Honda Shadow 1100 ACE käyntiongelma.
Päivää.
Kävipäs semmonen kommervenkki tänä aamuna töihin lähtiessä, että semmosen alle kymmenen minuutin ajon jälkee pyörä yhtäkkiä hyytyi täysin - vähän kun ei olisi saanut bensaa enää, tai ainakin oireet olivat saman kaltaisia. Hetken siinä kerkesin kumastelemaan ja aikani starttailin, niin lähtihän se lopulta käyntiin ja pääsin ajamaan loppumatkan töihin.
Sama toistui hetki sitten kotimatkalla melkolailla täsmälleen saman matkan jälkeen - edelleen sain ajettua pyörän kotiin asti ja annoin sitten käydä tuossa pihassa vielä hetken. Rupesi siinäkin hetken kuluttua hyytymään ja lopulta sammui. Taas aivan kuin ei saisi soosia kone - no hetken siinä seistyään käynnistelin uudestaa ja taas kävi normaalisti ainakin sen aikaa mitä sitä tuossa pihassa jaksoin antaa minuutin pari lätkyttää.
Mikähän mahtaa vaivata - kenelläkään ollut samanlaisia oikkuja, ja mistä lähteä vikaa metsästämään?
Kiitän vastauksista etukäteen.

) lähdöissä, toisena omistus vuotena kiinnostuin asiasta ja ruuvailin tulpanhatun irki piuhastaan ja hokasin ettei kahdessa ( onneksi eri pytyissä olevissa) tulpanhatuissa ollut enää sitä piikkiä olemassa joka kierretään siihen piuhaan kiinni. Uudet hatut auttoivat asiaan.