Päivä 4, Täydellinen motoristin päivä!
Nurnbergistä herättiin viimein kunnolla nukkuneena. Miehet olivat kuin uudelleen syntyneitä! Tehtiin aamutoimet rauhassa, syötiin ok aamiainen hotellilla ja tutkittiin päivän suunnitelmaa.
Boosti oli palannut sen verran elävien kirjoihin, että näytti alkavan ymmärtää miten noi navihärvelit oikein toimii. Miehen ottama vaativa mutta vaikea navivastaavan homma on kyllä sujuvan matkanteon kannalta oleellinen juttu.
Sen verran hyvin näytti päivän reittisuunnittelun valmistelu syntyneen, että epäilin sen ottaneen Carmen Garminin yöksi viereensä. Yhteinen kieli oli löytynyt! Mitä lie oli yöllä tapahtunut?
Kymmeneltä lähdettiin ja oltiin liikkeellä 8.5 h.
Ihan pirun hyviä teitä ja ihan alusta alkaen! Kaupungista siirryttiin hetimmiten tielle 299, jota seuraillen ajettiinkin pitkät pätkät, välillä "oikaisten" vielä pienemmille/mutkaisimmille osuuksille. Renkaita pyöristeltiin ihan kunnolla![emoji106]
Valitettavasti "My Ride" ajoloki oli pysähtynyt jo 3.5 tunnin ajon jälkeen, eikä ajetun reitin tallennus tilastoineen onnistunut. Ajettiin kuitenkin 548 km, perillä oltiin majapaikassa 18.30. Ihan lopuksi oli pakko oikaista perille pikku pätkä motaria, kun alkoi +30°C keli ja haarovälissä hönkivä kuuma, vähintään 100-asteinen kiuas höyryttää mehut miehistä.
Reitille osui mm. Deutsche Alpenstrasse, Bischofshofen yms. Kyllä kelpasi maisemat ja reitin varrelle osuneet pikkukaupungit ja kylät. Näillä eteläsaksalaisilla ja itävaltalaisilla on kyllä paikat jiirissä ja puhtaana. Ei repsota nurkat eikä rehota pusikot!
Muutaman pyörän päällä vietetyn pitkän päivän jälkeen alkoi oma ajo tuntumaan todella hyvältä. Luotto renkaisiin ja taittoihin mutkissa oli palannut.
Hookakkonen onkin helppo peli vetää vuorien serpentiinejä kun siinä on niin hyvä vääntö, alhaalta asti. Voima tulee lineaarisesti. Mutkapätkiä voi vetää isolla vaihteella (5&4) niin sen raju voima tulee pehmeästi eikä meno ole ollenkaan kulmikasta.
Lähtiessä mulla oli käytännössä uudet kumit alla. Nyt näyttää etunen kuluneen kantikkaaksi ja täristää aavistuksen verran nopeassa ajossa. Mikä tuossa liene?
Takanen on siisti ja tasaisesti kulunut. (Pirelli Diablo Rosso IV). Pito mainio. Pikkuteillä oli kapeita, korkeintaan muutaman sentin levyisiä bitumiliuoksella tehtyjä halkeamien paikkauksia ja nehän oli sitten vallan pirun liukkaita.
Kuvia tuli otettua huonosti. Koitetaan parantaa…
(Kuvat: tauolla Veldenissä ja jossain, perillä majapaikan takapihalla)