• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Yamaha TRX

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja latenight
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kevättä rinnassa TeeReX kuskeillakin.
Minulla kanssa tuo Tophamin Mikuni setti. Onhan se vähän raaka ajaa verrattuna alipainekaasareihin jotka toimivat letkeämmin. Ja minulla myös tuo booaus mutta vain kun ajaa kaupunkinopeuksia ja kääntää sitten tupin nurin eli tavallaan laitteen väärinkäyttöä. Ruotsalainen heppu jolla vehkeet hierottu penkissä sanoi että niin se on hänelläkin koska nämä kaasarit on tehty kierroksilla ajettavaksi. Parasta oli kun ostin tämän setin käytettynä niin siitä puuttui kokonaan kiihdytyspumpun käyttöpalikka eikä edellinen omistaja ollut huomannut sitä :). Ruuttaa kyllä aika mällin mutta pikkuisen jäi vielä säätövaraa joten täytynee ruuvata vielä se viimeinenkin irti ja kokeilla se.
Kuristetuista kurkuista en ole kuullutkaan mutta kai niitäkin on kun kerran olette sellaisia nähneet. Eurooppaan näitä tuskin on kuristettu, Saksassa ja Ranskassa on ollu 100 hp raja joho kovempia pelejä on kuristettu mutta me ollaan siitä vielä kaukana. Oisko siinä Japanin versiossa ollut jotain ahdistusta kun niillä on huippunopeuttakin rajoitettu. Toisaalta tuommoinen 5 mm kuri voi toimia vaikka venturina joka kiihdyttää ilmavirtausta, tiedäppä sitä.

Ai niin, Overin hormit kun entisöin niin englannissa oli firma josta tilasin sopivalla halkaisijalla olevaa hiilikuituputkea, toimittivat määrämittaan sahattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Vieläkös RHR:ltä löytyis sen hiilariputki-firman nimi jostain sähköpostin uumenista?! Vaikka en tiedä kannattaako enää sumujen saarilta tilailla?!

Onko toi Mikunin setti sellainen, että vetää loppuun asti yli punarajan kiukkusesti?
 
Pari kesää on nyt mennyt ilman pyörää ja kolmas alkamassa. Nettimotoon laitoin varoiksi TRX hakuagentin (ei yhtään myynnissä), vaikka periaatteessa pyörään ei ole varaa vieläkään näin aikuisopiskelijana. TDM voisi myös olla mahdollinen budjettipyörä.

Taitaa olla vaan aika vähän niitäkin enää markkinoilla.
 
XTZ750 on kolmas vaihtoehto mutta nekin on aika harvinaisia nykyään. TDM:it kyllä löytyy helpommin ja tällä hetkellä on kolme myynnissä nettimotossa.
 
Outo väri, ei oikein sininen eikä vihreäkään?

Jos muistan oikein, tässä oli hopea maali ton sinisen maalin alla ja sen takia se näyttää niin erilaiselta.

Tarviiko joku äänenvaimentimet? Mulla on pari Delkevicit jotka lähtee halvalla.
 
vosikohan tuo olla "vihreä" ? Kirjallisuudessa kun ei löydy kuin Purplish Blue metallic (minun pyörän väri) ja Very Dark Blue metallic, mutta ei mitään greeniin vihjaavaakaan??
 
Mielestäni just tuo pyörä oli pari viikkoa sitten Copart:n huutokaupassa.
Jos on sama pyörä, kuten luulen, niin huutokauppailmoituksen kuvien perusteella oli kyllä hyvässä kunnossa ja vähän ihmetytti miksi muutaman pienen naarmun tms. takia olisi ruttutukkuun mennyt.
 
Kuvissa nätin näköinen tuo sinertävä TRX.

Btw. Jos jollain nurkissa ehjää tai korjauskelpoista TRX etukatetta niin saa tarjota. Oma pyörä päätti majapaikan pihassa kaatua rankkasateen johdosta kyljelleen. :pissed:
 
Btw. Jos jollain nurkissa ehjää tai korjauskelpoista TRX etukatetta niin saa tarjota. Oma pyörä päätti majapaikan pihassa kaatua rankkasateen johdosta kyljelleen. :pissed:

Mulla on tarvike etukate joka vaatii etuhäkin kiinnikkeita ja liimausta, muuten on ihan hyvässä kunnossa. Saat sen ilmaiseksi jos vaan kelpaa.
 
Mulla on tarvike etukate joka vaatii etuhäkin kiinnikkeita ja liimausta, muuten on ihan hyvässä kunnossa. Saat sen ilmaiseksi jos vaan kelpaa.
Kelpaa toki. :jippikaijee: Tarkastan ensin tallilla yhden varakatteen, onko siinä järkeä alkaa työstämään ja palaan sulle yv.llä.
 
Kelpaa toki. :jippikaijee: Tarkastan ensin tallilla yhden varakatteen, onko siinä järkeä alkaa työstämään ja palaan sulle yv.llä.

Ok.
Tältä mun pyörän kytkin levyt nätti kun vaihdoin niitä eilen. Onneks päätin hoitaa tän homman, kytkin rupesi tuntumaan hieman oudolta ja epätasaiselta.
 
Liitetiedostot

  • IMG_20210804_173829_copy_1560x2080.jpg
    IMG_20210804_173829_copy_1560x2080.jpg
    95,7 KB · Katselut: 48
Aika valmiilta näyttää levyt. Itsekin vaihdoin noi pari vuotta sitten, kun tuntui, ettei pito ollut enää paras mahdollinen.

Kuluukos teillä öljyä? Minulla öljyä on mennyt vuosien saatossa välillä enemmän, välillä vähemmän. Jostain kummasta syystä tuntuu, että jokainen kylmäkäynnistys vie öljyä, mikä ei tunnu loogiselta. Pyörä ei pöläyttele tai muutenkaan oireile, toki voihan olla, että esim männänrenkaat alkaa olla 60tkm kohdalla jo kuoleentuneet. :dunno:
 
Minun pyöräkin kuluttaa öljyä aika paljon, varsinkin nyt kun ajan moottoritiellä säännöllisesti.
Aikasemmin mulla oli niin lyhyet välitykset etten ajanut motarilla kovin usein (16/42 rattaat).
Tänä vuonna mulla on 17/42 välitykset ja ajan motarilla paljon enemmän, joten öljyn kulutus on noussut roimasti.
Talvella pitää ehkä vaihtaa männän renkaat ja venttiilivarren tiivisteet koska moottori on muuten hyvässä kunnossa ja ei tarvi sen enempää kunnostusta.
 
Mulla öljynkulutus väheni, kun siirryin motulin esteripohjaiseen öljyyn.

Mutta voihan olla, että seokset on hippasen rikkaalla ja männänrenkaat päässeet karstoittumaan.

Eikös vuotavat venavarren kumit näkyisi juuri kylmäkäynnistyksessä, kun öljyä pääsee valumaan männän päälle?!
 
Ennenvanhaan venttiilikumien kunto paljastui kun kierroksilta löysäsi kaasua, etenkin moottorijarrussa. Sininen pilvi toimi indikaattorina.
 
Imupuolella juuri noin, kun vuoto päätyy alipaineen myötä poltettavaksi. Pakopuolen kumien vuodon oireet ovatkin sitten vaikeammin havaittavia, kun vuotanut öljy saattaa vaan kertyä öljyiseksi karstaksi pakoputkiin. Kylmäkäynnistyspölläytystä siinäkin toki voi esiintyä, jos valuma on päätynyt sylinteriin asti.
 
Back
Ylös