• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Keskiryhmän kuskit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Juutana
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Alhaalla vielä video ensimmäisestä ajosta keskiryhmässä jos joku osaisi sen perusteella myös jotain kertoa.

Kiitokset

https://www.youtube.com/watch?v=zbmsFmngADc

Mukava kun viihdyit, ja varikolla jo juteltiinkin kun kysyit takarenkaan luistamisesta. En ole kouluttaja, mutta voin yrittää jotaki neuvoa. :D

Ajo näyttää ihan hyvältä paluusuoran jarruun asti, sen jälkeen voisi linja olla vähän fiksumpi. Lisäsin tohon oman tökerön piirroksen linjasta.

Vikan vasurin voi ajaa ongenkoukkuna, mutta silloin pitää pystyä kantamaan sinne älyttömästi vauhtia. Tällä hetkellä se ei onnistu, ja joudut menemään kaasulle liian aikasin jolloin ulkokanttari tulee silmille.

Tämä myös nostaa älyttömästi riskikerrointa ajamisessa, ja on syy takapään luistamiseen.

Nyt kannattaa alkaa treenata jarrulla mutkaan menemistä (niin sanottua trail braking), tähän suosittelen meidän AT 3 kurssia.

kemora.jpg
 
Kiitokset palautteesta. AT3 täytyy suorittaa viimeistään keväällä. Tosiaankin reilummin jarrulle meneminen vielä ujostuttaa.
Täältä lienee löytyy aikataulut ajotaitokursseille.
 
Kiitokset palautteesta. AT3 täytyy suorittaa viimeistään keväällä. Tosiaankin reilummin jarrulle meneminen vielä ujostuttaa.
Täältä lienee löytyy aikataulut ajotaitokursseille.

Yritetään saada kalenteriin viimeistään silloin kun tulee keväällä liput myyntiin.
 
Kattelin tossa kauden päätteeksi omaa kehitystä vuosien mittaan. Näin hitaana oppijana se näyttää tämmöseltä;
2019 = Kemora 1.29, Alastaro 1:40
2020 = Kemora 1:25, Alastaro 1:36, Botniaring 2:07
2021 = Kemora 1:24, Alastaro 1:34, Botniaring 2:02
2022 = Kemora 1:21, Alastaro 1:32, Botniaring 2:01

2024 nopeeseen :dunno:?
 
Tervehdys kaikille harrastajille.

Elämäni toinen ratapäivä (kemora 14.8) takana ja vieläkin hymyilyttää miten mukavaa puuhaa oli.
Varikolla oli ystävällistä porukkaa ja keli oli mitä mainioin.
Ilokseni huomasin kierrosaikojen pikkuhiljaa paranevan, ja kehitys ensimäiseen ratapäivääni juhannuksena oli melkoinen. Sain jopa kotiinviemisiksi kuluneen oikean puolen polvipalan, ja kuin myös oikean jalan saappaasta kului kärki puhki.
Joten tästä oivana aasin siltana kysyisin kokeneemilta kuskeilta neuvoa jalan ja tietysti koko vartalon käytöstä rata-ajossa.
Persvaon sain jo kurveissa penkin laidalle joten ei mennyt pitkin kesää tehdyt kuivaharjoitukset hukkaan.

Pyöräni on katurenkailla oleva täysin vakio vuoden 1997 Gsx-r 750 vanhus.
Jostain syystä omalla pyörälläni polven maahan saanti oli todella paljon hankalampaa kuin kaverini huomattavasti uudemmalla pyörällä.
Ihmettelen miksi kengän kärjet/jalkatapit ovat ennen polvea maassa, vaikka ajoasentoni saattaa pimeässä jopa hieman roikkumista muistuttaa.
Kaikki vinkit ovat lämpimästi tervetulleita, ja kenties vielä tänä syksynä ehtisi ratapäiville.

Alhaalla vielä video ensimmäisestä ajosta keskiryhmässä jos joku osaisi sen perusteella myös jotain kertoa.

Kiitokset

https://www.youtube.com/watch?v=zbmsFmngADc

Kouluttajan näkökulmasta olet hyvin omaksunut ennakoivan ajon periaatteen jossa yritetään nähdä mahdollisimman pitkälle.
Mutta nyt kun yrität saada kierros ajasta sekuntteja pois pitää sieltä paikka paikoin karsia koukeroita pois. Ja nuo liian aikaisin kaasulle menot pitää saada pois. Eli kun kaasu aukeaa, pyörä lähtee nousemaan ylös, jos näin ei tapahdu olet mennyt liian aikaisin kaasulle. AT 3 käsitellään kaarreajon mekanismeja ja kuskin vaikutusta kokonaisuuteen. Mikäli aikataulut saat natsaamaan niin uskoisin että kurssista voisi olla sulle hyötyä.
 
Pistetääs piruuttaan juutuupiin, Muoviluodin Alastaron päiviltä viime lauantaina. Vika setti ja vika kierros vanhalla radalla, ainakin näillä näkymin, ja sainpas tauluun vielä tarttumaan enkaksi 1.32.3

Miten paljon keskiryhmissä ajellaan nakupyörillä?
Ratapäiviä itsellä on takana parin vuoden sisään joku 8 kertaa, pari Ahvenistolla ja loput Alastarolla ja keskihitaassa olen ajellut toistaiseksi, paitsi nyt siirtyminen keskinopeaan taitaa olla ajankohtaista kun Muoviluodin päivillä Alastarolla sain useita kertoja 1:36-1:37 aikoja ja pääsuoralla gps:n mukaan vauhdit oli 180-185kmh silloin kun ei ollut ruuhkaa.
Aika paljon jouduin ohittelemaan joten siksi ryhmän vaihto taitaa olla edessä. Nyt lähinnä mietityttää millaisiin vauhteihin nakupyörät riittää, pyöränä on Kawa Z1000 2010 pienillä modeilla, jalkatappeja nostettu, putkivirit, shifter, teräspunosletkut ja kunnon jarrupalat ja radalla on alla Supercorsa SP:t.
Nyt sain ekaa kertaa polvea kunnolla maahan kun jalkatapit ei enää raavi rataa, tosin oikean puolen alakate otti jossain vaiheessa rataa eli kallistusvarat alkaa olla tapissa, ajoasennossa on varmasti parannettavaa ja enemmän pitäisi roikkua.
Onko miten muilla kokemuksia nakupyöristä keskinopeassa? Pientä jännitystä on ilmassa olenko ihan pujottelukeppinä keskinopeessa:sad:
 
Sinne vaan, noilla vauhdeilla ehdottomasti keskinopeeseen.

Hyvin jengi ajaa, ja on ajanut siellä nakupyörillä.
 
Pientä jännitystä on ilmassa olenko ihan pujottelukeppinä keskinopeessa:sad:
Tuolla kierrosajalla olet todellakin pujottelukeppinä valtaosan ajasta, mutta sitä ei kannata hävetä tai pelätä. Nopeammat kuskit osaa kyllä löytää tiensä sun ohi kun vain keskityt omiin linjoihisi ja ajo on ennustettavaa. Missään nimessä älä rupea kurkkimaan taakse yms koska se luo enemmän ongelmaa.

Ja se on sulle bonus että olet pujottelukeppinä koska pystyt oppimaan itseäsi nopeammilta missä ne karkaa sulta kun ne tulee ohi. Jos itse pujottelet hitaan ryhmän kärkipäässä ni et kehity siinä yhtään.

Tsemppiä keskiryhmään!
 
Onko miten muilla kokemuksia nakupyöristä keskinopeassa?

Nakupyörällä pärjää oikein hyvin keskinopeassa ja en nää syytä miksei semmoisella nopeaankin voisi ajaa jos lahjat riittää.

Noilla sun ajoilla on hyvä aika siirtyä keskinopeaan. Varmasti tulee porukkaa jonkun verran ohi, mutta mitä sen väliä ja kyllä siellä aina muutama kyykkytonnari tulee selkä edellä vastaan mutkissa, joten varmasti ohitteluakin jo pääsee harjoittelemaan satunnaisesti noilla vauhdeilla.
 
Tossa omat humpat tältä päivältä, ihan tyytyväinen olen lopputulokseen vaikkei mennytkään alle sen maagisen rajan:no::D
 
Tossa omat humpat tältä päivältä, ihan tyytyväinen olen lopputulokseen vaikkei mennytkään alle sen maagisen rajan:no::D
Perinteistä keskiryhmän hi-sider ajolinjaa. Toki marginaalia on vielä paljon, mutta siltikin hi-sider on yllättävän lähellä esim palmasissa. Ei tarvita ku yksi epäonninen reikäjuustosiivu lisää pakkaan niin voi lähtee ihan yllättäen ja kuski on ihmeissään. Esim vääntävä kone "auttaa" siinä kohtaa, kun taasen esim rivikusiainen on alarekisterissä niin puhditon että se toimii lähinnä luistonestona jos kuski päästää kierrokset alas. Toki kallistuksessa kaasua lisäämällä saa millä tahansa vehkeellä ohjelmaa aikaiseksi, mutta eri vehkeet (eri vääntökäyrä) reagoi hieman eri tavalla.

Eli hieman liian aikainen valutus mutkaan, liian aikainen apeksi, mopo ei ole kääntynyt, mopo on maksimi kallistuksessa, mutta kuski alkaa avaamaan kaasua koska apeksi on ohitettu. Onneksi yritystä kaasun kanssa ei ole vielä riittävästi, niin ohjelmaa ei synny.

Yritä pysyä radan reunassa, ja lähde taittamaan hieman myöhemmin, muuta ajolinjaa taiton ja apeksin välillä hieman kaarevammaksi/ pyöreämmäksi.
Tuo ei koske pelkästään alastaron palmasia, vaan koko ajatusta ajolinjasta ja sen toteutusta.

Isoin ongelma kaikilla kuskeilla tuossa kehitysvaiheessa on se, että kuski ei millään usko kuinka myöhään sinne mutkaan voi ja kannattaa ja pitää mennä.
Pelko on opettanut sen että mutkaan pitää kääntää aikaisin että selviää mutkasta, ja varsinkin apeksissa ja apeksin jälkeen kuskin kapa on lähinnä selviytymiskäytössä, ja mitään havannointia väärästä toimintavasta/ syy-seuraus-suhteista ei synny. Tuttu ja turvallinen erittäin mieto paniikki ja hyvä fiilis adrenaliinista. Ja kyllähän sen "järkikin" sanoo että pitää ennakoida ja ja ja...

Iso plussa; Perse näytti liikkuvan puolelta toiselle aika mallikkaasti niissä kohdin missä pitääkin, eikä veivaavan turhia liikkeitä ees taas.

Isona miinuksena; Ohjausliikkeitä taiton ja apeksin välillä on pahimmillaan kolme-neljä tjsp (johtuen liian aikaisesta valutuksesta/ taitosta). Melkoista käärmeilyä.
 
Tossa omat humpat tältä päivältä, ihan tyytyväinen olen lopputulokseen vaikkei mennytkään alle sen maagisen rajan:no::D

Meille oikein tuttu kuski ja todella mainion näköistä menoa. Kaikki meidän valmentajamme ovat tätä menoa (ilolla) katsoneet ja tämän todenneet :)

Linja on ymmärretty todella hyvin ja toteutuukin pääosin oikein mainiosti ja toki, kun lähdetään vauhtia hakemaan, pientä hapuilua siellä täällä linjaankin tulee. Keskiverto-otokseen nähden kuitenkin tarkkuus linjassa oikein hyvää. Kaasun käyttö on oikeaoppista ja kehon käyttö on oikea-aikaista ja sitä tulee vauhtitasoon nähden hyvin. Sisään taitoissa on epävarmuutta jonkin verran ja tämäkin varmaan korjaantuu, kun saadaan vauhdin lisäys kalibroitua tekemiseen. Kun lähdetään ajamaan kovempaa ja tehokkaammin (eli vähennetään jarrun ja kaasun välistä aikaa), taittoja on pakko aikaistaa, jotta linja pitää. Riskitaso näyttääkin tekemisessä pieneltä. Linja tosiaan on ymmärretty mutkakohtaisesti hyvin ja kaasun käyttö sekä jarrutus tukee tätä hienosti.

Tästä on hyvä jatkaa tekemistä eteenpäin! :thumbup:
 
Muistuupa mieleen eräs toinen "tuttu kuski" jonka ajolinjasta totesin että hi-sider riski on olemassa juurikin tuosta ikiaikaisen perinteisestä syystä (valutus/ liian aikainen taitto). Ja kyseinen kuski sai vähemmän yllättäen samanlaisen "Ei mitään hätää, hyvin menee, ajolinja on kohdillaan, jne" -kommentin. Ja päivän parin päästä kyseinen kuski veti sitten sen hi-siderin.

Yllättyikö joku siitä? No, tuskin. Vastaavia tapauksia on aina ollut, ja tulee aina olemaan.

Ja voihan joku luulla että huvikseni/ ilman mitään oikeaa syytä kirjoittelin tämänkin kuskin hi-sider-riskistä.
Hi-sider on siitä ikävä ilmiö, että siinä hyvin suurella todennäköisyydellä rikkoo luita, ja kausi on paketissa.

Jos kuski osaa lukea RaceChronon gepsidataa/ käpistellä sitä esim Circuit Toolilla, niin kannattaa katsoa onko lateraalikiihtyvyys suurimmillaan apeksissa ja heti apeksin jälkeen. Ja onko combined kiihtyvyydessä piikki heti apeksin jälkeen.
Jos on, niin ajolinjassa on selkeä hi-sider-riski, joka siis tyypillisesti lähtee kehittymään siitä mutkaan valuttamisesta/ liian aikaisesta taitosta.

Toki voi vaihtoehtoisesti jatkaa ihan samaan malliin, kuunnella "hyviä neuvoja" ja sitten olla yllättynyt kun riskitaso tekemisessä ei ollutkaan niin pieni kuin joku toinen taho väitti syystä tai toisesta.
Riskitaso voi olla keskimäärin pieni, mutta ongelma syntyy siitä että tietyssä kohtaa rataa/ mutkaa riskitaso käväisee moninkertaisena, ei satunnaisesti vaan säännönmukaisesti.

Sopisko loppukevennykseksi Vesalan biisi? https://www.youtube.com/watch?v=j8WjCATTuk4
 
Morjensta kaikille! Täällä uusi kaveri foorumilla kyselee vinkkejä ratailuun. Olen nyt parina vuonna käynyt radalla harvakseltaan. Tallista löytyy Honda VFR1200 ja nyt keväällä hankittu Triumph Street Triple 675r (2016). Aikaisempina vuosina rauhallista kurvailua VFR:llä radalla kun ei uskaltanut noin hienolla (ja isolla) pyörällä ihan mahdottomia kokeilla. Ajelin sellaisia 1:50 aikoja Alastarolla.

Nyt Trumpan myötä on melkoinen innostus hommaan ja kaksi ratapäivää Alastarolla sillä ajellut ja lauantaina tarkoitus mennä taas. Ekalla kerralla Michelinin Road 5 renkailla luokkaa 1:42 ja viimeksi ajat pyörivät Pirellin supercorsa SP-renkailla 1:37 - 1:40. Uskon, että asentokin parantunut kun ei tapit enää maata raapineet vaan polvipala alkoi kulumaan mukavasti.

Seuraaville päiville ilmottauduin keskinopeaan kun tuntui, että ohitella sai enemmän kuin olla ohitettavana. Suorallahan tolla pärrällä jää, mutta hyvin pääsin ohi tonnareistakin avauksissa....

Olisiko kokeneilla heittää vinkkejä tai kommentteja ajoon. Melkoisesti jää rataa käyttämättä kun videolta katsoo :D

Ja iso kiitos jos jaksatte kommentoida, melkoisesti tullut kahlattua näitä keskusteluja läpi :)

Latasin tubeenkin nyt yhden 1:38 kierroksen: https://www.youtube.com/watch?v=0Xq3ZdjmmnQ
 
Pikavilkasulla aika monessa paikkaa menet kevyelle kaasulle ihan liian aikaisin ja sen takia et sää apeksia kiinni (esim. kolmonen, lemminkäinen, kahvila), kun mopo ei vaan halua kääntyä. Eli malta vähän pidempään ennen kuin kosket noissa kaasuun. Parempaa analyysia sais, kun laittas kameran takakatteen päälle.
 
Kuten Nitrous tuossa kirjoitti, niin selkein korjattava asia on tuo kaasunkäyttö mutkissa. Tästä ajolinjavideosta voit katsoa ajolinjan ja kuunnella kaasun käyttöä: https://youtu.be/UiD5-SAE0nY

Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on ajolinja ja ajoitus mutkaan taittaessa. Kun saat mutkaan taiton ajoituksen ja kaasun käytön mutkassa peremmin kohdilleen, ja sen seurauksena ajolinjan (apeksit)kiinni mutkissa, on ajossa potentiaalia huomattavasti parempaankin kierrosaikaan.
 
Kiitos vinkeistä! Eli ilmeisesti pidemmälle mutkaan vaan kaasu täysin kiinni? Tuntuu moottorijarru sen verran vahvalta, että tuntunut jouhevammalta mennä pienellä kaasulla. Mutta kokeilemallahan tuo selviää..

Hyvä juttu, tuohon en olisi osannut itse kiinnittää huomiota :)
 
Back
Ylös