Earthend
New member
Raision Moottoripyöräilijät ry järjestää taas katukuskeille suunnattuja ajoharjoitteluhetkiä Alastaron moottoriradalla. Kilvettömät on sallittu nopeammassa ryhmässä jos liikennevakuutus on kunnossa.
8.6. 18-20
14.7. 18-20
11.8. 18-20
Hinnat ennakkoon 20e ja paikanpäällä 35e. Vaivaisella 60e:lla saat varattua itsellesi paikan kaikkiin kolmeen tilaisuuteen.
Ajoryhmiä on 2, eli hitaampi ja nopeampi ja ajoaikaa siten 3x20min molemmille ryhmille. Ryhmissä tilaa maksimissaan 30/ryhmä.
Paikanpäällä on kokeneita kuskeja näyttämässä linjoja ja antamassa opastusta sitä tarvitseville. Tähän koitetaan tänä vuonna panostaa erityisesti (viime kaudella oli hieman pulaa kerhon oppaista). Lanssi päivystää varikolla ihan varmuuden vuoksi.
Pyörien pitää olla teknisesti kunnossa ja kuskeilla pitää olla asianmukaiset mp-ajovarusteet. Pyörissä pitää olla liikennevakuutus voimassa. Säännöt mukailee muiltakin järjestäjiltä tuttuja kaavoja. Paikanpäällä on syytä olla vähintään puoli tuntia ennen ajojen alkua, ja mikäli ilmoittautuu vasta varikolla niin ainakin tuntia ennen on syytä ilmestyä paikalle jotta vältetään ruuhkautuminen.
Pikainen ajajakokous pidetään 17.40.
Ilmoittautumiset osoitteeseen: ramp.alastaro@meininki.net
Mailiin oma nimi, pvm ja ryhmä jossa haluaa ajaa. Org-nikin voi myös laittaa tiedoksi.
Maksu RaMP:n tilille: 118130-104904, viestikenttään oma nimi ja alastaro+pvm.
Paikanpäällä maksettaessa mielellään tasaraha mukaan.
Ennakkomaksun pitää näkyä tilillä viikkoa ennen tapahtumaa jotta ilmoittautuminen on sitova!
Kun ilmoittautumisia alkaa tulla, päivitetään paikkatietoja tuonne -> RaMP sivut