Juu tuli testattua viime kesänä. Saa satamasta - joskin kohtuu kallis ylitys oli kansipaikoin. vaikka yöpyminen katon alla niin ~170€/2aikuista/2motoa (muistaisin) noilla leveysasteilla tuntui kovalta hinnalta
Mentiin otsikon mukaiseen suuntaan yölaivalla tarkoituksena ottaa hytti mutta niitä oli varmaan kymmenen koko laivassa, eikä mitään toivoa saada enää tuntia ennen lähtöä.
Enste lippu terminaalin toisesta kerroksesta ja alakerrasta tullimuodollisuudet suomenkielisen "huvaa matkaa" toivotuksen kera. Meni hiukan pasmat sekaisin.
Moottoripyörää ei Itämerellä sidottu kertaakaan sidottu yhtä kovin seinään kiinni (ei kokemuksia suoraan saksaan mutta muut ylitykse tuttuja).
Oleskelutilat paatilla riisuttu kahvilapöydiksi yhden kerroksen osalta, josta sitten varattiin oma pöytä sohvineen leiriksi. Mielikuva ettei seisovaa pöytää aamuksikaan ollut tarjolla ei ainakaan sellaista nautittu, olisko pidetty sen verran kalliina pelkkää matkustamista. Elikkä kahvin ja pussicroisanttien voimalla aamusta liikkeelle.
Mutta Kroatiin saapuminen kruunasi kyllä yön pienet epämukavuudet näitä tilanteita varten on hyvä olla se kesämakuupussi mukana. Aamusta vähän yli 8 näytti moottoritien mittari että helleraja on menny rikki, siitä sitten siirryttiin jatkamaan matkaa rantatietä pitkin jossa ensimmäinen bussi väläytti heti valoja ja nurkan takana odotti poliisipartio. Taisivat olla vastassa, sillä tuolla maisemiltaan todella mukavalla rantatiellä on nopeusrajoitus vain 60km/h joskin pohjoisempana varsinkin tunnutaan ajelevan jo vauhdikkaammin.
Loppuun vielä vinkki että vaikutti olevan koko kesäkuu vielä halvemmalla hinnalla. Jos siis vielä pystyy vaikuttamaan aikatauluihin niin kesäkuuta suositellaan.