lario
New member
YLE uutisoi aiheesta aiheesta.
Moottoripyörien myynti laahaa alamaissa. Heinäkuun loppuun mennessä uusia moottoripyöriä rekisteröitiin 2 198.
Samalla tuhatluvulla on oltu viimeksi vuonna 2017, jolloin moottoripyörien ensirekisteröintejä oli 2 927. Viime vuosina määrä on ollut reilussa kolmessa tuhannessa.
Näyttää siltä, että tästä vuodesta tulee heikoin koko 2000-luvulla.
– Meillä on jo toinen haasteellinen vuosi putkeen, kun viime vuonna oli inflaatiota, korkomarginaalien muutoksia ja maailmalla myllersi, sanoo MP-Kauppiaat ry:n puheenjohtaja Anu Åberg.
MP-Kauppiaat ry on moottoripyöräalan edunvalvontajärjestö, johon kuuluvat moottoripyörien ja mopojen sekä varusteiden kauppiaat ja maahantuojat.
Maailmantalouden epävakaus ja kotitalouksien heikko ostovoima näkyvät kaksipyöräisten kaupassa nopeasti, sillä moottoripyörä ei ole välttämätön hankinta. Se on ajanvietettä, hupia ja pientä luksusta.
– Jos vaakakupissa on lasten kaurapuuro tai moottoripyörä, niin eihän se ole mietinnän paikkakaan, Åberg toteaa.
– Kyllä suomalaisten ostovoima täytyy olla sen verran hyvässä mallissa, että on mahdollisuus järjestää arjen kulut ja siinä ohella satsata vähän itseensäkin.
Tämän vuosituhannen huippuvuodet moottoripyörien myynnissä olivat 2006 ja 2007, jolloin ensirekisteröintejä tehtiin yli 11 000 per vuosi.
https://yle.fi/a/74-20174858
Jutun päätteeksi huudellaan veronmaksajia apuun...
Yksi alaa kirvelevä asia on sähkökäyttöisten moottoripyörien ja autojen erilainen verokohtelu. Sähköautoilta ajoneuvovero on poistettu kokonaan, mutta sähkömoottoripyöristä sitä peritään.
– Tasapuolinen kohtelu olisi reilua ja avittaisi alan säilymistä, sanoo MP-Kauppiaat ry:n puheenjohtaja Anu Åberg.
Jos sähkömotskarit olisi autoverottomia, niin kuinka monta niitä myytäisiin vuosittain?