3000 km alle 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ek@
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tassapa kuva gps:n naytosta viime kevaalta:
http://hakkapeliitta-mc.com/index.p....oto.php
(Sielta loytyy pari muutakin kuvaa ko. reissulta)

Viikon reissulla tuli ajeltua semmoisia 200-1200mailin paivamatkoja.
"Siirtymataipaleet" vauhdilla ja maisematiet hitaammin pysahdellen ja kuvia rapsien.

Reissua suunnitellessa tuli tehtya liiankin tarkat paivasuunnitelmat jotka kuitenkin lensivat roskiin heti ensimmaisena ajopaivana. Sen jalkeen aamuisin heraillessa ja aamupalaa puraistessa tuli vain katseltua kartasta joku kiva paikka jonka sitten syotin Garminiin joka puolestaan piti huolen suunnistuksesta.

Gps voi olla aika masentava vehje jos silleen sattuu... Kaliforniassa I15-tielta I40:lle kaantyessa kuului kuulokkeista "Aja tuhatkaksisaataakuusitoista mailia itaan ja ota ramppi oikealla"...
062802moto_prv.gif


Vinkki: jos ajatte rautaperseajoja niin lahettakaa dokumentit _heti_ reissun jalkeen... Itse muutin n. kuukausi sitten ja ko. paperit on nyt hukassa... No jaa, taytynee ajaa uudelleen.
sport05.gif


-MJ & ST1300-
 
Mutta jos yksin heitän reissun ja aion vaikkapa koko päivän ajella, tulee niiden kilometrien suhteen rikottua omia "ennätyksiä", vaikkei alunperin aikoisikaan. Jotenkin siinä yksin ajellessa tulee semmoinen olo, ettei tee mieli pysähtyä ollenkaan. Ja tankatessa ja syödessä yrittää pitää kiirettä, että pääsisi mahdollisimman pian jatkamaan ajamista, vaikkei mihinkään ole kiire.

Liityykö se sitten pieneen erakkoon luonteessani, en tiedä, mutta jo pelkkää kahvia hörppiessä yksin huoltoaseman pöydässä on olo, että äkkiä pois ja ajamaan, paikallaan oleminen alkaa tuntua vastenmieliseltä. Ei sitä tunnetta oikein osaa selittää, mutta on se helvetin hienoa ajaa itsekseen tuntemattomia teitä ilta-auringon pilkistellessä puiden takaa, aamusta asti ajaneena alkaa kadota tuntuma arkeen ja ainut mitä tulee mietittyä, on polttoaineen määrä. Se on ihan oma maailmansa, millään ei ole mitään väliä ja olo muuttuu rauhalliseksi. Välillä pysähtyy levennyksille, rasvaa ketjut, putsaa visiirin, kuuntelee hetken pyörän tyhjäkäyntiä ja katselee kartasta mihin seuraavaksi ajelisi, kävelee muutaman askeleen ja venyttelee niskoja, ja jatkaa matkaa. Koko ajan on semmoinen olo, että mitään kiirettä ei ole, kunhan tässä vaan ajelee.

Toisin sanoen hulluja tässä ollaan.
Tuli kokeiltua omat rajat. 917 km ja 15 tuntia. Rautaperse ei ole mun juttu, ainakaan tänä vuonna.
Muuten tuntemukset samoja, menoksi.
 
Jotenkin siinä yksin ajellessa tulee semmoinen olo, ettei tee mieli pysähtyä ollenkaan.
Tämän allekirjoittaa sähköjäniskin. Yksin ajaessa päivämatkat on helposti 6-8 sataa kilometriä, ei vaan tee mieli erityisemmin pysähdellä. Toisaalta sitten kun pysähtyy, saattaa taukokin venähtää allekirjoittaneella, minä kun mielelläni luen lehden ja seurailen ihmisiä sieltä nurkkapöydästä muutaman tovin.

Mutta 1200 tuli veivattua (Tukholma Bergen eteläreittiä ja pari mutkaa matkassa) noin vuorokaudessa, kun oli pakko ehtiä lautalta toiselle, ja täytyy myöntää että vuorokauden valvomisen jälkeen elämä on aikalailla helvettiä vielä pari päivää. Eli ei toi rautaperseajo taida olla meikäläisen juttu...

Vaikka vuoristossa olikin aivan sairaan mageeta ajaa yöllä yksin
inlove.gif
 
Noita Northern_lightsin kirjoitelmia lukiessa tuntui ihan siltä kuin olisi omaa tekstiään lukenut. Juuri tuolla tavalla se homma mullakin menee.
Näinpä. Ja etelä-suomesta ajaa Lappiin puolessa vuorokaudessa, kun sattuu fiilis kohdalleen ja ajaa yksin. Niinkuin tänä kesänä, vaikka Kemistä Karigasniemelle asti satoikin vettä. Tai oikeastaan, sateella ei viitsi pysähdellä sitäkään vähää, kuin muuten.
Mutta kukin tyylillään, onhan se vähän pyörän tyypistäkin kiinni, kai.
 
Ei toi KS:n penkki kyllä mitenkään pehmeä ole. Muuten kyllä sopivasti muotoiltu ainakin meikäläiselle.
 
Back
Ylös