Keulahuolto

Ainakin aion kokeilla, että onnistuisiko se homma parkkiruudussa näillä neuvoilla. Ei siinä mitään voi hävitäkään. Paitsi sen, että se pohjapultti ei aukee :D Luultavasti mun tuurilla toinen aukee ja toinen ei :D

Vielä suuremalla syyllä tilaa nyt hyvien lumien aikaa jostain ebaysta/stormilta tms. se erikoishylsy pitämään sitä vaimenninosaa paikallaan, ja siihen tarpeeksi pitkät räikän jatkovarret. Ei varmaan maksa tankillista bensaa ja voi olettaa että se homma onnistuukin siinä parkkiruudussa. Siinä on sitten kiva olla kun pumpun pultista vuotaa öljyä ja kiinnikään et sitä enää saa. Kotona tallissa voi vähän kokeillakin jos on harrastusmieltä. Harjanvarrestakin saa helposti puumuruja öljyn joukkoon.
 
Tossa ikivanhassa Kawassa oli tehtaan jäljiltä liimattu se pohjapultti oikein perusteellisesti. Tein työkalun vanhasta hylsystä millä pitää vastaan, muuten ei ollut toivoakaan aueta. Kun pohjapulttia väänsi auki, niin koko ajan kylmä hiki nousi pintaan, että koska kuusiokoloavain pyörähtää tyhjää.
Ei kai ne yleensä ole noin liimattu, ei ainakaan muissa keuloissa ole vastaan tullut. Saattaa aueta helposti, mutta työkalu millä pitää vastaan olisi ehkä hyvä olla varalta, jos mr. Murphy on puuttuu asiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tossa ikivanhassa Kawassa oli tehtaan jäljiltä liimattu se pohjapultti oikein perusteellisesti.

Mm Suzukilla on tehdassuositus kierrelukitteen käyttöön ja lisäksi prikan vaihtosuositus.

Kun käytin pehmeää lukitetta ihan hippusen ja käytin vanhaa prikkaa, niin toinen pultti hikoili kevyesti. Irti, lisää lukitetta ja kiinni noin 5 Nm kovempaa, niin oli tiivis.
 
Sieltä pohjalta löytyy monesti aikamoinen sedimentti. Käytän omista vähintään vaimenninosan aina ulkona ja putsaan sen sekä teleskoopin sisustan. Huolto-ohjeet on yllättäen aika paljon vaativampia mutta laiska ottaa riskin.
Tuohon aiempaan ilmaus/ilmatilahommaan @Nitrous. Joo, siis ilmatila vaikuttaa valtavasti pohjausvastukseen. Jollain 5mm jaolla olen omista sitä muutellut ja kyllä eron huomaa. Tuolla jaamailulla siis sitä ajoin takaa että jossain perussimppelissä katukeulassa ei vaimentimen tilavuus kai kummoinen ole ja kuinka paljon lie sellaisessa huono ilmaaminen vaikuttaa lopulliseen ilmatilaan? En tiedä mutta pieni vaiva tehdä kunnolla.
Toinen, vähän puolivillainen juttu samalla tehtäväksi jota itsekkin teen silloin kun en vaihda stefoja ja holkkeja, on pyöräyttää sähköteipin pätkä liukuputken pintaan vähän vinoon lähelle stefaa. Sitten painan putkea sen verran sisään että teippi menee stefan huulen alle ja pyöräytän putkea niin että teippi "vuolee" alla olevaa likaa ulospäin. Näihin on työkalujakin ja esim viilipurkin kyljestä saa kätevän puhdistusvälineen mutta tuo teippi on kaikkein helpoin jos pystyy putkea pyöräyttämään.
 
Hyvä kikka toi teippi ja pyöräytys. Latasin toiseen aivolohkoon.
 
Ja stefan vaihtajalle kikka asennustyökalun korvaajaksi on kiertää puolisen senttiä erkkaa tasaiseksi rinkulaksi liukuputken ympärille. Sitten kopistellaan sefa paikoilleen liikuttamalla ulko- ja sisäputkea keskenään sisään ulos.

Samalla teipillä onnistuu vielä toinenkin puoli.
 
Ainoa tietty että tuo teippirinkula mätkyttää sitä stefaa keskeltä gummistaan paikalleen, työkalu siitä ulkokehän metallirinkulasta = veikkaan ettei se stefa ihan hirveästi tuosta gummin mätkyttelystä tykkää :paikallatuulee:

Itsellä jäi kokeilematta kun ei tallista tuota rak.aikaista rööriä enää löytynytkään, mutta muistaakseni 50mm muovisesta viemäriputkestakin saisi myös helposti hyvän työkalun noiden stefojen asetteluun :thumbup:
 
Jos tuo huolettaa, niin kiedo enemmän teippiä ja hiukan nojaamaan stefan ulkoreunaa vasten.

Stefa menee itse asiassa pienllä voimalla kiinni, kun voima jakautuu suhteellisen tasaisesti.

Ei ole ainakaan itse ko menetelmällä vaihtamani stefat vaurioituneet mitenkään.

Itse olisin enemmän huolestunut viemäriputken kovasta materiaalista, ellei putken mitat ja viimeistely ole stefan suhteen ihan huippua.:;):
 
Itse olisin enemmän huolestunut viemäriputken kovasta materiaalista, ellei putken mitat ja viimeistely ole stefan suhteen ihan huippua.:;):
Vaan tuon 50mm viemäriputken pointti olikin että se nimenomaan ottaa kiinni sieltä metallisesta ulkokehästä, stefan se varsinaisesti tiivistävä kumiosa jää täysin koskematta = aivan kuten tuo oikeakin ko. tarkoitukseen tehty työkalukin tekee :thumbup:
 
Semmonen villi idea, että entäs jos vaan hankkis tai tekis sen työkalun, jolla saa pidettyä vastaan etupumpun sisältä? Mitä viimeks kattelin niin ei noi montaa kymppia maksanu.

Vielä suuremalla syyllä tilaa nyt hyvien lumien aikaa jostain ebaysta/stormilta tms. se erikoishylsy pitämään sitä vaimenninosaa paikallaan, ja siihen tarpeeksi pitkät räikän jatkovarret

Katselin hidastuksella näitä vastauksia läpi, niin tämä voisi olla hyvä idea!
 
Vaan tuon 50mm viemäriputken pointti olikin että se nimenomaan ottaa kiinni sieltä metallisesta ulkokehästä, stefan se varsinaisesti tiivistävä kumiosa jää täysin koskematta = aivan kuten tuo oikeakin ko. tarkoitukseen tehty työkalukin tekee :thumbup:

Ja stefan ulkokehä on 50 mm kaikissa mahdollisissa keuloissa?:;):
 
Niin, teippivinkki oli yleisesti keulastefojen vaihtajalle, ei millekään erityiselle keulalle, mutta olkoon niin, teipin käyttö vaarantaa Bandun stefat, mutta viemäriputki ei.:)
 
Kai se on aika yleinen konsti, että ottaa sen vanhan stefan ja laittaa sen uuden stefan päälle, sitten naputtelee joka puolelta tasaisesti stefan paikalleen.
 
Kysyjää tuskin "kaikki" kiinnosti kun on Bandu huoltokohteena

Alkuperäisenä ideana tosiaan oli miettiä Banditin keulahuoltoa ja parkkiruudussa, joka on vaatimaton ympäristö, eikä siinä ole kaikki vatkaimet, hilavitkuttimet yms. saatavilla. Mutta nyt kun tätä asiaa on mietiskelty jo vähän, niin kieltämättä tulee mieleen sellainen asia, että jos stefa alkaa vuotamaan reissussa Lauantaina n. klo. 16.30, niin kumpi olisi tarkoituksenmukaisempaa :

A) Varataan hotelli ja odotellaan porukalla Maanantaita, jolloin aletaan soittelemaan paikallisia pajoja läpi. Ajankuluksi joku porukasta hoitaa ja siirtää kaikki varaukset eteenpäin ja hoitelee maksuliikenteen.

B) Koska ollaan Motonetin parkkipaikalla, niin kävelläänkö vain motonetiin sisälle ja hoidetaan homma paikan päällä kuntoon ja reissu jatkuu?

Tuli mieleen tällainen juttu, että tällainen tilanne voi olla matkan päällä täysin mahdollinen. Ei se vika aina ilmene ihan siellä koti nurkilla, jossa on kaikki välineet käden ulottuvilla.
 
Alkuperäisenä ideana tosiaan oli miettiä Banditin keulahuoltoa ja parkkiruudussa, joka on vaatimaton ympäristö, eikä siinä ole kaikki vatkaimet, hilavitkuttimet yms. saatavilla. Mutta nyt kun tätä asiaa on mietiskelty jo vähän, niin kieltämättä tulee mieleen sellainen asia, että jos stefa alkaa vuotamaan reissussa Lauantaina n. klo. 16.30,

Niin otetaan pala piirtoheitinkalvoa, leikataan siitä J-kirjaimen muotoinen koukku, napataan pölysuoja irti, ujutetaan koukku stefan välistä, kiepautetaan kerran ympäri ja kas, stefa pitää taas kun hiekka poistui välistä. Yleensä. Mahdollisesti vuosia.
 
Voiko tilanne tosiaan olla perinteisellä pampulla niinkin kriittinen, että se pitää heti siinä OnSite päästä fixaamaan? :blink:

Itsellä meinaan tuo pampuista toinen (jossa oli jo sitä majoneesiakin ihan huolella) oli jo ihan niin läpensä horo, että loppuvaiheessa pyörää ei saanut jättää ajon jälkeen edes sivujalalleen seisomaan tai kohta oli lätäkkö maassa ja etuvanteella muistuttamasssa. Keskijalle jätettäessä oli pumppu kenties hiukka pystymmässä ja näin ne litkutkin ilm. palaili takaisin sinne minne pitikin. Jossain USD-keulassa tilanne voisi ehkä olla kriittisempikin, mutta... :dunno:

No kikkailemalla siis päästiin tuo kausi kuitenkin lopppuun ja huolto ajoitettua talven askarteluiksi. Toki olihan siinä sitten peseminen, tuohon jatkuvasti öljyiseen pampun kuoreenkin kun tarttuu sitten ihan kaikki pöly ja paska, mutta sitä varten on ne pesuaineet olemassa.
 
Voiko tilanne tosiaan olla perinteisellä pampulla niinkin kriittinen, että se pitää heti siinä OnSite päästä fixaamaan?

Varmaan aika pitkälle kiinni matkan pituudesta ja yksilön henkilökohtaisesta kapasiteetista sen suhteen, että mitä haluaa miettiä matkan ajan jne... eihän kaikkia haittaa vaikka molemmat stefat vuotaisi samaan aikaan ja eturenkaan laakeri olisi kaput. Vähä ruiskii öljyä sinnepäin, niin hyvin toimii :D
 
Alkuperäisenä ideana tosiaan oli miettiä Banditin keulahuoltoa ja parkkiruudussa, joka on vaatimaton ympäristö, eikä siinä ole kaikki vatkaimet, hilavitkuttimet yms. saatavilla. Mutta nyt kun tätä asiaa on mietiskelty jo vähän, niin kieltämättä tulee mieleen sellainen asia, että jos stefa alkaa vuotamaan reissussa Lauantaina n. klo. 16.30, niin kumpi olisi tarkoituksenmukaisempaa :

A) Varataan hotelli ja odotellaan porukalla Maanantaita, jolloin aletaan soittelemaan paikallisia pajoja läpi. Ajankuluksi joku porukasta hoitaa ja siirtää kaikki varaukset eteenpäin ja hoitelee maksuliikenteen.

B) Koska ollaan Motonetin parkkipaikalla, niin kävelläänkö vain motonetiin sisälle ja hoidetaan homma paikan päällä kuntoon ja reissu jatkuu?

Tuli mieleen tällainen juttu, että tällainen tilanne voi olla matkan päällä täysin mahdollinen. Ei se vika aina ilmene ihan siellä koti nurkilla, jossa on kaikki välineet käden ulottuvilla.

Näin on reissus käynny. Vuoto on "pika korjattu" silleen, et vuotavaan putkeen on kiinitetty nippusiteil, joku/jotain öljyä imevä. Kuukautis-/virtsankarkailusuoja, on hyväks todettu.

Reissua jatkettu, kiertäen puol europpaa. Stefa/vuoto korjattu, ku palattu kotiin :;):
 
Back
Ylös