Mp verkkokaupat Suomessa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja 57pannu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Itse olen töiden puolesta ollut tekemässä muutamaa verkkokaupparatkaisua, joista osassa on ollut mukana myös erp integraatio. Voin sanoa, että ei ole ihan yksinkertaista hommaa, ja vielä monimutkaisemmaksi muuttuu, jos pitää ottaa huomioon, että tavaraa myydään ulkomaille, yrityksille, kappale- ja volyymitavarana, yms.

Ei monellakaan kotimaisella toimijalla ole varaa palkata senioridevaajaa tekemään verkkokauppaa kokopäiväisesti, joten usein tilataan joltain toimittajalta pakettiratkaisu, joka hoitaa asian "tarpeeksi hyvin". Ei ihme, jos monet verkkokaupat on vähän paskoja.
 
Jos sähköpostiin vastaaminen kestää seuraavaan päivään niin silloin vastaaja on hidas ja useimmissa tapauksissa myöhässä. Taidan olla poispilattu tässäkin asiassa kun noiden ulkomaalaisten, pääasiassa saksalaisten, kanssa on tottunut siihen että vastaus tulee parissa, kolmessa tunnissa. Parhaimmissa tapauksissa ei mene kuin varttitunti.

Tähän vielä että yleensä teen mahdolliset tiedustelut aamupäivisin. Jos käy niin että sähköpostin lähettäminen jää lähelle liikkeen sulkemisaikaa on ymmärrettävää että vastaus tulee seuraavan päivän aamupäivällä.

Yleisesti ottaen, silloin kun on kyseessä tavaran tilaaminen, jos kauppias ei ehdi tai viitsi vastata saman päivän aikana niin olen, mitä todennäköisimmin, jo ehtinyt tilata muualta. Homma on nimittäin niin että rahat ovat minun ja huonosti asiakaspalvelun hoitava ei niitä saa.

Tosin, on todella harvinaista että jotain asiaa, tilausten osalta, pitää erikseen s-postilla tiedustella. Siinä mielessä kommenttini on hiukan kärjekäs.

Esimerkkinä mainittakoon, että tein taloremonttihommia ja kyselin tarjouksia paikallisesta rakennustarvikeliikkeestä ja isommasta K-Raudasta. Ostokset oli yleensä vähintään parin sadan euron arvoisia. Paikallinen liike vastaili puolen päivän - kahden päivän varoitusajalla, kun K-Raudasta tuli tarjous 0-4 tunnissa. Ei kovin montaa kyselyä mennyt paikalliselle toimijalle, kun siirryin lähes kokonaan K-raudan asiakkaaksi. Silloin kyseessä oli ennemminkin akuutti tarve, eli tavaraa piti saada lyötyä seinään sitä mukaa kun sitä kaupasta haki.

Harrastushommissa on ainakin omalta osaltani kyse siitä, että ostokset saattavat olla jonkin verran heräteostoksia. Eli jos vastausta ei tule riittävän nopeasti, tuote on ostettu jostain muualta tai kiinnostus kyseiseen tuotteeseen on loppunut tai on löytänyt jotain parempaa tilalle. Ei toki aina, mutta kaupan todennäköisyys kasvaa, mitä nopeammin vastaus/tarjous tulee.
 
Suomalaiset firmat ovat toimittaneet tähän mennessä luotettavasti. Kop Kop.
Ulkomaisilta kahdelta firmalta tuli juuri rahat paypalilta takaisin.
Se kusetuksen määrä tuolla ulkona nykyään on hillitön.
 
Tilasin tuossa eBayn kautta brittiläiseltä jobbarilta bendixin helat, jotka osoittautuivat dimensioiltaan aivan susiksi. Pistin takaisinmaksupyynnön, ja palautus myönnettiin puolisen tuntia myöhemmin. Jampalla on 2150 palautetta; 100% tyytyväisiä.
 
Heitetäänpä positiivinen kokemus tästä tuoreeltaan.

Eli Rovaniemeltä Totaltekiltä tuli iskarin shimmejä kirjekuoressa postiluukusta kotiin parissa päivässä. Nettikaupassa selkeästi näkee mitä löytyy ja mitä ei löydy hyllystä ja maksu nettipankissa.
https://www.totaltek.fi/shimmi-valikoima
 
Niin mukavaa kun olisi tilata suomalaisista verkkokaupoista, mutta kun ne toimii huonosti tai todella huonosti.

Tänä kesänä oli pakko kokeilla kun renkaissa oli saatavuus ongelmia.
Testasin kolme suomalaista verkkokauppaa.
Kaksi verkkokaupaa peilasi ulkomaisia varastoja joissa saldot oli väärin, toisesta renkaat tuli 5-viikon päästä, toisesta ei ole tullut vieläkään.
Kolmas ja kallein toimitti omasta varastosta kolmessa päivässä.(todella kalliit, takarenkaan hinnalla saa ulkomailta sarjan kotiin toimitettuna)

Öljyjen kanssa samaa sekoilua.
Kesäkuulla tilasin 8 litraa öljyä ''varastosta'', toimitus kesti 2-viikkoa, ja viime viikolla tuli tilausvahvistus uudellen sähköpostiin. Nyt odotellaan jännityksellä tuleeko vielä toisen kerran.

Ulkomaisten kauppojen kanssa ei ole tälläisiä ongelmia ollut.

Eli taidan jatkaa ulkomailta tilaamista.

Jatkoa kotimaisille verkkokaupoille.
Kokeilin tilata ketjut kotimaasta, tulisi nopeammin perille.

tilaus eteen normaalisti.
-tilatessa ''on varastossa'' toimitus 2-3 päivää
-kuluu pari päivää ja rahat palautetaan takaisin.
-ei mitään muuta kommenttia.

Kai se on sitten tilattava ulkomailta.

Ihmettelin joidenkin verkkokauppojen toimitusaikoja, tavaraa on hyllyssä mutta toimitusaika 5-9 päivää.
 
Jos Posti pääsee suhaamaan tuossa välissä niin tuo on vielä aika optimistinen arvio. Todellisuus lienee jossain viiden päivän ja ei koskaan välimaastossa. :D

Saksan ja ueseinmiten Ranskan tilauksissa toimitusaika on ollut keskimäärin viikko. Nopeimmillaan 3vrk hitaimmillaan 10 päivää. Näin on ollut jo vuosia. Jos, harvoin, on tarvittu pikatoimitusta - hintava, mutta jos tarve on kiirellinen niin ei haittaa - silloin kulkuaika on ollut 1-2vrk.
 
Jos Posti pääsee suhaamaan tuossa välissä niin tuo on vielä aika optimistinen arvio. Todellisuus lienee jossain viiden päivän ja ei koskaan välimaastossa. :D

Joillakin onnaa…
Tilaus sisään su:
Motokeidas: hyllytavara postissa ke
Mybeta: hyllytavara postissa ti
 
Saksan ja ueseinmiten Ranskan tilauksissa toimitusaika on ollut keskimäärin viikko. Nopeimmillaan 3vrk hitaimmillaan 10 päivää. Näin on ollut jo vuosia. Jos, harvoin, on tarvittu pikatoimitusta - hintava, mutta jos tarve on kiirellinen niin ei haittaa - silloin kulkuaika on ollut 1-2vrk.

Näinhän se menee silloin, kun käyttää jotain muuta rahtifirmaa kuin postia. Postin kanssa tavara saattaa tulla tai sitten ei.
 
Näinhän se menee silloin, kun käyttää jotain muuta rahtifirmaa kuin postia. Postin kanssa tavara saattaa tulla tai sitten ei.

Kyllä toi Postinkin kanssa pääsääntöisesti toimii. Juuri perjantaina hain Postista Thomannilta edellisenä perjantaina Saksasta lähetetyn paketin. Olis ehkä tullut nopeemminkin, mutta ei toi DHL:kään viikonloppuisin töitä tee. Maanantaina oli Hampurissa luovutettu Postin kuljetettavaksi (ilmeisesti laivalla), keskiviikkona Helsingissä ja perjantaina periferiassa.
 
Näinhän se menee silloin, kun käyttää jotain muuta rahtifirmaa kuin postia. Postin kanssa tavara saattaa tulla tai sitten ei.

Viimeiset viisi tilausta Saksan Amazonista on tullut 5-7 päivän kuluessa tilauksesta. Joka kerta viimeisen kuljetuksen kotiovelle on tehnyt Posti.

Ihan muuta, kuin mx24:n käyttämä Postnord, jolla toimitus kestää ainakin viikon ja lähin noutoautomaatti neljän kilometrin päässä on toki taas täynnä ja siirretty noutopaikka on 30 km :n päässä.:sad3:

Kotimaisilla verkkokaupoilla toimitus tuntuu menevän aina tilausta seuraavalle viikolle, oli kuljetusfirma mikä tahansa.
Sunnuntaina kun tilaa varastossa olevan tavaran, niin keskimäärin puolitoista viikkoa menee.
 
Kotimaisilla verkkokaupoilla toimitus tuntuu menevän aina tilausta seuraavalle viikolle, oli kuljetusfirma mikä tahansa.
Sunnuntaina kun tilaa varastossa olevan tavaran, niin keskimäärin puolitoista viikkoa menee.

Tuo pitää pitkälti paikkansa mutta poikkeuksiakin on. Muutama viikko sitten tein eräästä hifi-alan verkkoaupasta, ihan kotimaasta, tilauksen. Tilaus tiistai-iltana, lähetys keskiviikkona ja toimitus torstaina siinä kymmenen tienoilla. Toimitusvahvistuksesta ovelle sellaiset 18 tuntia. Schekerillä, matkaa puolen Suomen verran. Ei paha.

Toisinaan on tullut sellainen tunne että mopokaupoilla ei ole tavaraa hyllyssä vaikka niin väittävät. Sitten toimitus kestää kun pitää ensin hankkia se lähetettävä tavara... Tämä nyt on pelkkää arvailua.
 
Viimeksi muokattu:
Toisinaan on tullut sellainen tunne että mopokaupoilla ei ole tavaraa hyllyssä vaikka niin väittävät. Sitten toimitus kestää kun pitää ensin hankkia se lähetettävä tavara... Tämä nyt on pelkkää arvailua.

Aivan samanlainen tunne on tullut.
 
Joillakin onnaa…
Tilaus sisään su:
Motokeidas: hyllytavara postissa ke
Mybeta: hyllytavara postissa ti

Tohon Motokeitaaseen vois vielä lisätä että ainakin KTM alkuperäiset osat joita ei oo Keitaalla hyllyssä (ymmärtääkseni Itävallassa olleet varastossa) niin sunnuntaina kun on tilannut niin ovat to-pe matkahuollolla lähikaupassa. Ei oo Motokeidas hidastellu ainakaan mun toimituksissa vajaan vuoden kokemuksella kertaakaan...
 
Toisinaan on tullut sellainen tunne että mopokaupoilla ei ole tavaraa hyllyssä vaikka niin väittävät. Sitten toimitus kestää kun pitää ensin hankkia se lähetettävä tavara... Tämä nyt on pelkkää arvailua.

Ainakin xlmoto / 24mx / sledstore toimivat juuri noin, eli ”varastossa, toimitusaika 4-6pv” tarkoittaa käytännössä, että kama on tukkurin varastossa jossain päin eurooppaa ja lähtee sieltä heille vasta kun asiakas on tehnyt tilauksen. Ja vaikka kyseiset verkkokaupat haluavat profiloitua näyttämään kotimaisilta, niin todellisuudessahan putiikki operoi Etelä-Ruotsissa.
 
Back
Ylös