PikkuNiilo
New member
Ikävää purkautumista ja pitkää vuodatusta!
Kesän kilometrejä takana noin 5500 (kesäkuun lopusta laskien) ja ensimmäinen kohtaaminen aidon kusipään kanssa!
Jotenkin tässä on oppinut hyväksymään sen, että osa liikenteen kanssakulkijoista ei meitä moottoripyörällä liikkuvia aina näe. Tämän kun tiedostaa, osaa liikenteessäkin ”sijoittua” oikein ja ennakoida tilanteita ja välttää pahimpia ”karikkoja.” Tällaiselle vasta-alkajalle tämä on erityisen tärkeää ja omasta mielestäni olenkin onnistunut asennoitumaan pyöräni kanssa ympäröivään liikenteeseen varsin hyvin.
Mutta mitä tehdä kun tielle osuu aito latvalaho? Ja rikkeettömään porvarilliseen ulkokuoreen sonnustautuneena; siististi pukeutunut keski-ikäinen mies vaimonsa(?) kanssa MB:n Sprinterillä.
Erehdyin tänään illansuussa kääntymään Kangalan Suoraman kohdalta liittymästä Tampereelle vievälle tielle (nro 12). Tiellä on tässä kohden 80km/h rajoitus ja köröttelin nopeusrajoituksen mukaan. Varsin sopiva nopeus koska vettäkin ropisi niskaan oikein urakalla. Hetken päästä perään liimautui pakettiauto. Etäisyyttä meikäläiseen sellaiset 3-4 metriä. Varsin veikeä etäisyys edellä ajavaan moottoripyörään vesisateessa ja 80km/h. Aikani ajeltua johtotähti perseessä vilautin jarruvaloja, jotta olisi ymmärtänyt ottaa hiemaan etäisyyttä. Ei vaikutusta. Nostin nopeuteni reiluun sataan km/h (rajoitus tässä kohden jo 100 km/h). MB jäi taakse, mutta hetken kuluttua saavutin edelläni kulkevan letkan; useita autoja, sekä moottoripyörä ja niinpä oli MB taas kohta persiissä kiinni.
Näillä main (Atalan tienoilla) tie muuttuu nelikaistaiseksi (siis kaksi kaistaa/suunta). Jatkoin vasemmalla kaistalla jonon takana letkassa, toisen moottoripyörän perässä ajamista ja pitäen noin 50 metrin välin mp:ään. Edelleen roikkui ko. MB perässäni. Yht´äkkiä mersu vaihtaa kaistaa oikealle, ohittaa minut ja kiilaa suoraan eteeni! Sunnuntai-Hesarin tila erotti eturenkaani mersun takakyljestä. Vauhtia vajaa 80 km/h ja helvetillinen vesisade.
Olen luonteeltani varsin rauhallinen. Inhoan väkivaltaa ja fyysiseen kärhämään olen ajautunut viimeksi alaluokilla, kolmekymmentä vuotta sitten, ja jos konfliktin vaara onkin joskus ollutkin ilmeinen, on suurehko kokoni pelottanut arimmat ja puhetaitoni rauhoittanut tulisimmat. Vaan rajansa se on meikäläisenkin vieterissä.
Tein virheen ja provosoiduin liikenteessä. Adrenaliinit pamahti vereen ja samalla hetkellä ymmärsin hyvin amerikkalaista, loppumattomassa ruuhkassa autossaan istuvaa miestä, joka sekoaa helteessä, kaivaa hansikaslokerostaan aseen ja ampuu perässään torvea soittavan amerikkalaisen, loppumattomassa ruuhkassa autossaan istuvan miehen.
Onneksi matkassani ei ollut revolveria, eikä Suzukissani telinettä singolle.
Koska vältin nipin napin törmäyksen, ajattelin, että tämä katsotaan loppuun asti. Yllättävää muuten kuinka hyvin pystyy ajamaan pyörää vapisevin käsin. Seurasin autoa läpi keskustan katuja, kunnes MB ajoi jalkakäytävälle ja pysähtyi. Muutamat kilometrit olivat tehneet tehtävänsä, olin rauhallinen, enkä rynnännyt repimään kuljettajaa autosta. Kysyin oliko hänellä jonkinlainen ongelma, ja jos oli, voisi tulla ulos autosta, niin selvitetään se tässä ja heti. Ei tullut ulos. Mutisi jotain vasemmalla kaistalla ajamisesta. Kehotin olemaan leikkimättä hengelläni. Taisin esittää myös pahoitteluni, että hänen vanhempansa ovat keskenään sisaruksia.
Mitä tästä opin? En varmaan mitään. Tai no opin varomaan tiettyä tummanpunaista MB:n Sprinteriä (rek.nro. syöpynyt mieleeni) ja lapsenuskoni (miksi ihmeessä sitä tässä iässä vielä on?) ihmisten järkevyyteen sai jälleen kolauksen.
Pyöräni ja minä sen sijaan pysyimme ehjinä, mistä olen äärimmäisen huojentunut.
Sateessa ja paisteessa, vielä ehjänä kohti uusia seikkailuja
PikkuNiilo
Pahoitteluni tekstin ajoittaista epäselvyyttä: Whisky, v*tutus ja väsymys.
