• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Aprilia RS 660

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JMH
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Itse ainakin haluaisin tietää edes tuotteen hinnan ennenkö pystyn miettimään riittääkö rahkeet sen ostamiseen. Myös tieto siitä siitä onko tuotetta ylipäätään mahdollista saada ostettavaksi asti olisi mukava saada ennen ostopäätöstä. :)-
 
Eipä täälläkään moni uhoa noin pientä kaksipyttyistä ostavansa, mutta kaikki haluaa koeajolle antamaan kenkää liikkeen pyörälle ja sitten kotiin kirjoittamaan fiiliksiä.

Mä olisin kyllä ollut aidosti kohderyhmää, jos RS660 olisi ollut saatavilla, kun ostohousut lipsahti jalkaan, mutta vajaan vuoden ikäisestä Dukesta ei vielä ole saanut tarpeekseen. Joka tapauksessa meinaan käydä ajamassa, vaikka todennäköisesti jäänkin odottelemaan sitä toivottavasti saapuvaa Factory-versiota. Ja ehkä Tuonosta.

RS660 maksaa 14690 euroa ja Tuono 660 14190 euroa. Ole hyvä.
 
Tuli mieleeni, että muistan ajan kun televisiosta tuli moottoripyörämainoksia.. Siis Suomessa vai muistankohan kuitenkin väärin?:right:
 
Eilen poikkesin Vantaan Bike Worldissä, siellä oli 3 kpl 660:stä näytillä joista yhdessä ei ollut myyty-lappua päällä.
Oma oli jossain takahuoneessa odottamassa luovutushuoltoa.
Myyjien mukaan ovat suurin piirtein myyneet kaikki mitä saivat, mutta voihan tilanne kesän mittaan muuttua.
 
Eipä täälläkään moni uhoa noin pientä kaksipyttyistä ostavansa, mutta kaikki haluaa koeajolle antamaan kenkää liikkeen pyörälle ja sitten kotiin kirjoittamaan fiiliksiä.

Ei se sellainen pyöräkauppaa elätä:D

No mistäs sitä pyöräkuumetta paremmin saa kuin koeajosta??? Paperikuvista ei oikein tunteen paloa syty ellei sitten kyseessä ole jallu..
 
Pistin merkille kun kävin Bike Worldissä, niillä on ratapäivä Alastarolla 13.5. eli siellä varmaan pääsee koeajamaan pyöriä.
 
Eilen poikkesin Vantaan Bike Worldissä, siellä oli 3 kpl 660:stä näytillä joista yhdessä ei ollut myyty-lappua päällä.
Oma oli jossain takahuoneessa odottamassa luovutushuoltoa.
Myyjien mukaan ovat suurin piirtein myyneet kaikki mitä saivat, mutta voihan tilanne kesän mittaan muuttua.

Kävin myös katsomassa olisiko livenä ollut pyöriä. Kaksi Tuonoa ja yksi lava red rs 660. Rs 660 myyty -lappu satulassa Vantaan Bike Worldissa. Acid Goldia kyselin ja sanoivat, että Ruotsissa olevalta maahantuojalta saisi toukokuulle Suomeen ajoon pyörän. Tämä siis pari viikkoa sitten. Hintatiedot olivat samat kuin täällä aikaisemmin mainitut. Koeajopyöriä ei saatavilla koska kaikki myyty ja saavat niitä tänne niin huonosti. Ottaisivat kyllä jos saisivat. Hyvältä ja kompaktilta näytti. Toki kyllä se pitäisi päästä kokeilemaan eikä sokkona ostaa vaikka eiköhän siitä helposti eroon pääsisi jos jostain syystä ei nappaisi.

Vaikka olisi se hienoa jos saisi tällaisen acid goldin koettua vaikka sitten vaan päällä istua ja äänet tyypittää vaikkei ajaisi. Tulisi vähän enempi fiilistä ettei mene täysin sokkona ostamaan ensimmäistä omaa pyörää. Ducatin monsterit ja cafe racer myös ollut kiikarissa mutta joku näissä katetuissa kiehtoo...

Mitens OOWEE, joko on omasi rekisterissä (nämä ymmärtääkseni pitänee täysin uutena mallina tyyppihyväksyttää myös Suomeen) ?
 
No, oma pyörä seisoo Bike Worldin myymälässä ja odottaa että saisivat maahantuojalta paprut Trafiin että saa sen rekisteriin.
Tyyppihyväksyntäähän ei kai nykyään tarvitse tehdä enää erikseen kun kerran ollaan EUssa mutta jostain syystä paperit täytyy edelleen kierrättää Trafille.
Teen itse kauppaa ympäri EUta ja esimerkiksi uuden asiakkaan vat-numeron saa näppärästi tarkistettua EUn kattavasta Vies-järjestelmästä.
Luulisi että näille EU-tyyppihyväksynnille olisi suht helppo tehdä vastaava systeemi, tiedä sitten johtuuko kotimaan byrokratiasta vai mistä että se edelleen tehdään tällailla hankalasti.
 
Luulisi että näille EU-tyyppihyväksynnille olisi suht helppo tehdä vastaava systeemi, tiedä sitten johtuuko kotimaan byrokratiasta vai mistä että se edelleen tehdään tällailla hankalasti.
Pitää olla jollekin sopivan puolueen jäsenkirjan omaavalle tyhjäkäyntieinarille hyväpalkkaisia paperinleimaushommia, niinku maan tapa on.
 
Pitää olla jollekin sopivan puolueen jäsenkirjan omaavalle tyhjäkäyntieinarille hyväpalkkaisia paperinleimaushommia, niinku maan tapa on.

Ja sitten sitä einaria harmittaa hymyssä suin ajavat moottoripyöräilijät, joten hän päättää tehdä kaikkien elämästä hankalaa.
 
Kävin ihailemassa omaa pyörääni Vantaan Bike Worldissä kun sitä ei vielä(kään) ole saatu rekisteriin.
Nyt on kai niin, että trafilla on näistä kaikki muu data, mutta joku kontakti maahantuojalta puuttuu ja ilman sitä näitä pyöriä ei saa rekisteriin.
Eli se on nyt Håkaneista kiinni.
Bike Worldin, svedujen ja Piaggion välillä käydään sähköpostittelua isoilla kirjaimilla, luulen ma.
Bike World saa kait lisäerän näitä 660:iä, näin olen antanut itselleni kertoa.
 
Hae se rekisteröimättömänä ja mee radalle testaileen. Onnistuisikohan tuollainen?
 
En tiedä, miksipä ei mutta ajelen nyt sillä aikaa RsV4:lla.
Kelit ei nyt ole sellaiset vielä että olisi kova polte saada RS ajoon.
 
Kävin ihailemassa omaa pyörääni Vantaan Bike Worldissä kun sitä ei vielä(kään) ole saatu rekisteriin.
Nyt on kai niin, että trafilla on näistä kaikki muu data, mutta joku kontakti maahantuojalta puuttuu ja ilman sitä näitä pyöriä ei saa rekisteriin.
Eli se on nyt Håkaneista kiinni.
Bike Worldin, svedujen ja Piaggion välillä käydään sähköpostittelua isoilla kirjaimilla, luulen ma.
Bike World saa kait lisäerän näitä 660:iä, näin olen antanut itselleni kertoa.

Joko RS kilvissä ja ajossa? :cruising:
 
No ei.
Täytyypä taas huomenna soitella perään ja kysyä missä mennään kilpien kanssa.
 
Eikös vehkeen saa kilpiin, kun sen kuskaa paperien kanssa katsastuskonttorille? Maksaa tietenkin hieman extraa, mutta siitä voi tapella myyjän/maahantuojan kanssa.
 
Mikä ihme siellä on, kun pyöriä ei saada kilpiin? Onko pyörien kanssa tullut papereita ollenkaan kun mitään ei tapahdu...
 
Legendaarisella moottoripyörämerkillä näyttää olevan täysin luokaton ala-arvoinen maahantuoja ja jälleenmyyjä jos tämmöiset perusasiat ei hoidu. Sääli sinänsä, koska Aprilia on todella hieno merkki. 😤
 
Sain omani (Tuono 660) kilpiin 1.6, ilmeisesti coc todistuksen saaminen kesti.. ja pakoventtiilien recalliin liittyvät työt. Jälleenmyyjä teki kaikkensa asioiden edistämiseksi ja hoiti oman osuutensa mallikkaasti.

Nyt ehtinyt muutaman lyhyen lenkin ajamaan ja laite on kyllä ketterä & hauska :orgmp:
 
Back
Ylös