• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Ajovarusteiden korjausta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja AnDy
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Eurobikerilla on toimiva ajovarusteiden korjauspalvelu. Korjaavat myös muita kuin omia merkkejään.
 
Mitäs hoito-ohjeita noille ajokengille olisi?

Jotain tämmöistä kengänhuolto-opasta katsoin mutta siinä ei ihan suoraan ajokengistä puhuttu. Nahkaahan ne ovat, eli varmaan kannattaisi lankkia ja suoja-aineita hommata?
 
Saamani vinkin perusteella kävin korjauttamassa Sidin ajokengän sekä A-Starin ajohanskan Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevalla suutarilla.

Kengän pohjaan oli jalkatappi kuluttanut reiän ja hanska oli vastaavalla tavalla kulunut käytössä puhki kämmenestä. Kenkään laitettiin uusi pohja (taisi olla jonkinlainen buutsinpohja..) ja hanskaan paikka. Kustannus 25e, josta sain 5e alennusta luvattuani mainostaa paikkaa motoristeille...
wink.gif

Samalla kurkattiin kaverin pihalla olevaa -89 mallin kawa gpx:ää, jossa ilmeisesti kaasari jumissa kun oli vuotanut bensaa eikä käynyt kuin kolmella.

Suosittelen, jos jotain vastaavaa ajoasun korjauksen tarvetta. Muutoinkin kannattaa tsekata kertaalleen voisiko rikki menneen korjata ennen kuin ostaa uuden..

http://www.lauttasaarensuutari.com/

//Andy

Voin myös suositella tätä suutaria. Sidin saappaan vetskari rupes jumittamaan ja lopulta se rupes avautumaan itestään alaspäästä, tietenkin vielä kauden ekana päivänä. Kuvittelin että vetskari menee vaihtoon. Soitin tälle suutarille ja vein sitten saappaan näytettäväksi. Hän sanoi, että todennäköisesti riittää veturin vaihto. Sitten pohdiskeltiin aikatauluja ja kun mulla oli tulossa viikon työmatka suutari totesi että hän tekee korjauksen odottaessa (en tiedä kuinka kiireinen hän oli sillä hetkellä). Veturin vaihto auttoi. Todella hienoa palvelua.
 
Eurobikerilla on toimiva ajovarusteiden korjauspalvelu. Korjaavat myös muita kuin omia merkkejään.
+ 10000000 tälle!

Etsin 4 eri räätäliä ja 4 eri suutaria läpi ja kaikki sano samaa että eivät pystyneet syystä tai toisesta korjaamaan nahkapuvun revennyttä hihaa... Eurobikerilla sanottiin vain että "kyllä tää voidaan korjata, vaatii pari tuntia työtä" ja sovittiin korjaushinta, eikä ollu ees Eurobikerilta ostettu puku.

Ei tätä puljua voi tarpeeksi suositella, varsinkaan tässä asiassa :WAZAAP:
 
Kuinka pitkä oli "kiertoaika" vai tapahtuiko saman tien ?
 
Tampereella Itsenäisyydenkadulla Mansen Suutarit Oy. Näiltä taitavilta naisilta onnistuu varmaan mikä vaan. Nahkapukujen paikkaaminen, saumat, vetoketjut. Vuosien varrella olen myös kymmeniä pareja kenkiä korjauttanut täällä, ajohousuihin kestävämpi perspala ym.
 
Karjaalla suutari
NahkaFaija
019 233 140
nahkafaija@gmail.com
Löytyy Facebookista ja Instagramista

Vaikuttaa oikein pätevältä kaverilta. Itse olen käynyt korjauttamassa kenkiä ja tyytyväinen olen. Kertoi myös tekevänsä muitakin nahka töitä; lompakkoja, vöitä jne... +kaikenmoisia korjauksia. Pyörä ihmisenä ymmärtää motoristin tarpeita ja tekee myös jonkun verran kauppaa/vaihtokauppaa ajovarusteista.
Suosittelen.
 
Tää ei varsinaisesti aiheeseen kuulu mutta läheltä liippaa. Tekstiili vaatteista on helppo korjata pakoputken polttamia ja muita pieniä naarmuja monesta kaupasta löytyvillä liimattavilla nylon paikoilla. Maksaa alle 4e prismassa 10x 18 cm pala.
 
Kuinka pitkä oli "kiertoaika" vai tapahtuiko saman tien ?
En tiiä mitä tarkoitat kiertoajalla? Soitin ja sovin millon vien puvun ja sanoin että viikon päästä siitä tartten puvun. Sanottiin että ok... ja viikon päästä puku oli valmiina haettavaksi.
 
En tiiä mitä tarkoitat kiertoajalla? Soitin ja sovin millon vien puvun ja sanoin että viikon päästä siitä tartten puvun. Sanottiin että ok... ja viikon päästä puku oli valmiina haettavaksi.

Sitäpä justiinsa että kaunko menee siitä kun on jättänyt korjatavaksi ja että on kunnossa noudettavissa

ja saako siitä arvion/miten arvio pitää paikkansa, joskus kun on törmätty seliseenkin että jotain jättä korjattavaksi niin saa arvion mikä sitten heitää vaikapa minimaalisen puoli vuotta...
 
No niinku sanoin, ilmoitin että viikon päästä tartten puvun, sanoivat että on ok. Ja puku oli valmis kuuden päivän päästä. Joten sanoisin että aikataulu piti aika hyvin. En siis kysyny että "mites nopeesti saisitte tehtyä?" koska se ei ollu olennaista, vaan se oli olennaista että pysyivät mun oman deadlinen sisällä.

Ja lisättäköön että olin viemässä pukua jo aiemmalla viikolla mutta sit ku sanoin että tartten puvun ylihuomenna ni sanoi suoraan että ei mitenkää onnistu, että oli liikaa ruuhkaa. Sit sanoin että jos tuon viikonlopun jälkeen ni tuleeko viikossa valmiiks... se onnas.
 
Hämeenkylässä (se on kehä III:n sisäpuolella just ja just jos joku ei tiedä :D ) Ompelimo Merivo on ainakin mun ajokamoja korjannut vaikka miten moneen kertaan ja yhtä ajotakkia modifoinutkin paremmaksi. Yhdet ajohousut oli tulevinaan tiensä päähän 2017, mutta edelleen vaan mennään samoilla housuilla. On myös korjannut minun merinovilla kerrastoja. Nurmijärven Klaukkalassa Kari Vaartio on korjannut kamojani kauppakeskus Viirissä. mm. ajotakkia ainakin kerran tai kaksi, kengät ainakin kerran ja kypärää muistaakseni parikin kertaa. Kumpikaan em. ei ole pahan hintainen, mutta osaavat asiansa. Kari on korjannut kamat sitä vauhtia, että hyvä, jos on ehtinyt siinä välissä ehtinyt kebabilla käymään. Joskus on saattanut mennä vähän pidempään (kuten vaikka monta tuntia), jos on hänellä ollut jotain muuta työn alla juuri. Merivo on ollut vähän verkkaisempi, kun hänellä on ilmeisesti enemmän kaikenlaisia hameita yms. korjattavana eli motoristit ei ole ilmeisesti hänelle se ihan suurin asiakasryhmä :D
 
Espoon Leppävaarassa Korjausompelu.net tekee ajokamppeiden korjausta ja muutoksia, myös Gore-Tex. Muutaman korjauksen ja muutoksen teettänyt eikä ole moittimista.
 
Karjaalla suutari
NahkaFaija
019 233 140
nahkafaija@gmail.com
Löytyy Facebookista ja Instagramista

Vaikuttaa oikein pätevältä kaverilta. Itse olen käynyt korjauttamassa kenkiä ja tyytyväinen olen. Kertoi myös tekevänsä muitakin nahka töitä; lompakkoja, vöitä jne... +kaikenmoisia korjauksia. Pyörä ihmisenä ymmärtää motoristin tarpeita ja tekee myös jonkun verran kauppaa/vaihtokauppaa ajovarusteista.
Suosittelen.

Tämän perusteella vein ajotakkini tänne...
En suosittele 1,5 viikon aikataulu venyi kuukaudeksi ja nyt huomasin että toinen puoli vetoketjusta on vain liimalla kiinni. Joten joudun viemään takkini sinne uudestaan.
 
Back
Ylös