Jossain on vikaa kun viisi kesää sitten ostettu viiden tonnin pyörä maksaa edelleen saman verran.
Vai että kauppa käy? Kellä käy kellä ei. Meikä osti syyskuussa normikuntoisen 2013 -07 mallisen 30tkm Busan 5500eurolla. Meni 2016 eteenpäin samalla rahalla 40tkm ajettuna -edelleen normikuntoisena. Nyt, seisemän vuotta myöhemmin noista huudellaan samaa hinta edelleen, kilsoja voi olla tosin 70tkm mittarissa.
Yleisesti ottaen tuntuu mitä on noita markkinoita nyt seuraillut, että noi 13-15v mopot pyörii hinnoiltaan vuodesta toiseen n. 30-35% hinnoissa vs. hinta uutena, eli ne on saavuttanut sen oman pohjansa.
Uudemman, -12 mallisen vähän ajetun, myyminen oli sen sijaan kuin kivireen vetämistä, ja lopulta lähti eteenpäin suht reilulla tingillä. Huhtikuussa laitoin myyntiin, kesäkuussa meni. Tonnin tinkijöitä heti ensimmäisen puhelun ensimmäisenä lauseena laitetta näkemättä riitti jonoksi saakka, vaikka oli nettimoton halvin ikäisekseen. Paras oli yks koeajaja joka valitti että "jousitus tuntuu löysältä". Joo, Busassa nyt sattuu oleen täydet säätömahdollisuudet jousituksessa ja vaimennuksessa, ja siihen päälle nipottaja oli meikää "vain" 40kg painavempi, joten, en sitten viittinyt kommentoida tuohon tinkiperusteluun oikein yhtään mitään

Siihen päälle ne nirppanokat, joiden on parempi mennä ostaan kaupasta suoraan uus pyörä, kun vaativat käytetyltä uuden kuntoa. Pitäiskö tulkita niin, että kandee ostaa tuoreempi, ne on suht. edullisia vs. 5 vuotta vanhempiin, mutta, hintaa on vielä laskevalla reunalla monta vuotta jälleen myyntiä aatellen. Siihen ei tunnu vaikuttavan kunto, ei kilsat, eikä varustelu. Voipi olla, että kun myy kymppitonnin mopoo, ostajakunta harvenee jo radikaalisti vs. viiden tonnin budjetilla liikkuvan. Taidan mennä itsekin syysmarkkinoille teemalla itseeni viihdyttämään "pudota kaks tonnia tuosta pyynnistäsi, niin tehdään kaupat"? Jää nähtäväksi kuka nielaisee syötin ja löytyykö edes sopivaa kalaa.