kannattaa hankkia? Mikä on se juttu, joka niin moneen harrastajaan siinä vetoaa? Brändi ehkä tai sen mukanaan tuoma tunne? Ajofiilis? Jotkin tekniset ominaisuudet?
Tai toisinpäin, miksi sitä ei kannata hankkia? Onko H-D:ssä jotain sellaista, joka saa sinut välttelemään sen hankkimista?

Miten joku tietty Harrikka eroaa saman kokoluokan vaikkapa japanilaisesta customista? Tai Triumphista?

Joku nimittäjä täytyy olla sille, että joillekin harrastajille Harrikka on SE ainoa oikea moottoripyörä ja jollekin ei. Mikäköhän? Moittia en osaa enkä halua, mieltymyksiähän on kaikilla. Ja vaikka kaikkiin mieltymyksiin ei konkreettista syytä tarvitse olla, niin mielipiteet kiinnostaisi.
 
senilebutnice sanoi:
Miten joku tietty Harrikka eroaa saman kokoluokan vaikkapa japanilaisesta customista? Tai Triumphista?
Napsauta laajentaaksesi...

Ilkeät tahot sanovat, että Harrikalla on huono ajaa, hajoaa helposti ja on työläs korjata. Japsit taas ovat hyviä ajettavia, helposti huollettavia eivätkä koskaan hajoa... :)

Itsellä ei ole kokemuksia Harrikoista muuta kuin sivusta seuranneena. Muhkeat äänethän niissä on, mutta niin on meikäläisenkin röpöttimessä, kun pakoputkesta ottaa sopivasta kohtaa palan pois. Silleen lähti kyllä ääntä skootteristakin.

Harrastelun näkökulmasta on ihan yks hailee - oma mieltymys määrää. Jotkut jopa keräilevät muovisia leikkiautoja, joten miksi joku ei harrastaisi Harrikan tahi japsin tahi muun puunausta ja tuunausta?
 
Nyt oli tarjolla noin kuukausi sitten koeajopäivillä harrikoita. Pitihän se käydä kokeilemassa kun en ole koskaan aikaisemmin kyseistä merkkiä ajanut. Pikku customeita ja cruisereita meillä on ollut, Suzuki savage, Honda vf750c ja Honda black widow. Ihan mukavia pelejä.

Noiden jälkeen on ollut sitten nakuja. Vaimolla Jammun fz6n, itellä oli tuosta tonninen ja nykyään trumpan 1050 speed triple.

Sitä ison v2 koneen mahtavaa vääntöä aina hehkutetaan. Täytyy sanoa että nyt jäi kyllä piippuun tämä vääntö. 107 kuutiotuumaa oli molemmissa koneissa ja petyin siihen miten kone vetää alhaalta. Tuo trumppa vetää paljon paremmin.

Nämä oli tietysti uusia harrikoita. Jotenkin jäi fiilis että turhan sliipattuja laitteita. Pitäisi päästä joskus kokeilemaan jotain vähän vanhempaa. Työkaverillani on joku 1340 cc. kertoi että ei ole epäselvää risteyksessä käykö kone vai ei vaikka ääntä ei kuuluisi. Ehkä tuollaisesta vähän rouheammasta ja enemmän särmää omaavasta vehkeestä voisi innostua enemmän.

Kyllä minä tavallaan ymmärrän sen customin jutun ja sen miksi sen joku haluaa, on siinä oma fiiliksensä. Itse harrikka jäi vielä vähän sellaiseksi ettei omistushalua hirveästi syntynyt.
 
Customit viehättää myös ja Harrikoita tuli joskus käytyä katsomassa ihan pääkallopaikalla Milwaukeessa. On muuten hieno museo, kyllä amerikkalaiset osaa tehdä kaikkea interaktiivista asiasta ja asian vierestä. Esim saa vaihtaa sylinterien kulmaa ja kuunnella miten vaikuttaa ääneen. Kyllähän nuo fiilikset tiettyä ostohuumaa toi.

Mutta mutta. Muhun ei oikein iskenyt kiiltävä kromi, isot pyöreät analogiset mittarit ja vähän nostalginen meininki, mikä Harrikoista mulle jäi päällimmäiseksi. Mukavampi kun mun XDiavel, mutta muuten Ducati veti pidemmän korren kaikilla mittareilla: modernit hallintalaitteet, mattamusta/hopea väritys, tehoa ja kiihtyvyyttä roimasti enemmän, tyyli ylipäänsä sopi omiin silmiin paremmin.

Eli ei välttämättä kannata ohittaa italialaisiakaan kun customeita vertailee.
 
Osta Harrika, maailman ensimmäinen kyykkypyörä. ....omistaja kyykkii aina ympärillä. Itsellä on Harrikoita useampia jos ei välitä tärinästä, niin menettelee. Näistä uusimmista ei oikein Harrikkaa löydy, V-rodit, matkalehmät, sporttimopot ja muut kumikamelit, erityisesti nämä 2000 -luvun ruiskukoneet. Kuulostavat ilmakompressorilta tai pallohooverilta. Näissä vanhemmissa malleissa on tiettyä rosoisuutta, joka miellyttää ainakin minua. Niinkuin muutenkin vanhemmat mopottimet Triumphit, Bemarit, Husqvarnat jne..
.
 
Nyt ei saa sitten vetää herneitä nenään. Mutta HD-maailmassa on sanonta "if I have to explain, You wouldn't understand". Eli jos asiaa todellakin joutuu selittää niin selittämisestä huolimatta aika iso mahis että kysyjä ei sit kuitenkaan lopulta syvällisesti ymmärrä. Vastausta voi pitää snobismina. Mutta toisaalta vastausta voi myös pitää miljoonien selitysyritysten kautta opittuna kansanviisautena.

Harrikoitakin on monenlaisia. Toiset tykkää uudesta ja kiiltävästä, toiset potkii rungon mutkalle ja kirjoittaa spermalla tankin kylkeen pyörän lempinimeksi "Lutka". Yhteisenä nimittäjänä varmaan voi pitää jonkinlaista moottorin sykkeen ympärillä olevaa macho-meininkiä. On toki sallittua vertailla teknisiä yksityiskohtia mutta ainakin omasta mielestäni sellaisessa lopulta sitten kuitenkin missataan "se jokin".

Jos haluaa ilkeämielinen olla niin "tuo jokin" ei ole muuta kuin Amerikan punaniskajunttien itsepöhötystä josta markkinamiehet saaneet tehtyä myyvän tuotteen. Toisaalta miksi jotain kiinnostaa Ducatit vaikka CBR:ääkin saa kaupasta?
 
Mulla oli vuoden -90 Heritage Softail. Aivan mahtava pyörä, EVO koneella tietenkin ja V&H:n Pro pipe putkella. Mukava lotkotin, hienot soundit ja luotettavasti vei mihin olin menossa. Se ei ollut rakennettu, eikä räpelletty. Putkea ja vastaavaa suutinta lukuunottamatta vakio.

Kävin sitten viime suvena koeajamassa uuden Heritage Softailin ja pettymys oli melkoinen. Ei ollut tapahtunut ainakaan kehitystä noiden vuosikymmenten aikana, kuin korkeintaan taaksepäin ja sehän ei ole kehitystä vaan taantumaa. Laite oli hengetön, kävi nätisti ja hiljaisesti. Kulkupuoli ei juurikaan muuttunut ja ajoasentokin oli huonompi. Ei tullut kauppoja, Harrikoiden suht. edullisesta (heh) hankintahinnasta huolimatta.

Aloin sen sijaan kaipaamaan tuota omaa Harrikkaani, josta luovuin vuoden -16 paikkeilla syystä, että kaverini aina soitteli suutaan, että tuo Harrikka näyttää ihan mopolta, kun iso mies sillä ajaa ja vaihdoin tuohon nykyiseen Rockettiin, joka on muuten oikein mainio laite.

Sille kaveriksi hankin paremmin tänne kansakuntamme kapitaalin hulinaan sopivan ns. citypyörän eli tuon Jammun XJR:n. Oikein sulassa sovussa nuo talvehti tuolla lämpimässä tallissa ja on nyt oikein sulassa sovussa ajossa molemmat.

Ai niin, aiheeseen. Harrikka kannattaa hankkia jos se on sun juttu. Ei se nykyisin hajoa sen enempää kuin muutkaan, ei hajonnut edes tuo mun vähän vanhempi laite ja kulkee ihan tarpeeksi Suomen tieliikenteessä. Et varmasti osta Harrikkaa jos sulla on kova kiire ja Hajabusan saa murto-osalla kunnon Harrikan hinnasta eli se siitä asiasta. Harrikka ei tee sinusta kovaa jätkää, eikä sillä saa sen enempää piparia jos kuskissa itsessään ei ole "munaa" tätä käsittelemään. En ole huomannut eroa siinä, tuliko minusta villimpi tai vapaampi Harrikan myötä. Tuskin tuli, eli se taitaa olla sitä markkinamiesten juttua. Osta siis mitä tahansa haluat ostaa, mutta osta se itsellesi, älä kellekään toiselle. On mulla muutama muukin mopedi ollut, ei vielä yhtään huonoa, enkä yhdenkään hankintaa ole vielä katunut. Joka ikisen, jonka olen myynyt, myymistä kadun vieläkin.

Jos päädyt Harrikan ostamaan, pidä mielessä, että näitä on kolmenlaisia: vakioita, rakennettuja ja räpellettyjä. Vältä nyt ainakin noita jälkimmäisiä. Kaksi ekaa on sitten vähän kalliimpia.
 
Itse aina ajanut japskilla, viimeiset viisi Jammuja. Kuitenkin 2015 ja 2017 USAssa ajelemassa emäntä kyydissä ja molemmilla kerroilla alla Ultra Classic. Minun kokemukset noin 11 tkm. Kulkee suoraan kuin juna, ei ala pompuista notkumaan, mutkissa menee kohtuunopeudella nätisti, alkaa sortamaan jos vauhtia liikaa. Penkki todella hyvä, ei mitään puutumista pitkinäkään päivinä. Siinä tuli uudehkoilla pyörillä porukoilla yhteensä noin 90 tkm, yksi kytkin meni (luultavasti käyttövirhe, ainakin kuulosti siltä) ja yksi vaihdepoljin purkautui. Ei muita ongelmia. Oli siis positiivinen kokemus. Suomessa ei vaan pinkka riitä sellaiseen kuin haluaisi.
 
Tuo että Harrikasta lentelee osia, ei ole mitenkään tavatonta. Jokun verran Harrikoilla ajaneena ja vielä rassanneena, olen havainnut että ainakin vanhemmissa säksättimissä on huoltosuhde kuin Mig 21 lentokoneessa, tunti töitä ja sata tuntia huoltoa.Mutta sehän kaikissa vahoissa pyörissä. Pultin irtoamiseen on yksi hyvä konsti, tuumaiseen pulttiin millinen nyloc mutteri, sitten tylpätään pultin pää ja hitsataan lopuksi. Ei tipu enää.
 
Harley on moottoripyörämaailman yksi ikoneista.
Siitä puhumisen taustalla olisi hyvä olla omistussuhde, nykyinen tai entinen.
Tai sitten joku muu, pidempiaikainen kokemus.

En ole omistanut Harleytä ja edes koskaan kunnolla ajanut, jotain lyhyttä kokeilua lukuunottamatta.
Tästä syystä en kirjoita Harleyn hyvistä tai huonoista puolista

Minulle Harley edustaa yhtä isoa osaa moottoripyöräkulttuurissa ja joku päivä minunkin täytyy omistaa Harley.
Sen aika ei ole vielä, mutta kunhan noita tallissa olevia Italialaisia saadaan jonkunmoiseen järjestykseen, niin joku päivä siellä tallissa on Harley, kuten myös BMW.
 
Erinomaista pohdintaa!
Kun ajattelee sitä, että melkoinen osa tätä harrastusta on nimenomaan fiilis, niin tuo aineeton lisäarvo on aika tärkeä juttu.
Kuten noissa kommenteissa on hyvin mainittukin, fillarin sopivuus käyttäjälle on olennaista, eikä kai silloin ole suurempaa merkitystä, tuoko sopivuuden brändi vai tekniset ominaisuudet.

Kiitos asiallisesta keskustelusta, tästä ei hernettä nenään saa millään.

Olemme, tosin, nettifoorumilla, joten ihan aiheellista olisi tähänkin ketjuun saada ainakin yksi sopimaton tölväisy. Alkavat pitää muuten liian asiallisina.
 
Harrikoita on monenlaisia. On homosohvia, porstereita, V-Rodeja, customiksi, bobberiksi tai chopperiksi sahattuja jne. On myös uusia ja vanhoja Harrikoita ja nykyään myös sähköharrikka, jolla ei oikeastaan ole muuta yhteistä Harrikan kanssa kuin nimi. Kaikki erilaisia, eivätkä välttämättä kovin vertailukelpoisia keskenään. Ainoa yhteinen nimittäjä on 45° V2-kattila, eikä sitäkään ole V-Rodissa ja sähkökäkättimessä. Eikä wanhoissa yksipiippuisissa.

Jos diggailee homosohvameiningistä ja pinkka on kondiksessa, niin uusi Indian Challenger on sangen erinomainen vaihtoehto. Alustaltaan parempi ja enemmän tehoa ku Harrikassa. Yhtä ruma tosin.:rakastunut:

Toinen hyvä uus Inkkari on FTR. Muistuttaa etäisesti porsteria, mutta on kuitenkin selkeästi omanlaisensa. Melkeen olen jo antanut itseni ostaa sellaisen...:right:
 
Kannattaa koeajaa niin sitten tietää haluaako vai ei. Mullakin on tallissa yksi evo Softail jonka ostin japsikustomeita ajaneelta kaverilta. Ei se tottunut tärinään ja melko onnettomaan jousitukseen kolmessa vuodessa. Pyörä toki huollettu paikassa, jossa oli tehty ennestään menoa huonontavia muutoksia polttoainepuoleen ja vatkaaminen sen kuin lisääntyi.

Jos ei ole ihan 100% varma tykkääkö maamoottorista mutta kumminkin ostaa kokeeksi, niin kannattaa katsoa mahdollisimman alkuperäiskuntoinen. Semmoisen myynti pois on helpompaa kuin jonkun kyläsepän tekemän kötöstyksen. Jos ilmanputsaria tai putkia on vaihdettu, niin plussaa jos alkuperäiset löytyy mukaan. Sähköissä näissä löytyy vaikka mitä virityksiä ja ihan pelkällä vilkkujen vaihdolla on voitu tärvätä uskomattoman paljon. Toki sama pätee myös japanin koneisiin, kun niissäkin on tullut vastaan vaikka mitä.
 
Ketjussa onkin jo tuotu ansiokkaasti esiin se, että sana/määritelmä "Harrikka" ei ole välttämättä
ratkaiseva tai edes merkittävä tekijä muun kuin imagon suhteen.
Tai no..... edellyttäen tietysti sen, ettei kärsii sellaisesta vakavasta ongelmasta ettei ole
olemassa muita "moottoripyöriä" kuin "Harrikka" :grin:.

Kun niputetetaan eri ikäiset ja malliset, stanut tai vain lievästi räplätyt "Harrikat", saadaan jo niin
helvetillinen kirjo kovin erilaisia vehkeitä, joilla ei oikeastaan ole valmistajan / kampikulman
lisäksi hirveästi yhteistä.

Vaikuttaa myös siltä, että varsinaiset "alan miehet" ovat enenevissä määrin hiljakseen
kääntymässä "puritanisteiksi" periaatteella keep it simple, keep it stupid.

Eli uudemmat kumipallolaitteet eivät sytytä määrätynlaisesta teknisestä kehittymisestään huolimatta ja
halutaan mahdollisimman yksinkertaistettua, laadukkaasti "uudelleen rakennettua" tavaraa
jolla saadaan toimintavarmuutta ja tavoitetaan se historiallinen rouheus.

Näillä vanhan koulukunnan "uusiolaitteilla" jos reissussa sattuisikin jotain, ne ovat aika lailla
"polven päällä" tienvarressa korjattavia. Ei mitään ylimääräistä elektroniikkaa ja käytetään koeteltuja
aftermarket kaasareita yms.

ARVOSTAN !
 
Kaverilla on olikohan 1200:ksi kasvatettu ja muutenkin vähän kutiteltu Sportster. Jäykkäperä ja keula on semmoinen käsittääkseni "risukeulaksi" kutsuttu hässäkkä. Kaikki hallintalaitteet on jäykkiä käyttää, ajettavuus työläs, maavara ei riitä hidastustöyssyyn mutta hyökkää varsin terhakasti.
Sanoisin että varsin raaka ja alkukantainen laitos.
Pyörä jolla enimmäkseen ajan, luullakseni menee sen saman hidastustöyssyn, joka tuolla pitää ajaa vinoon ettei pohja karahda, kevyellä tömäyksellä joku 200 taulussa, kaikki on muutenkin varsin vaivatonta ja on se vielä vähän tuota ripeämpikin. Sillä saa hommaan tekemisen meininkiä kun vain kun vetää täysiä, kaikki muu tuntuu köröttelyltä.

En ykköstykistäni luopuisi mutta sen Sportsterin kyllä haluaisin kaveriksi. Sillä ajaessa joka metrissä on laillisissakin nopeuksissa hyvällä tavalla tekemisen meininkiä. Ihan rento kun on tasaista ja suoraa, kaikki muu vaatii kuskilta määrätietoisia otteita.
Parasta siinä on sen "heikkoudet".
 
Pari kertaa ollut electra glide vuokralla isossa maassa, eipä tullut muut merkit edes mieleen. Hway 1 kuitenkin lähinnä maisemien katselua joten hyvin pärjäsi. CCR soimaan ja menoksi:orgmp::orgmp:
Ja se fiilis on kyllä 150%

ps. ruuvit ja mutterit pysyi myös ihan omassa päässä:)
 
On kokemusta sekä japseista että HD:stä. Miksi sitten HD?

Ensimmäinen syy oli se, että aiemmassa katupyörässä hauskuus alkoi kun nopeusrajoitukset ylittyi ja en halua leikkiä hengellä enkä maksaa sakkoja. HD:n valitsin siitä syystä, että niillä voi sekä ajaa, että rakennella "helpolla" mieleisekseen. Jos japsiin on 1000 osaa verkkokaupassa niin HD:lle on 100 000 

HD:ssa miellytti myös yksinkertainen tekniikka ja se että pystyy tekemään enemmän itse kuin japsiin omilla rajallisilla taidoilla.

Vakiona muullakaan ei harrikka ole pystynyt vaan on päivitetty moottoriin nokkaa, isompaa sylinteriä, putkea ja tietysti alustaa. Kyllä sillä varmaan vakionakin olisi voinut ajella, mutta kaikkia laitteita on aina tullut tehtyä mieleisekseen.

Mitäs muuta? Perushuollot on halpoja vaikka liikkeessä tekisi, ei tarvii ketjuöljyllä sotkea kun on hihna. Ei tarvii ajaa liian kovaa kun tuuli ottaa niin paljon kovemmassa vauhdissa.

Osia ei ole pudonnut 50 tkm aikana kuin yksi tööttö, jossa ei ollut kierrelukitetta kun vaihdoin suojan toiseen.

Sen verran olen innostunut, että HD:llä mennään jatkossakin, eikä ole luotettaviin japanilaisiin kaipuuta takaisin
 
skuikka sanoi:
Kaverilla on olikohan 1200:ksi kasvatettu ja muutenkin vähän kutiteltu Sportster. Jäykkäperä ja keula on semmoinen käsittääkseni "risukeulaksi" kutsuttu hässäkkä. Kaikki hallintalaitteet on jäykkiä käyttää, ajettavuus työläs, maavara ei riitä hidastustöyssyyn mutta hyökkää varsin terhakasti.
Sanoisin että varsin raaka ja alkukantainen laitos.
Pyörä jolla enimmäkseen ajan, luullakseni menee sen saman hidastustöyssyn, joka tuolla pitää ajaa vinoon ettei pohja karahda, kevyellä tömäyksellä joku 200 taulussa, kaikki on muutenkin varsin vaivatonta ja on se vielä vähän tuota ripeämpikin. Sillä saa hommaan tekemisen meininkiä kun vain kun vetää täysiä, kaikki muu tuntuu köröttelyltä.

En ykköstykistäni luopuisi mutta sen Sportsterin kyllä haluaisin kaveriksi. Sillä ajaessa joka metrissä on laillisissakin nopeuksissa hyvällä tavalla tekemisen meininkiä. Ihan rento kun on tasaista ja suoraa, kaikki muu vaatii kuskilta määrätietoisia otteita.
Parasta siinä on sen "heikkoudet".
Napsauta laajentaaksesi...

Eipä taida tuossa mainitussa "Sporassa" olla jäljellä muuta kuin lähtökohdan nimi :D.
 
Vanhemmat yksinkertaisia ja helppoja korjata, ellei peukalo ole ihan keskellä kämmentä. Näistä uusimmista ei voi sanoa samaa. Takarenkaan vaihto aika työlästä, on puslaa ja toistakin puslaa samalla akselilla ja vielä samalla puolella. Rakenne noin yleisesti perin amerikkalainen, on otettu pitkä läpipultti ja siihen on ympätty vaikka minkälaista kilkettä, ihan vakioissakin. On vaikka minkälaista pellinpalasta ja kiljuvaa kotkaa. Ne ovat vähän kuin Taiwanin taideteoksia. Rungot noin yleisesti aika outoja, vetelee pienissäkin urissa. Vaihdelaatikko ääntää ja on karkeatoiminen, niinkuin Fuller aikoinaan. Mutta mainosmihet ja brändääjät ovat kyllä onnistuneet asiassa, vaikkakin HD taitaa olla vaikeuksissa ja kehitys on jämähtänyt paikoilleen. Mutta itselläkin noita muutama on, siitä huolimatta, kylläkin vanhoja, niitä oikeita...tuota ei olisi pitänyt sanoa.:)
 
Sinun täytyy kirjautua sisään tai rekisteröityä voidaksesi kirjoittaaksesi täällä.
Back
Ylös