Ajoharjoittelu ja kaatuminen

[Teemu Tanila]

"Cterrorilla on järkikommentti. Missään tapauksessa ei ainakaan minusta kannata ajaa niin kovaa että kaatuminen alkaa olla erittäin todennäköistä"

no miksi sitten ajat semmoista vauhtia

näinhän se on sanottu, että kaatunut ei koskaan vedä samalla luotolla kaarteeseen, ja se tieto, että voi kaatua pysyy siellä päässä, oli sitten tiedostetulla tai tiedostamattomalla puolella.

itsellä meni melkein vuosi päästä rata kaatumisen jälkeen samaan vauhtiin, mutta samaan sokeaan luottoon ei pääse kai enää koskaan. toisaalta se on myös hyvä, koska se tuo tiedon päähän, että voi kaatua, sitten rupeaa arvioimaan myös paikkoja ja sitä, että mitä kussakin paikassa kaatuminen tarkoittaisi, esim kannattaako ahvenistolla yrittää kierrosaikaa, vai parantaa sitä mutkaosuutta ja tasaista ajoa. kierrosaika on siitä pirullinen, että sitä hakiessa on se pahinkin paikka ajettava aika lujaa.

Kaatumisen tiedostaminen myös tuo sen, että tietää, että kaasun avaamisella loivassa mutkassa saa hienot highsiderit, mutta maksimikallistus jarruitta ja pienellä vedolla, aiheuttaa korkeintaan kevyen kaatumisen.

Itse otan peilitkin irti sen takia, että ne ei menisi rikki. ei sen takia, ettei niistä näkisi taakse.

Höh, ajanhan minä aika maltillisesti

Omasta mielestäni mulla on aika rauhallinen ja pehmeä ajotyyli ja olen yrittänyt aivan pikkuhiljaa kuitenkin lisätä sitä vauhtia koko ajan. Kaasua annostelen aina kirurgin ranteella.

Tiedän kyllä miltä kaatuminen tuntuu, kadulla kaksi kertaa kaatunut ja toisella kertaa mentiin muutamalla näyttävällä voltilla pellolle. Sattui kyllä mutta onneksi ei tullut pahempaa vahinkoa. Pari viikkoa aristelin ajoa sen jälkeen. Ratalipat odottaa vielä itseään mutta kaipa sekin jossain vaiheessa tulee eteen, pitää toivoa että pysyy paikat suunnilleen ehjänä

 

[hannuman]

liikenteessä kaatuminen ainakin rajoitti tosi paljon. Aluksi kaatumisen jälkeen ei tahdo normaali maantienopeuksilla uskaltaa ajaa kaarteisiin. Itellä ainaki oli pitkän aikaa ja on vieläkin pelko persiin alla siitä kaatumisen seurauksesta. aika harmiton lippa sinänsä risteysnopeudessa.
Jos ei lipassa paljoo mitenkään käynyt, oppii ajattelemaan miten olisi voinut käydä, esim puhelintolppa tai kaide olisi tullut vastaan. Meinaa lyödä kaarteessa paikat kramppiin ja syke hyppää ylös, kun huomaa savea tai mitä tahansa epätavallista vaikka pitkittäisuria kaarteeseen tultaessa.
Kyllä se kohta menee, taas ei o senttiä ajamatonta raitaa maantieliikenteessä, alkaa kaarteet menee ok. Pikku terve pelko pusertaa takaraivossa, muttei se kokonaan ajohaluja ole vienyt, ehkä isoin innokkuus on pois.

 

[equilibrium]

Huomattu varmaan on, että musta ainakin on kiva hakea rajat sen vaarallisemman ääripään kautta. En tiedä sitten mikä on parempi. Varovaisemmaksihan siinä tietenkin oppii... Vähäksi aikaa tietenkin jää se pieni "mitä jos"-tunne vastaaviin tilanteisiin (kovasta vauhdista kanttaus, keuliminen), mutta se menee ohi ja sen jälkeen on entistä hauskempaa. Tämä vain oma henk. koht. mielipide yhden kesän ajokokemuksella (eli ei oikeastaan millään), ja tässäkin asiassa varmasti jokainen taplaa tavallaan ja tekee niin kuin itsestä parhaalle tuntuu.

Ei mulle ainakaan kaatumisista traumoja ole jäänyt, adrealiini silloin virrannut sen verran että h*lvetin hauskaa on vain ollut vaikka sattunut onkin pirusti. Mutta ehkä sitten päässä jotain vikaa tai muuta...

edit. ja todettu on, että ratalipat tuntui paljon "helpommalta" kuin tiellä vedetyt, en sitten tiedä miksi... ehkä juuri siksi, että sinne menikin omia rajojaan etsimään ihan tarkoituksella. Kukaan ei ole koskaan päälle ajanut tms. se on varmasti ihan eri juttu, kun ei ole itse henkisesti valmistunut ajatuksella "nyt etsin rajoja, katotaan miten käy".

 

[streetdevil]

Huomattu varmaan on, että musta ainakin on kiva hakea rajat sen vaarallisemman ääripään kautta. En tiedä sitten mikä on parempi. Varovaisemmaksihan siinä tietenkin oppii... Vähäksi aikaa tietenkin jää se pieni "mitä jos"-tunne vastaaviin tilanteisiin (kovasta vauhdista kanttaus, keuliminen), mutta se menee ohi ja sen jälkeen on entistä hauskempaa. Tämä vain oma henk. koht. mielipide yhden kesän ajokokemuksella (eli ei oikeastaan millään), ja tässäkin asiassa varmasti jokainen taplaa tavallaan ja tekee niin kuin itsestä parhaalle tuntuu.

Ei mulle ainakaan kaatumisista traumoja ole jäänyt, adrealiini silloin virrannut sen verran että h*lvetin hauskaa on vain ollut vaikka sattunut onkin pirusti. Mutta ehkä sitten päässä jotain vikaa tai muuta...

edit. ja todettu on, että ratalipat tuntui paljon "helpommalta" kuin tiellä vedetyt, en sitten tiedä miksi... ehkä juuri siksi, että sinne menikin omia rajojaan etsimään ihan tarkoituksella. Kukaan ei ole koskaan päälle ajanut tms. se on varmasti ihan eri juttu, kun ei ole itse henkisesti valmistunut ajatuksella "nyt etsin rajoja, katotaan miten käy".

Kävikö pahasti kun kaaduit?Radalla/Liikenteessä?Mä en ole käynnyt ikinä radalla mutta omat rajani tiedän että mihin pystyn......ja toivottavasti sitä tulee viel joskus kokeiltuu miltä toi kaatuminen tuntuu."JOS SE ON HELVETIN HAUSKAA"

 

[Hemppa]

Hyviä mietteitä tullut tässä ketjussa.

Itse olen käynyt pari kesää ratapäivillä, ja nopeuden kehittymisestä en ainakaan yritä ottaa mitään paineita, vaan pikemminkin hitaasti kokemuksen myötä vauhdin nostoa.
Sen takia vauhtikaan ei vielä(jos koskaan) ole kovin päätä huimaavaa.

Mutta niin vaan silti tuli lipat viime kesänä Motoparkin "ainoassa" oikeassa kurvissa.
Kävi aivan kuten Make80 tuossa mainitsi; rengas luisti hieman avauksissa jo usealla kierroksella ja tietenkin hölmönä kuvittelin että hei, osaanpa ajaa sladissa.

Mutta matka tuosta pienestä luistosta siihen että mopo oli kyljellään(ja varmaan siinä vaiheessa vielä kaasu auki kiroilin että edellä oleva karkaa

)
oli todella lyhyt.
Eli renkaat kyllä varoittavat, mutta varoitusta pitää kuunnella.

Tapauksesta jäi pieni kammo, mutta vain kyseistä mutkaa kohtaan.Varmaan sekin vaikuttaa kaadon jälkeiseen ajamiseen, että onko tiedossa selkeä syy kaatumiseen niinkuin itsellä oli.

En kyllä suosittele kenellekään tarkoituksellista rajojen/kaadon hakua, sitä kaatumistapaa kun ei usein ehdi valita.Itselläni kävi sikäli tuuri, että kyseessä hidas mutka enkä löysännyt(tajunnut löysätä) kaasua pois, siitä varmaan olisi ilmalento seurannut.

 

[equilibrium]

No ehkä olen sitten hieman erikoinen tapaus, en tiedä.

Ei ole pahasti sattunut, nivelvaurioita pieniä, ruhjeita ja jotain asfaltti-ihottumaa aina tapauskohtaisesti. Pari kertaa nurin liikenteessä ja kerran radalla. Vielä on vähän takapuoli, kyynerpää ja peukalo kipeät viimeviikkoisesta, mutta kärsii jo hyvin mopolla ajella - eli ei hätää.

 

[turboJR]

Hyviä kommentteja on ollut kyllä aiheesta. Ite en ole vielä lipannut ja ehkä just siksi kun yritän ajella omien rajojen puitteissa ja pikkuhiljaa kasvattaa vauhtia. Parin tyypin kanssa keskustelin, jotka vähäsen kisailivat keskenään ja toinen pihalle sekä pyörä lunastuskuntoon. Valittivat vaan et kilpailuvietti iski ja samaa kuulin yhdeltä toiseltakin. Itse kuitenki pidin tuota motoparkin leiriäkin ihan ajoharjoitus tapahtumana enkä kisana, joten ajelin itse omaa ajoani enkä välittänyt meni sitten porukkaa ohi tai tuli hitaampia eteen. Yritetään nyt pysyä jatkossakin pystyssä, kun just epäilinki et jonkinmoista kammoa saattaa noista konttaamisista tulla. Kai se munki vuoro vielä tulee,mut toivottavasti ei heti näin alkuun..Tosin liikenteessä pari kertaa kontattu mut pienillä vaurioilla päästy..

 

[equilibrium]

Ei-mulla-ainakaan-mitään-kisaviettiä-ole. Ehkä sitten tytöillä sellainen vähän heikommalla? Mutta itsensä kanssa on aina mukava kilpailla, omia rajoja kokeilla ja rikkoa... Se on nautinnollista missä asiassa tahansa, oli se sitten mopoilu, tai sitten henkinen kasvu.

Edit. Ajattelin tarkemmin asiaa, ja tunnustan että joskus on tullut sellainen olo, että p*rkele jos tuo jannukin tuon osaa, niin kyllä minäkin... mutta nyt en puhu mopoilusta, vaan lumilautailusta, potkusarjojen harjoittelusta ja muusta vastaavasta.

 

[jaket]

se on muuten totta, että kaatumisestakin voi löytää sen hauskuuden. jotkut on kun maansamyyneet parista naarmusta, itsekkin oon ollut ihan täpinöissä, että kun ei itselle mitään niin mikäs tässä.

Luulin kanssa, että se on joku poikkeama, mutta sitten yksi rallia ajanut jätkä sanoi, että loppupeleissä rallista haetaan sitä fiilistä, kun tulee nyppylän päälle tai kaarteeseen liian lujaa ja tajuaa, ettei mitään oo tehtävissä. sitten kun metsää ajosta selviää, lähtee kuulemma hirveet kiksit.

varmaan sinänsä totta, että alussa jo pelkkää kovaa ajaminen tuo kiksejä, mutta kuskit tottuu siihen.

JT

 

[Wainajala]

Eikös se niin olekkin, että hyvä rallikuski ei ymmärrä käsitettä "kuolemanpelko". Mulla ainakin se löytyy, välillä se muistuttaa itsestään ajellessä vähän turhankin vahvana...ajellessa siis

 

[JP_445]

Eikös se niin olekkin, että hyvä rallikuski ei ymmärrä käsitettä "kuolemanpelko". Mulla ainakin se löytyy, välillä se muistuttaa itsestään ajellessä vähän turhankin vahvana...ajellessa siis

Ei, vaan hyvä kuski osaa käsitellä asian kuolemanpelko ja jättää sen omaan arvoonsa. Onhan moni kuljettaja suoraan myöntänyt pelkäävänsä, mutta se pelko on ennen starttia ja startin jälkeen... Eli terve pelko on tarpeellinen ja hyvä olemassa.

 

[turboJR]

Luin yhdestä kirjasta erään kisakuskin mietteitä jossa käsiteltiin tuota pelkoa ja kuskien luupäisyyttä. tämä sanoi et radalla ajossa ei ole kyse pelosta vaan oppimisesta. Eli kyse ei ole siitä uskallatko vai et vaan opitko vai et. Tietty liian arka ihminen ei lähde radalle/pyörän selkään ollenkaan mut se on asia erikseen. Kyllähän sitä itekkin etenki ekalla ratakerralla jännitti ja pelotti lähtee nopeiden kuskien sekaan ajamaan, mut se loppu kuitenki suurinpiirtein ekassa kaarteessa. Mitään suurempia pelkotiloja ei enää ajaessa ole tullut eikä pahemmin lipatkaan mielessä ole käynyt mut jokin siltin muistuttaa tuosta riskistä ja toistaseks pelattu etenki jarrutusten kanssa varman päälle. Loistavinta näin ihan alkuvaiheessa ainakin on huomata et oppii ihan törkeesti uusia asioita joka kerta lisää, mut tuleehan se raja jossakin vastaan kun ei enää ajat parane sekuntti tolkulla ja silloin tietysti riski noihin kaatumisiinki lisääntyy.

 

[anna]

Eikös se niin olekkin, että hyvä rallikuski ei ymmärrä käsitettä "kuolemanpelko". Mulla ainakin se löytyy, välillä se muistuttaa itsestään ajellessä vähän turhankin vahvana...ajellessa siis

Ei, vaan hyvä kuski osaa käsitellä asian kuolemanpelko ja jättää sen omaan arvoonsa. Onhan moni kuljettaja suoraan myöntänyt pelkäävänsä, mutta se pelko on ennen starttia ja startin jälkeen... Eli terve pelko on tarpeellinen ja hyvä olemassa.

Tässä yhteydessä on ehkä hyvä mainita, että itse Tohtori Rossikin sanonut seuraavasti:

Q: Are you ever afraid while racing?
A: It's really important to be scared when you're racing: it stops you from going over the limit.

Pelko on terveellistä. Tosin äärilajeja ei voi harjoittaa, jos halvaantuu pelosta, vaan se täytyy osata käsitellä.

 

[R@gdoll]

It's really important to be scared when you're racing: it stops you from going over the limit.

Juupa joo, kaveri osaa ajaa limiitillä eikä mene fysiikan rajojen yli pelon takia... Ehkä maailmanmestarilla se luistonesto saattaa tulla jostain muualta kuin pelkotiloista.

 

[jaket]

se on muuten hauska, että eniten 'pelottaa' talvella kun ei aja pyörällä. Ja rata-ajo pelottaa joskus edellisenä päivänä, tai matkalla radalle, mutta kun pääsee pyörän päälle, niin se katoaa. varsinkin aiemmin pelotti tai oli epävarma olo edellisenä päivänä radalle menoa ennen. tai sinä aamuna. no ei nykyään.

joitain tuntuu pelottavan sen verran, että kuulee vain kommentin, että ei tuu radalle, koska siellä kaatuu. Yleensä vastaan, että siellä voi ajaa ihan mitä vauhtia tahansa. mutta ei kuulemma pysty, vaan tietää ajavansa limiitissä ja kaatuvansa, joten ei voi tulla edes kokeilemaan.... no siinähän se kehäpäätelmä on valmis...

 

[JP_445]

joitain tuntuu pelottavan sen verran, että kuulee vain kommentin, että ei tuu radalle, koska siellä kaatuu. Yleensä vastaan, että siellä voi ajaa ihan mitä vauhtia tahansa. mutta ei kuulemma pysty, vaan tietää ajavansa limiitissä ja kaatuvansa, joten ei voi tulla edes kokeilemaan.... no siinähän se kehäpäätelmä on valmis...

Tietysti hyvä jos pystyy tiedostamaan oman ego ongelmansa ja kilpailuviettinsä vahvuuden jo ennen radalle tuloa ja osaa jättäytyä sellaisesta pois.

 

[Wainajala]

Ei, vaan hyvä kuski osaa käsitellä asian kuolemanpelko ja jättää sen omaan arvoonsa. Onhan moni kuljettaja suoraan myöntänyt pelkäävänsä, mutta se pelko on ennen starttia ja startin jälkeen... Eli terve pelko on tarpeellinen ja hyvä olemassa.

Voihan se olla niinki, en tiiä. Ajoin kuitenkin tuossa pari viikkoa takaperin autolla erään Monte-Carlo rallin erikoiskoepätkän (La Bollene Vesubie - Sospel) joka kulkee Ranskan alpeilla. Kuka siinä uskaltaa ajaa rallia on kyllä melkoinen pipipää

Tie on sitä perinteistä alppiserpentiiniä, kaiteet n. 50cm korkeat (jos ollenkaan) ja pudostusta suoraan alaspäin monissa paikoin useita satoja metrejä. Sillon vaan pohdittiin kavereiden kanssa, että ei noilla rallikuskeilla ole ihan kaikki kotona. Me sentään ajettiin se tie kesällä, rallikuskithan päästelee ko. reitin tammikuussa!

edit: Siis vitut ite ajanu, istuin vänkärinä ja pelkäsin

 

[Baby Jesus]

Joskus kaatuu joskus ei. Joskus sattuu joskus ei. Mitä siinä turhaan pelkäämään. Pelko rajoittaa nopeutta. Järki on se mikä radalla pitää.  Pääseehän sitä kovin vaikka millä touring vessoilla, rajat tulee vaan vastaan ennemmin kuin ratamopolla.

...Jos koskaan ei kaadu ei yritä tarpeeksi....

 

[NPN]

se on muuten totta, että kaatumisestakin voi löytää sen hauskuuden. jotkut on kun maansamyyneet parista naarmusta, itsekkin oon ollut ihan täpinöissä, että kun ei itselle mitään niin mikäs tässä.

Kuulostaa tutulta.Kemorassa perjantaina rupesi mopo vikuroimaan ja heitti satulasta.Siitä olemattomin vammoin selvinneenä hieman tärisevin käsin varikolle teippaamaan katteita kasaan että pääsee taas ajamaan...tärkeintä oli että pääsi heti ajamaan uudestaan, eikä tullut mitään kammoa.Tosin kyseistä mutkaa kunnioitin hieman ja himmailin siinä(vässykkä!! tiedän).

 

[Tianyu]

Mun rataharrastus alko siten, että tänä keväällä menin motoparkkiin kun vielä oli vähän lunta teitten varrella. Noh pääsin sitten motoparkkiin ja lähin ajamaan ekaa kierrosta... kolmannessa mutkassa tömps...

Ei oo vaikuttanu sit tällä kaudella muuta ku, että pelkää aina niin kovasti et pito lähtee, jolloin ei uskalla kallistaa ku vähäsen. Noh vasta lähiaikoina on uskaltanu sitten enemmän kaataa pyörää... Mut ainaki ei oo tullu kaatoja sen jälkeen, et en sit tiiä...