Tuossa taitaa olla samat jarrut kuin SC24-Cebarissa. Levyt saattavat olla suuremmat.
Ei nää nykymittapuulla mitkään kummoiset ole, aikansa lapsia. Pysähtyy kyllä kun riittävän kovaa kahvasta vetää, siinä se. Minkään tuntuman perään saattaa olla turhauttavaa lähteä. Itse purin jarrusatulat talvella, ja ilmasin ihan perinteisesti alanippoja availemalla.
Purkamisen ajaksi puristin letkuun, että ei vuoda tyhjäksi. Sitten kun täytti satulan valmiiksi nesteellä, niin ei tarvinnut juuri edes ilmata. Muutama kupla tuli ulos kun avasi nipan, siinä se, pari kahvan puristusta, minuutin homma. Pääsylkkään en ole koskenut mitenkään, kun tuntuu toimivan. Vaikka olisi pääsylkkä purettu, niin eikös ilmaus onnistu muutamassa minuutissa ihan nippojen kautta? Sieltä se neste ryömii hiljalleen. Avaus, puristus, kiinni, kahva auki hitaasti. Kokonaan tyhjä kytkinlinja ilmautui ostaessa niin ihan hyvin omassa.
Mutta joo, vanhat letkut ja vanhat jarrut. Se kumimainen fiilis on ihan normaalia.
Sitten voi tietysti kokeilla vanhoja konsteja, eli kahva jesarilla kiinni tankoon yön yli, tai sitten apteekin ruiskulla painaa nestettä alanipasta ylös. Roiskumisvaara silloin ylhäällä.

Viimeksi muokattu: