PrivateeR
MotOrg ry
Tähän voisin heittää sellasen vastaheiton, että joillakin kuskeilla suurin kehitystä jarruttava tekijä on raha. Esmes yllämainitsemasi huikeat vauhdit kisoissa on saatu aikaan treenaamalla yhdessä kaudessa enemmän ku mitä mä olen tähän mennessä treenannut neljässä vuodessa + siinä on paalitettu enemmän pyöriä ku mihin mulla on varaa 20 vuodessa.On paljon juttuja, jotka voi jättää omaan arvoonsa. Täällä on paljon keulijoita, jotka ovat elämänsä dataajia ja mestareita, mutta eivät kuitenkaan osaa ajaa.. Kuskista se on kiinni. Kusiainen alle ja radalle treenaamaan perkule.
Itsellä ei oo ikinä ollut alla yhtään tonnaria pienempää pyörää eikä oo yhtäkää paalitusta ajovirheen takia vielä alla. Kaks kaatoa on joista toinen murtuneen venttiilin takia ja toinen radalla olleen veden takia. Vauhdissa tiedän että irtoo helppo sekunti pois JOS on valmis raottamaan lompakkoa ja nostamaan riskikerrointa. Itellä lompakko ei kuitenkaan tähän anna varaa, joten varmuusmarginaalia on pakko pitää ajamisessa. Silti vauhti on ollut itselle ihan miellyttävää, jolla säilyy vielä mahdollisuus tätä lajia harrastaa.
Täytyy aina muistaa että ihmisillä on täysin eri lähtökohdat harrastuksiin, ja aivan erilaiset mahdollisuudet harjoittelumääriin yms. Ja niinku itl tuossa ylempänä sanoi, kun ajaa järki päässä uudella tonnarilla radalla, ni iso vaihde pesään alussa ni ei se pyörä kuskia tapa. Sit ku varmuus löytyy ni voi vaihtaa pienemmälle ja kääntää rajummin.

Täytyy toivoa ettei kauppoja synny